tiistai 21. helmikuuta 2012

14 viikkoa

Niin "kauan" olen ollut raskaana. Mahakumpu on kyllä kasvanut vaikka näyttääkin vielä enempi läskipallukalta kuin vauvamasulta. Oireet on olleet kyllä todella vähäiset. Ainoina on ollut satunnaisesti kipeytyvät tissit, pientä suonenvedon tynkää jaloissa ja öinen vessassa ramppaaminen. Lisäksi tietysti nenä on ollut tukossa ja kurkussa tuntuu olevan paljon limaa. Ei siis mitenkää hullummat oireet.

Näin viikonloppuna ystävääni, joka sanoi, että tajusi vasta jälkeen päin olleensa raskausaikana ihan hullu akka. Olenkin tässä koittanut pohdiskella, että olenko itse muuttunut jotenkin äkäisemmäksi ja onkohan tuolla ukolla vähän rankempaa minun kanssani tätä nykyä. Noh eihän hänellä ole enää kuin 26 viikkoa kestettävänä, mikäli olisinkin jotenkin hankalampi tapaus nykyään. :D Mitäänhän en tietenkään ainakaan tässä vaiheessa myönnä.

Tuossa eilen rupesin lisäksi tosissani miettimään synnytystä. Kivaahan se on kun vauva tuolla masussa kasvaa, mutta se pitää sieltä tosissaan elokuussa uloskin saada. Aikamoista, sanon minä! Uteliaisuuttani olen lueskellut netistä muiden synnytyskertomuksia ja rehellisesti sanottuna en tiedä olisiko pitänyt jättää se tekemättä. Uskon  ja luotan itseeni sen verran kuitenkin, että eiköhän siitäkin koettelemuksesta selvitä. Pitää koittaa pitää mieli avoinna ja ajatella sitä uutena kokemuksena. Selviähään siitä kaikki muutkin, enemmän tai vähemmän paikat ehjinä. :D

2 kommenttia:

  1. HEi! Kivaa lukea blogia jossa raskausviikkoja suhteellisen saman verran. itsellä 14 viikkoa täynnä tänään :) tevetuloa lukemaan myös minun ajatuksiani t. Paloma

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa lukemaan! :) Käynpä myös tutustumassa sinun blogiisi.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät kommentin vierailustasi!