Pitkä odotus palkittiin

No niin josko nyt ehtisin kertoa hieman siitä miten poikamme päätti ottaa varaslähdön ja tulla maailmaan kuukauden etuajassa.

Ensimmäiset supistukset tulivat lauantai yönä 21.7. klo 02 jälkeen. Alkuun tuntui lähinnä menkkakipua muistuttavaa jomotusta, mutta lähempänä kolmea niitä alkoi tulla 5 minuutin välein ja kipeinä. Neljään mennessä ne kuitenkin hiipuivat ja otin panadolia ja jatkoin unia.

Lauantaina aamuna minulla oli hyvä olo ja lähdinpä ystävieni kanssa ottamaan aurinkoa, mutta uimisen jätin väliin sillä jokin tuolla takaraivossa sanoi ettei se olisi hyvä idea. Kerroin ystävilleni yöllisistä supistuksista ja sanoin heille vielä etten usko, että vauva pysyy masussa elokuuhun asti. Olin autolla liikenteessä, mutta onneksi kotimatkalla poikkesin hakemaan miehenikin vielä kyytiin sillä heittäessäni ystävääni kotiin tuli taas kipeä supistus ja vaihdoimmekin kuskin paikkaa mieheni kanssa.

Kotiin päästyämme puoli neljän aikaan supistuksien tulo jatkui epäsäännöllisenä. Viiden aikaan aloimme kirjata supistuksia ylös. Varttia vaille seitsemän soitin synnärille ja kyselin vähän toimintaohjeita, sillä supistuksia oli tullut epäsäännöllisinä lähemmäs kolme tuntia. Vastaus oli, että supistukset ovat ihan normaaleja ja niitä voi jatkua vaikkapa koko loppu odotuksen ajan eli eipä kummoista, piti vain ottaa rauhallisesti ja tarvittaessa panadolia.

Heti puhelun lopetettuani vaihtuikin supistusten tahti ja ne muuttuivat kivuliaiksi. Supistuksia alkoi tulemaan 2-5 minuutin välein. Kahdeksan aikaan menin suihkuun siinä toivossa, että se vähän lievittäisi kipuja. Suihku ei auttanut ja palasin takaisin sohvalle hengittelemään.

Kymmentä vaille kymmenen soittelin synnärille uudelleen ja nyt minut otettiin jo hieman vakavammin, kun kerroin, että supistuksia tulee pääsääntöisesti 2-3 minuutin välein kivuliaina ja, että tätä oli jatkunut nyt liki kolme tuntia. Lapsivettä eikä muutakaan vuotoa ollut tullut, joten sovimme, että seuraan tilannetta vielä tunnin kotosalla ja soittelen sitten uudelleen. No supistukset jatkuivat 2 minuutin välein ja klo 23 soittelinkin jo taas synnärille. Sanoivat, että voin tulla näytille kun en enää kivuiltani kotona selviä.

Mies oli yrittänyt epätoivoisesti kerätä sairaalakassia kasaan viimeisen tunnin aikana ja olo oli kovin epätodellinen. Päätin kuitenkin, että nyt lähdetään käymään siellä synnärillä näytillä ja tullaan sitten mieluummin vaikka välillä kotiin, kun ei yhtään tiennyt missä tässä mennään. Käydessäni vessassa vielä juuri ennen lähtöä huomasin, että limatulppa oli irronnut.

Heitimme koiramme äidilleni hoitoon matkan varrella ja saavuimme sairaalalle puoli kahdentoista jälkeen. Päätimme jättää vielä sairaalakassin autoon odottelemaan, ettemme vaikuta täysin intoilevilta synnyttämään tulevilta vanhemmilta joilla sitten ei edes ole synnytys vielä käynnistynytkään. Puuskutin siinä sitten parkkipaikalta kohti päivystystä ja sain välillä pysähtyä nojailemaan seiniin kun supistus tuli. Päivystyksessä yllättyivät supistusten voimakkuudesta ja pääsin heti käyrille. Supistuksia tuli säännöllisesti ja kipeinä, joten seuraava etappi oli lääkärin tarkistus.

Lääkäri ultrasi tarjonnan ja siellähän poika olikin jo lähtökuopissa oikein päin tulossa. Kohdun kaula oli hävinnyt ja olin 3-4 cm auki. Edessä olikin vaatteiden vaihto ja köpöttely synnytyssaliin. Minut kirjattiin sisään klo 23:50.

Synnytyssaliin päästyämme kätilö kiinnitti masuun härpäkkeet ja kyseli kivunlievityksestä, toivoin epiduraalia. Alkuun kätilö kuitenkin opasti ilokaasun käytössä, minkä jälkeen hän alkoi siinä valmistella minua epiä varten; laittoi tipan ja alkoi putsaamaan selkää. Kesken selän putsauksen minua alkoi ponnistuttamaan ja kätilön tarkistaessa kohdunsuun tilanteen olinkin jo 8cm auki. Heti tämän jälkeen lapsivedet kirjaimellisesti räjähti ja saipa mieskin siinä vieressä osansa niistä. Tässä vaiheessa kello oli 00:50.

Vesien menosta 5 minuutin päästä alkoi ponnistusvaihe ja se olikin sitten menoa. Puudutteet sai jäädä ja vauva oli synnytettävä luomuna. Sunnuntaina 22.7. kello 01:18 raskas ponnistusvaihe sai päätöksen, kun rakas poikamme syntyi raskausviikolla 35+5. Sairaalakassi oli vieläkin autossa kameroineen päivineen, mutta onneksi kännyköillä sai räpsittyä ensikuvat.

Meidän pieni poika siis pääsi yllättämään meidät täysin eikä kotonakaan ollut kaikki vielä valmista. Onneksi kuitenkin kaikki tärkeimmät oli hankittu ja loput haalimme kasaan tässä pikku hiljaa. Mikäli joskus toisen lapsen tulemme saamaan osaamme ehkä varautua paremmin aikaisempaan tuloon sekä nopeaan synnytykseen. Kätilökin totesi meille synnytyksen jälkeen, että olimme viimeisimmät jotka kirjattiin sisään ja ensimmäiset jotka synnyttivät.

Tällainen tarina on meillä kerrottavana, paljon tuli tekstiä, mutta suurimmaksi osaksi kirjoitinkin tämän itselleni. Ehkä kuitenkin joku muukin jaksaa tämän lukea. Blogin jatkosta en oikein tiedä, sillä tuntuu tavallaan, että tämä matka on nyt tullut päätökseensä. Ehkä makustelen asiaa jonkun aikaa ja seurailen ainakin miten blogiystävien yritykset ja odotukset etenevät.

Kiitos kaikille kommenteista ja vertaistuesta, niin yrityksen kuin odotuksenkin aikana. <3