Meillä on nyt pariin otteeseen saavutettu virstanpylväs, jolloin laps on nukkunut koko yön putkeen. Siis ilta yhdeksästä aamu kahdeksaan. Tuolloin kasilta on halunnut vähän maitoa ja jatkanut vielä pari tuntia unia. Joka yö ei siis todellakaan ole tällainen, mutta jo nuo muutamat nappiin menneet yöt on ollut huikeita. Äiti ja isi taidetaan nyt palkita, kun jaksettiin liki vuosi sitä älytöntä nukkumattomuutta. Viikonloppuna nukuttiin koko perhe jopa yhteentoista! En todellakaan muista, koska viimeksi olisin nukkunut niin myöhään.
Paremmin nukuttujen öiden mukana on tullut myös jonkin sortin uhma. Tavaroita heitellään ja yritetään läpsiä. Argh. Kieltäminen ja lapsen istuttaminen kuuntelemaan selitystä "miksi näin ei saa tehdä" kirvoittaa yleensä vaan naurun remakan ja riehuminen jatkuu. Nytkö tää jo siis alkaa? Ei tätä joka päivä tosiaankaan ole, mutta jotkut päivät on kyllä melkoista vääntöä pojan kanssa.
Mulla alkaa töihin paluu lähestyä uhkaavasti ja pienestä uhmasta huolimatta yritän nauttia jokaisesta hetkestä ja päivästä tuon pikkuriiviön kanssa. Reilun kahden kuukauden päästä tämä kaikki on nimittäin vaihtunut kahdeksan tuntisiin työ- ja tarhapäiviin. Päässä risteilee vähän väliä kysymys, miten toi pikkutyyppi selviää siellä yhtenä muiden joukossa? Ehtiikö siellä joku huomioimaan pienen pojan tarpeet, kun puhettakaan ei tule muutamaa sanaa enempää. Toisaalta, pärjäähän siellä päiväkodissa kaikki muutkin - vai pärjäävätkö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahdun, jos jätät kommentin vierailustasi!