torstai 15. joulukuuta 2011

Tunnekuohu

Jep, melkoinen tunnekuohu oli eilen, minkä varmaan kirjoituksestakin huomasi. Tänään on mieli alkanut tasoittua ja alkanut ajatella positiivisemmin. Eilen illalla vielä pelästyin kun kivut oli aika kovat ja rusehtavaa vuotoakin oli tullut pari tippaa pikkuhousunsuojaan.

Tänään aamulla piti testata vielä CB viikkonäytöllisellä ja aika uskomattomalta tuntui, kun testi joka on aina kertonut sen karun totuuden EI RASKAANA kertoikin nyt aivan muuta. Näyttöön ilmestyi Gravid - Raskaana 2-3. Kai se on nyt sitten uskottava, että voin ihka ensimmäistä kertaa ikinä sanoa olevani raskaana. Vielä kun sen jollekin voisi sanoa.

Pelko persiissä on kyllä melkoinen. Selvitäänkö tässä elokuulle asti ja mitäköhän ultrassa näkyy..on tässä tullut mietittyä jo läpi kohdunulkoisenkin mahdollisuus. Pitäisi löytää se mielen tasapaino ja lopettaa turha mietiskely, kun itse tässä ei kuitenkaan voi mihinkään vaikuttaa.

Kaiken lisäksi jotenkin ajattelen, että melko "helpostihan" tämä kävi, toiset joutuvat käymään läpi niin paljon enemmän. Voiko sanoa, että hieman ehkä syyllinenkin olo?

9 kommenttia:

  1. Uteliaana kyselisin että miten kovat kivut ovat olleet? Musta se on jännää että raskauksia alkaa ilmeisimmin myös ihan kunnollisten kuukautiskipujen tyyppisten tuntojen kanssa... Kai se johtuu siitä että kohtu supistaa myös alkion kiinnittyessä sinne..?

    Mä oon nykyisten ja viimeisten kuukautisten aikana itselläni ehtinyt toivoa raskautumista kipujen alkaessa poikkeuksellisesti ennen kuukatisia. Nytkin kuitenkin alkaa varoivasesti tiputella jo niin eiköhän ne sieltä taas itselläni ala.

    VastaaPoista
  2. Belly, aika jännää kyllä, että samankaltaiset oireet voivat näemmä viitata molempiin suuntiin. Ainakin neuvolan täti minulle kertoi, että kuukautiskivun tyyppisiä kipuja tulee jos on aiemminkin kärsinyt kivuista. Kroppa jotenkin elää sen "kierron" mukaan. Tarkoittaen siis, että kun muutoin pitäisi kuukautisten alkaa ja kipujen tulla, kroppa ei tajua ettei enää tartte kipuilla. Tätä voi jatkua kuulemma parinkin "kierron" ajan.

    Kivut oli kyllä ihan kuukautiskipujen veroisia eli ihan kunnolla tuntui. Minullahan tuli vielä viime lauantaina vessassa paperiinkin punaista joten oli ihan varma, että tämä oli tässä. Näköjään kroppaan ei pidä luottaa, se kun näköjään huijaa joka suuntaan!

    Ika, kiitos onnitteluista. :)

    VastaaPoista
  3. Onnea! :) Aika samoissa mennään... la 10.8! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Luna! Kävinkin jo tutustumassa blogiisi, kiva seurailla myös muita samassa vaiheessa olevia. :)

    VastaaPoista
  5. Hei! Hieman jälkijunassa huomasin tämän iloisen uutisesi! Onnea kovasti ja toivotaan että pieni pysyy kyydissä loppuun asti!!!! :D
    Kiva lukea plussauutisia, se nostattaa omaakin toivoa :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos onnitteluista Helma! Toivottavasti tulet itsekin pian perästä! :)

    VastaaPoista
  7. Onnea!!! nyt vasta minäkin tajusin tulla tänne kurkistelemaan :) Paljos sulla olis nyt viikkoja kuukautisista laskien?

    VastaaPoista
  8. Kiitos Onna! :) Viikkoja olisi tänään kasassa kokonaiset 5 ja aika on mennyt kyllä superhitaasti, mutta ehkä joulu vähän helpottaa.

    VastaaPoista

Ilahdun, jos jätät kommentin vierailustasi!