HEP!

Täällä ollaan edelleen vaikka mitään ei kuulukaan (tai näy). Me vaan nautiskellaan kesästä ja poika on nykyään semmonen menijä ettei täällä koneella oikein ehdi roikkua.

Maalla ruohonleikkuu-hommissa

Tyyppi täytti juhannuksena 11 kuukautta. Viimeistä vauva-kuukautta siis viedään! Poika papattaa tätä nykyä ihan mielettömästi - siis juttua vaan tulee ja tulee. Kaikkea osotellaan ja ikäänkuin kysellään, että mitä ne nähdyt asiat on. Välillä on käskevä sävy, välillä kujeileva. Sanoista eniten käytettyjä on äiti ja anna. Hienosti toimii esim. sormella osoitus kohti maissinaksukätköä ja samalla sanotaan pontevasti ANNA.

Meillä taitaa tuo verbaalinen kehitys olla tällä hetkellä ykkösenä, sillä vielä ei kävely ilman tukea luista. Tai no kävelihän tuo lapsi juhannuksena pikkuserkkunsa nuken sateenvarjorattaiden kanssa. Niistä nyt ei mitään kunnon tukea saa, mutta näköjään hämäsi sen verran hyvin, että niiden kanssa tepasteli menemään kuin vanha tekijä.

Äiti on tällä hetkellä tärkein ihminen eikä oikein kukaan muu kelpaa tilalle. Ei edes isi. Äidin sylissä pitäisi olla koko ajan. Juuri tällä viikolla jouduin roikottamaan poikaa sylissä koko kauppareissun ajan, kun ei toinen suostunut istumaan ostoskärryissä eikä missään nimessä olemaan isin sylissä. Mutta on se kyllä aika ihanaa olla se "tärkein", nimittäin voi niitä halien ja pusujen määrää mitä päivässä saan. Kunnon pusumuikkari tuo poika.

Ainut kurja juttu on lapselle kehittynyt atooppinen ihottuma ja tänään käytiinkin allergiasairaalassa sen tiimoilta. Meillä alkoi kortisonirasvailu ja päästiinpä mukaan vielä tutkimusryhmäänkin, jonka myötä saadaan extrahyvää hoitoa. Me joudutaan käymään sairaalassa nyt kolmen kuukauden välein aina kontrolleissa ja tätä jatkuu ainakin seuraavat kolme vuotta. Kurjaa, mutta tärkeintä, että lapsi saa hyvää hoitoa ja iho paranisi.

Sori, jos teksti on ihan sekava - liian pitkä kirjoitustauko tehnyt tehtävänsä!