Me vaihdettiin viime viikolla vauvauintiryhmää ja samalla vaihtui myös uintipaikka ja voitteko uskoa, että me käytiin suihkussa uinnin jälkeen ILMAN itkua. Ja superuutuutena päästiin ihan saunaankin istumaan. Tyyppi tuijotteli vaan muita kanssa saunojia silmät lautasen kokoisina ja trademarkina keskari suussa. Uintikin lopetettiin vain 5 minuuttia ennen virallista loppua. Näin se kärsivällisyys palkitaan.
Viime viikolla oli kauhea hässäkkä enkä ehtinyt tehdä tyypille itse lounasta vaan ostin kaupasta valmismömmöjä. Siinähän kävi sitten niin, että meillä kieltäydyttiin syömästä kaupan lihapatoja sun muita. Meidän lapsella on siis hyvin kehittynyt makuaisti ja hänelle kelpaa vain tuoreista raaka-aineista itse tehdyt sapuskat. (Tosin kaupan hedelmä- ja marjasoseet kelpuutetaan) No nyt on taas pakastimessa itse tehdyt lounasannokset odottamassa.
Yöunet - ai mitkä unet? Tyyppi sippaa nykyään ehkä klo 22 kauhean väännön tuloksena ja kello 6 aamulla alkaa tunnin kestävät imetyssessiot. Lapsi on unessa, mutta itkeskelee ja vain tissi kelpaa, mutta siitäkin irrottaa otteensa vähän väliä ja pyöriskelee itkua tihrustaen siinä. Tietenkään hän ei siis nuku putkeen 22-06 vaan väliajoin herää itkemään tissiä silloinkin, mutta rauhoittuu nopeasti ja jatkaakin unia maitohörppyjen jälkeen. Mun olo on siis mitä kärsinein. Tänään totesin, että mulla on silmäpussit. Oma silmieni malli on sellainen, ettei ole ikinä aiemmin tullut pusseja.. mutta ilmeisesti silmätkin alkaa luovuttamaan tässä 8 kuukauden valvomisen tuloksena.
Mä olen miettinyt, että josko yritettäis lopettaa yösyötöt pääsiäisen aikoihin. Hieno ajatus, mutta mitenköhän se käytännössä toteutetaan?
Kiva juttu toi vauvauinnin rauhottuminen!
VastaaPoistaKade tosta silmien mallista. Musta tuntuu, että mulla on ollu silmäpussit ala-asteikäsestä lähtien...
Piti noista unista, että meillähän ei siis yösyötöt oo loppunu (vaikka hyvää vauhtia siihen suuntaan olikin menossa) vielä, mutta jos et oo lukenut, niin kirjasta 'Pehmeä matka höyhensaarille' (No-cry sleep solution) voi saada jotain vinkkejä ja hyvällä tsägällä syöttöjen lopettaminen saattaa mennä ihan luonnollisestikin. Ehkä. Ja tohon nukkuttamiseen löytyi kyllä meille apu siitä :)
Joo pitääpä koittaa saada toi kirja avattua tosta, jos sais vähän apuja sieltä. Tuntuu vaan, että aina kun ois se hetki aikaa sitä lukea niin on miljoona muutakin hommaa tehtävänä. :)
PoistaSamanlaista pääsiäissuunnitelmaa on täälläkin! Jonkinlaista unikoulua tiedossa, mies on luvannut valvoa ekat yöt. Jotain tassusovellusta olen miettinyt meille. Öisin ei siis enää maitoa, ja aamu aloitetaan puurolla ja sitten vasta maitoa. Voi, kun siitä olisi apua rikkoinaisiin öihin!
VastaaPoistaVoi siis olla, että meillä molemmilla on melkoinen pääsiäinen luvassa! Meillä on kyllä ongelma siinä, että kun poika on yöllä herännyt itkemään se karjuu sellaista huutoa, että korviin sattuu niin kauan kunnes saa sen tissin suuhun... pelkään siis ettei siinä mikään muu oikein sitten auta, paitsi ehkä valvominen. Mutta toivotaan, että tämä tästä!
PoistaHei mahtava juttu toi vauvauinti! Tsemppiä myös yösyöttöjen lopetukseen, meillä se ei lopettanut heräilyjä mutta vähensi niitä kyllä. Nyt meillä tosin on luisuttu takaisin siihen pariin syöttöön/yö.. Jes..
VastaaPoistaNo ei munkaan toiveet kauheen korkeella ole noiden yösyöttöjen lopetuksen kanssa, mut katotaan kuinka käy. Viime yönä/aamuna selvittiin vaan neljällä syötöllä vaikka tyyppi on flunssassa. :)
Poista