torstai 27. syyskuuta 2012

Kaksi kuukautta

Viime viikonloppu oli meidän arjessa käännekohta, poika täytti kaksi kuukautta ja pahimmat koliikki-itkut ovat jääneet toistaiseksi pois kuvioista. Ah, elämä tuntuu mahtavalta ja poika sen kuin naureskelee ääneen istuessaan sitterissä. Baby Björnin sitteristä onkin tullut pojan lempparipaikka, siinä hän istuskelee onnensa kukkuloilla milloin tuijottaen lamppuja milloin kikatellen itsekseen. Äidin sydän sulaa. Pikkuinen on alkanut juttelemaankin melkoisesti ja tuntuu, että häneen saa jo kunnolla kontaktia kun juttelen hänelle takaisin. Ihmeellinen pieni ihminen, joka kasvaa ja kehittyy silmissä!

Pahimpien masuvaivojen kadotessa on meillä alettu nukkua myös yöllä. Ennätys oli parin yön takainen 5 (VIISI!!!) tuntia putkeen unta. En olisi ikinä uskonut, että iloitsen joku päivä siitä että olen saanut nukkua viisi tuntia keskeytyksettä. Tosin olen kyllä herännyt tottumuksesta parina yönä jo kuulostelemaan, että eikö poika todella ole vieläkään herännyt tissille. Parina yönä olen myös herännyt siihen, että toinen tissi on vuotanut niin, että koko yöpaita on ollut märkä. Eiköhän maitobaarikin kuitenkin pikkuhiljaa mukaudu näihin pidentyneisiin syöttöväleihin.

Olen muuten miettinyt, että hommaisin rintapumpun. Olen hieman tutkinut tarjolla olevia vaihtoehtoja ja harkinnut Philipsin käsikäyttöisen pumpun ostoa. Onko kellään siitä kokemuksia tai suositella jotakin muuta pumppua?

Eilen havahduin siihen, että maanantaina koittaa jo lokakuu. Aloinkin miettiä siinä samalla, että mihin tämä syyskuu on oikein kadonnut tai toisaalta vastahan oli heinäkuu.. kuukaudet, viikot ja päivät menee niin nopeasti kotona pojan kanssa ollessa. Pari kuukautta ja saamme viettää pikkuisen kanssa ensimmäistä joulua - jep olen jo alkanut fiilistelemään tulevaa joulua.




perjantai 14. syyskuuta 2012

Tohinaa ja puhinaa

Tällä viikolla olen saanut aikaiseksi tehtyä parit hankinnat; Manduca ja Kurtis baby peace. Molemmat on ihan huiput, ainakin tällä vähäisellä kokemuksella mitattuna. Ensimmäinen testi pojan ja Manducan yhteensopivuudesta tehtiin toissailtana = big failure! Pikkuinen kun itkee lähes säännöllisesti kaikki illat masukivuista johtuen, ei uuden matkustusvälineen testaus ollut ollenkaan hyvä idea. Eilen päivällä pääsin testailemaan uudemman kerran ja silloin meni huomattavasti paremmin. Hetken möllöttämisen jälkeen poika nukahti Manducaan. <3

Otin kännykällä kuvan vaunuista joissa tuo ihana suoja (Kurtis) on käytössä, mutta kuvan saaminen koneelle ei olekaan onnistunut. Kolmen blue screenin jälkeen päätin luovuttaa.

Ristiäiset olivat viime viikonloppuna ja ne meni todella hienosti. Lahjoja tuli ihan hurjasti ja vaatteita oli niistä varmaan suurin osa. Poika itki koko kastetilaisuuden ajan kirkossa ja nukkuikin sitten loppu juhlien ajan, heräten vain pari kertaa tissille. No saipahan äiti sitten rauhassa kantaa kakkuja pöytään ja yrittää vaihtaa kuulumisia vieraiden kanssa.

