Öistä sen verran, että välillä mennään edelleen varmaan kymmenellä imetyksellä välillä kolmella neljällä. Elizabeth Pantleyn kirja Pehmeä matka höyhensaarille odottelee tuossa pöydällä lukijaansa. Lukemisinto vaan on kadonnut johonkin ihan täydellisesti. Tai sitten vaan laiskuuteni ilmoittelee taas olemassa olostaan ja odotankin, että poika vaan alkaisi vedellä sikeitä 21-09 ihan itsestään.
Ruoka uppoaa myöskin edelleen loistavasti. Jopa kaurapuuro, kunhan mukana on vaan jotain herkku hedelmä- tai marjasosetta. Maisteltiin muuten tuossa vähän mustikkaa ja siitä en voi muuta sanoa kuin, että sitä mustikkaa olikin sitten all over the place. Siinä sitten vähän tuuminkin, että mustikan maisteluun voidaankin palata sitten ehkä aikaisintaan kesällä, kun on tuoreita mustikoita joita voikin sitten pikku kätösillä itse napsia (ja muka sotkee vähemmän, hah!). Nimimerkillä pullollinen tahranpoistoainetta bodyn puhdistamiseen käytetty.
Unae:n innoittamana mekin kokeiltiin tänä viikonloppuna ratasosaa, kun lähdettiin kaupungille. Hyvin tyyppi veteli niissä sikeitä, vaikkei olla vielä ehditty ostaa edes lämpöpussia lämmittämään. Rattaat oli muutenkin mukavaa vaihtelua hieman pienemmän koon vuoksi, vaikka eipä nuo Emmaljungan Duo edget ketterimmästä päästä ole vaikka mitä tekisi. Seuraavaksi onkin hankintalistalla matkarattaat ja isomman pojan turvaistuin. Näitä olemme katselleet alustavasti, joten jos jollakin on näistä kokemuksia otan ne mielelläni vastaan.
BeSafe Izi Combi. Kuva täältä |
Baby Jogger City Mini 4. Kuva täältä |
Hyvä, että housuvaipat toimii! Voi olla, että mekin siirrytään niihin sitten kun saadaan toi tämänhetkinen valtava vaippakasa käytettyä.
VastaaPoistaMekin ollaan pohdittu uuden turvaistuimen hankintaa. Koskakohan sellaiseen pitäisi siirtyä? Painon puolesta tämänhetkinen menee vielä, mutta pituuden kanssa voi tulla kohta ongelmia.
Meilläkin toi turvaistuin periaatteessa vielä kävis, mutta alkaa tuntua pahalta survoa niitä vöitä melkein väkisin kiinni. Lisäksi näkee, ettei toinen voi olla siinä enää mukavasti.
PoistaSen verran ollaan ehditty perehtyä, että vissiin noissa isomman lapsen istuimissa (alkaen 6kk) on painoraja alkaen 9 kilosta. Meillä se jo täyttyykin, joten kai se on suunnattava ostoksille.