keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Hektistä

Joo, meillä lopetettiin yösyömiset la-su välisenä yönä. Eka yö oli aika itkuinen ja sitä kesti jostain 01-05. Olin luvannut itselleni, että kuudelta aamulla saan imettää ja siitä pidin kiinni vaikka tiukkaa tekikin. Seuraavat yöt on mennyt pikkasen helpommin enkä ole antanut periksi. Ihan vaan jo senkään takia etten halua kokea sitä ekan yön voimattomuutta enää uudelleen. Uskon kuitenkin, että voin kohta hyvillä mielin perua sen sairaalan unikoulun ja saadaan hoidettua tämä juttu ihan omin voimin loppuun asti.

Päätinpä sitten eilen lähteä vetäsemään ekan juoksulenkin liki kahteen vuoteen. Häpeäkseni täytyy sanoa, että olen viimeksi käynyt lenkillä ennen kuin lapsukainen sai alkunsa. Alkumatkan tein pienoista kuolemaa, mutta puolenvälin jälkeen tuntui melkein niin hyvälle, että oisin voinut vetäistä toisen samanmoisen perään. Lenkki ei kyllä itsessään ollut kauhean pitkä, ehkä vähän reilun kolme kilometriä, mutta se oli ihan hyvä alotus.

Lapsen kanssa oltiin tänään ekaa kertaa virallisesti leikkipuistossa, kun saatiin pojan pikkuserkku ja minun serkkuni mukaan. Oli ihanan aurinkoista ja taisipa vähän naamakin taas saada väriä + kasan lisäpisamia ympärivuotisten kaveriksi. Lapsi tosin tyytyi tarkkailemaan menoa rattaista, kun oli niin väsynyt, mutta ei voinut kuitenkaan nukkua.

Kotona meillä on vähän härdelliä nyt just, kun miehellä on kauhea kiire koko ajan töissä, koiralta leikattiin kasvain takapuolesta ja laps on salama vaihtamaan sijaintiaan ympäri kämppää. Meillä on siis lapsen ja koiran kanssa ollut pitkiä päiviä kolmeen pekkaan. Lapsen mielestä koiran lampunvarjostin aka kauluri on tosi hauska lelu ja sitä pitäisi olla repimässä vähän väliä, kun sitten taas koira ravaa ympäri kämppää peppukutinoidensa kanssa. Ah kyllä tässä ihan mieli lepää. Lisäksi lapsi on päättänyt jättää toiset päiväunet nukkumatta tässä jo useampana päivänä... Onneks mikään näistä ei kestä loputtomiin ja onhan nyt sentään ihan just kesä, mitä parempaa ei olekaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun, jos jätät kommentin vierailustasi!