Meillä oli eilen neuvolalääkäri. Itse lääkäri oli ihan kamala tapaus rasvaisine hiuksineen, minkä johdosta päätin, että jos toisen lapsen vielä joskus saan hoidan jälkitarkastuksen omalla yksityisen puolen gynelläni. Lääkäri oli kovakourainen ja kaikin puolin luotaan pois työntävä. Vauvan käsittelytaidotkin näytti vähän puutteellisilta. Olin siis hyvin onnellinen kun sain poistua hänen huoneesta ja sulkea oven perässäni.

Imetys sujuu edelleenkin loistavasti, mistä kertookin pojan huima kasvu. Ikää on nyt noin 7 ja puoli viikkoa ja painoa on kertynyt huimat 6,5kg ja pituuttakin on jo 60cm. Minä jo täällä murehdin, että kohta minulla ei olekaan enää pikkuvauvaa. Poika on jäntevän oloinen ja vaikuttaa siltä, että hän alkaa kohta kääntymäänkin. Aikamoista tuumaa äiti.

Olen miettinyt tässä viime aikoina, että tekisin blogistani salaisen, jolloin kuvienkin julkaisu tuntuisi mukavammalta. Kävijöitä kun tuntuu olevan ihan hirveästi, mutta juuri kukaan ei jätä vierailustaan minkäänlaista viestiä ja jotenkin tuntuisi kivalta saada vähän käsitystä siitä ketä ylipäänsä blogiani lukevat...

torstai 6. syyskuuta 2012

Harrastus

Me aloitettiin eilen pojan kanssa meidän uusi yhteinen harrastus - äitivauva-jooga. Ensimmäinen kerta joka oli eilen olikin melkoisen kiintoisa kokemus. Jos pystyt kuvittelemaan tilanteen missä 11 tai 12 äitiä vauvoineen yrittää joogata kiljunnan, itkun, imettämisen, vaipanvaihdon ja karkailevien vauvojen keskellä niin saat aika hyvän kuvan siitä rauhasta ja harmoniasta mitä meillä siellä oli. :D

Alkuun minua hieman jännitti, että mitäköhän siitä oikein tulee tuon pikku-ukon kanssa, kun on kerran ollut hieman koliikkia ilmoilla. No jännitys oli ihan turhaa sillä minun vauvani osoittautuikin yhdeksi rauhallisimmista vauvoista koko joogatunnilla. Ukko oli toiseksi nuorin osallistuja ja pysyi hereillä koko tunnin ajan. Hän vain ihmetteli sitä menoa ja pysyi rauhallisena. Hyvillä mielin odotankin jo siis ensi viikon tuntia.

Meillä on ristiäiset vihdoinkin ensi viikonloppuna ja olenkin yrittänyt kaiken liikenevän ajan puhista järjestelyjen parissa. Juhliin tulee reilut 50 henkeä, sillä meillä molemmilla on isot suvut ja siis vain lähimmät sukulaiset kutsuttiin. Yllätykseksi lähes kaikki pääsevät kerrankin tulemaan.

Nimi on pysynyt salaisuutena, jonka vain minä ja isi tiedämme. Sekös on kirvoittanut monen monta nimen arvausyritystä sekä pieniä huijausyrityksiä lähipiiriltä, ne on lähinnä ollut huvittavia, eikä onneksi kukaan ole vielä arvannut nimeä. Isiltä nimi on lipsahtanut pari kertaa, mutta onneksi kukaan ei ole silloin isiä kuunnellut. :D

Poika on nukkunut tällä viikolla jo parina yönä 4 tuntia putkeen, joten oma olokin on superpirteä. Ensi viikolla on neuvolalääkäri, niin saadaan taas päivitystä pojan mittoihin - varmaan taas on tullut senttejä ja grammoja oikein hurjasti. Ensi viikkoon siis!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Blogihiljaisuus

..saa luvan päättyä. Sillä tähän kirjoittamiseen on jäänyt koukkuun ja olen kuitenkin käynyt täällä kurkkimassa muiden kuulumisia aina kun ehdin.

