Niin siinä sitten kävi, että pieni sairaslomani päätti jatkua äitiysloman alkuun. Kävin eilen palauttamassa avaimet ja sanomassa heipat työpaikalle. Outoa kyllä, tällä kertaa pois jääminen ei tuntunut yhtään niin erikoiselle kuin pari vuotta sitten. Mutta hei onhan tämä jo tuttua hommaa.
Laps on innoissaan kun sai äidin taas itselleen. Äiti ei mene enää töihin, ei. Tyyppi vielä kaivoi mun laukusta työavaimet ja ihmetteli niitä, mutta kun sanoin, että laita takaisin että äiti voi palauttaa ne töihin, tipahti avaimet heti takaisin laukkuun. Laps kyllä ymmärtää, kaiken.
Uudet vaunut saapui alkuviikosta. Tuleva isoveli on ollut niistä aivan käsittämättömän innoissaan. Kasattiin ne nyt rattaiksi ja laps onkin monen monta kertaa kiivennyt niihin istumaan. Hän osaa myös itse laittaa jo turvakaaren kiinni, lukita eturenkaat ja laittaa jarrun päälle. Mukitelineeseen hän on raahannut pullon. Seisomalauta oli niin jännä juttu, että vaikka siihen ei vielä adaptereita kiinnitystä varten olekaan piti sen kanssa silti kuivaharjotella. Käytiin läpi uutta matkustustapaa ja lapsi oli oikein innoissaan, näytti moneen otteeseen missä hän tulee seisomaan ja mihin vauva menee. Toivottavasti myös tosipaikan tullen vaunuilu kahden lapsen kanssa menee mukavasti vaikka ei mitään tuplarattaita nyt olekaan.
Masuvauva on mukavan aktiivinen, joten ei tarvitse kauheasti miettiä, että onhan kaikki tuolla ok. Silti aina välillä murehdin, mutta se nyt kai kuuluu osana raskauteen. Painoa mulla on kertynyt tässä 30 viikon aikana saman verran kun edellisessä raskaudessa yhteensä. Mutta mitäpä sitä stressaamaan, kaipa ne kilot taas lähtee syntymän jälkeen.
Jännittää kyllä kauheasti, että mikäköhän tulee olemaan tämän raskauden kesto. Toivon suuresti, että elokuussa saisin tämän nyytin jo syliini tuhisemaan. Toisaalta koitan takoa päähäni, että nauti nyt vielä kun voit suurin piirtein hyvin nukutuista öistä ja tietynlaisesta vapaudesta mitä tuon kohta 2-vuotiaan kanssa on...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun, jos jätät kommentin vierailustasi!