Meidän poika on nyt siis 6 viikkoa "vanha". Arki on sujunut vaihtelevalla menestyksellä, välillä on ollut todella helppoja päiviä, joita on seurannut ihan kamalan huonot yöt ja toisin päin. Meidän pikkumies syö ihan hirmuisesti ja paino nousee silmissä. Tänään korkataan kolmoskoon vaippapakettikin. Onneksi siis imetys sujuu loistavasti, ettei tarvitse siitä murehtia.

Eilinen päivä oli varsinainen koliikkipäivä, huuto oli sydäntä särkevää ja mikään ei auttanut. Pikkuinen nukkui vaan kahdet unet päivän aikana eikä nekään ollut mitenkään pitkät unet. Välillä siis tämä vauva-arki on todella rankkaa. Onneksi kuitenkin hyviä päiviä on ollut vielä toistaiseksi enemmän kuin huonoja.

Alkuun vauva nukkui meidän vieressä - se tuntui turvallisimmalta, kun minun täytyi saada nähdä että hän hengittää. Itse kuitenkin sain kärsiä jumahtaneista niskoista ja migreenistä, kun nukahtelin mitä ihmeellisempiin asentoihin syöttöjen välillä. Vauva siirtyikin tuossa jokin aika sitten nukkumaan omaan sänkyyn ja nukkuminen helpottui. Täytyy kyllä sanoa, että ihmettelen kovasti miten väsymys ei pahemmin paina vaikka välillä tulee nukuttua vain 3 tuntia yössä eikä ollenkaan päiväunia.

Vaikka vauva syntyi kuukauden etuajassa hänessä ei ole havaittavissa mitään merkkejä ennenaikaisuudesta, mikä on mukavaa. Ensimmäisinä viikkoina vauva kuitenkin sai hengityskatkoja ja mökkireissulla jouduimme käymään jopa Tays:ssa, kun hän lakkasi hengittämästä hetkeksi ja meni veltoksi. Mitään vaarallista ei kuitenkaan löytynyt ja nyt hengityskin on jo tasaantunut, säikähdys oli kuitenkin suuri kun siinä soittelin lastenklinikalle, lähimpään päivystykseen ja 112:n.


Vauvaa voisi vaan tuijotella päivät pitkät ja suukotella ihania pieniä pyöreitä poskia loputtomasti. Olen täysin myyty tuon pienen poikani edessä. Pyykkiä kuitenkin kertyy ihan järkyttävät määrät joka päivä, joten tuota vauvan tuijottelua täytyy yrittää rajoittaa ja aina kun vauva nukkuu pitää koittaa käyttää se aika tehokkaasti hyödyksi.

Päivien piristeenä on toiminut pitkät kävelylenkit, joihin useimmiten seurakseni lähtee oma äitini joka jäi juuri sopivasti eläkkeelle. Päänvaivaa on kyllä aiheuttanut se fakta, että asumme hissittömässä kerrostalossa ja emme halua jättää rappuun noita tuhannen euron vaunuja. Niinpä siis lähteminen täältä kotoota vauvan, vaunujen ja koiran kanssa ei ole ehkä kaikista helpointa. Onneksi kuitenkin tässä itsevarmuuden kasvaessa sitä on keksinyt keinoja täältä poistumiseen.

Synnytyksestä palautuminen oli minulle jokseenkin hidasta puuhaa, paino tosin tippui saman tien samoihin lukemiin mitä se oli ennen raskautta. "Omien" farkkujen jalkaan vetäminen oli ihan parasta. Tikkejä sain synnytyksestä kuusi, mutta niitäkään ei olisi ollut välttämätöntä laittaa, kun ei mitään varsinaisia repeämiä tullut. Paikat oli kuitenkin kamalan kipeät ensimmäiset kaksi viikkoa, jolloin istuminen, seisominen eikä kävely oikein onnistunut. Jälkivuotoa tuli noin kuukauden päivät ja tuntuikin siltä, että tässäpä nämä koko raskausajan menkat tuleekin nyt sitten yhdellä kertaa. Nyt siis kuitenkin onneksi kroppakin alkaa olla lähellä normaalitilaa.