Joulun odotusta

Juuri äsken sain paketoitua viimeiset joululahjat, pojan nukkuessa päikkäreitä. Hävettää oikein myöntää, mutta olen melkoinen materialisti ja lahjojen osto on taas lähtenyt vähän käsistä. Rahaa on palanut ja lahjoja on ihan hirmuinen läjä, mutta onneksi lahjottaviakin on sentään useampi. Jännä juttu on kuitenkin se, että en ole onneksi ampunut yli lapsen lahjoissa - hän saa käytännöllisiä lahjoja eikä edes liian montaa pakettia äidiltä. :)

Olen helpottunut, kun saadaan vielä mennä valmiiseen joulupöytään äitini luokse, eikä tarvitse itse laittaa ruokaa. Enköhän saa vielä osani tehdä jouluruoista myöhemmin. Olen päättänyt hyödyntää tätä järjestelyä niin kauan kuin äitini jaksaa joulun laittaa. Meidän pikkuperheen lisäksi äidilleni tulee myös siskoni. Jäämme äidilleni yöksi koko porukka ja se onkin ihana perinne. Tuntuu melkein samalle, kuin sillon joskus kun asuimme vielä kotona.

Eilen oli 5kk neuvola ja sieltä tuli taas rokotukset. :( Illalla alkoi kipuitkut ja vähän myöhemmin nousi kuume, panadolista huolimatta. Kolmen aikaan yöllä poika tuntui tulikuumalta, joten päätin laittaa vielä toisen supon helpottamaan oloa. Siinä sitten valvottiin 03-05 ja hyssyteltiin välillä hysteeriseen itkuun yltyvää lasta. EI KIVA. Sitä joutui välillä oikein kysymään itseltään, että miksi me tehdään tämmöistä pienelle ihmiselle. Toki olen kuitenkin sitä mieltä, että rokotuksista on enemmän hyötyä kuin haittaa, vaikkei siltä heti rokotushetkellä tunnukaan.

Muutoin poika kasvaa hyvin ja kaikki on kunnossa. Tosin kyselin kyllä neuvolatädiltä, että mistä mahtaa johtua, kun poika hikoilee välillä ihan päämärkänä kun on tissillä syömässä. Passitti meidät verikokeeseen lastenklinikalle, että tsekataan kilppariarvot. Toivottavasti ne kuitenkin on kunnossa, eikä ole syytä huoleen.

Meillä alotetaan viikonloppuna kiinteiden maistelu viiskuis-synttäreiden kunniaksi. Jotenkin tuntuu kauhean haikealta alkaa antamaan kiinteitä - mun vauva on kasvanut isoksi pojaksi. Pakkohan niitä ei kyllä vielä olisi alkaa kuukauteen antamaan, mutta ajattelin nyt kuitenkin kokeilla. Isikin pääsee osallistumaan ihan erilailla ruokailuun.

Vaunuilu on tätä nykyä muuten ihan kamalaa touhua noilla lumimäärillä. Eilisestä neuvolakäynnistä selviytyminen on hyvä esimerkki tästä. Menomatkalla, joku ystävällinen ihminen oli ajanut autonsa parkkiin keskelle jalkakäytävää niin ettei vaunuilla mahtunut kummaltakaan puolelta ohi. Jouduin jättämään vaunut keskelle jalkakäytävää ja mennä huutamaan viereiseen liikkeeseen, että onko tuo auto jonkun siellä olevan asiakkaan, minun nimittäin pitäisi päästä lastenvaunuilla siitä ohi ja ehtiä ratikkaan. No omistaja löytyi ja tuli pahoitellen siirtämään autonsa. Takaisin tullessa ratikka pysähtyi sellaiseen kohtaan, että oven edessä oli liki puolimetriä lunta...no sain huutaa kuskille ettei tästä vaunuilla ulos pääse.  Seuraava este olikin siinä kun seuraava ratikka parkkeerasi suoraan ainoan tien ylitys paikan päälle.. Jep voin kertoa, että tuolla liikkuessa saa verenpaineet hyvin koholle - vaunuilla liikkuvia ei vaan huomioida ollenkaan.

No ainakin meillä on valkoinen joulu - rauhaisaa joulua kaikille!

Joulukuu

Ihanaa, kun vihdoin saatiin lunta ja elämä on taas hieman valoisampaa. Hetkellisesti on tuntunut ettei ole oikein ollut mitään kirjoitettavaa, mutta päätin nyt kuitenkin yrittää raapustaa jotain muistiin.

Laps nostelee peppuaan ahkerasti masullaan ollessaan ja löysipä tuossa vihdoin kätensäkin kunnolla. Voi sitä riemun määrää kun leikkimatolla yrittää napata kiinni villisti heiluvia lelujaan. Nauru on ihan älyttömän valloittavaa, varsinkin ne naurun remakat mitä aina välillä tulee. Istuminen on edelleen pojan top3:n kärjessä ja nouseekin kuin salama ylös lattialta kun käsistä ottaa kiinni.

Vierastaminenkin alkoi meillä virallisesti itsenäisyyspäivänä, kun oltiin kylässä. Alahuuli väpättäen päädyttiin karjumaan naama punaisena. Sama toistui eilen, kun vaari tuli kylään. Onneksi äiti ja isi on sentään suuressa suosiossa.

Rutiineista on tullut meidän perheelle elintärkeitä, jos äiti ja isi haluaa hieman omaa aikaa iltaisin. Rutiineista poikkeaminen on iso NO-NO. Meidän iltarutiinit on aloitettava kello yhdeksän ja niihin kuuluu nassun ja käsien pesu, yövaipan ja yöpuvun vaihto sekä imetys hämärässä sängyssä. Yleensä poika nukahtaa imetykseen, mutta herää hetken päästä jolloin hänet pitää siirtää omaan sänkyyn ja heijata siinä uneen.

Odotan kovasti meidän ensimmäistä joulua perheenä ja olenkin kovasti miettinyt viime joulun fiiliksiä ja sitä kuinka meidän suuresta toiveesta on vihdoin tullut totta - meillä on ihana lapsi jouluna 2012. Samalla olen hieman surumielinen kaikkien niiden puolesta, jotka kovasti on toivonut samaa, mutta suurin toive ei ole vielä muuttunut todeksi. Toivottavasti kaikki te muutkin saatte pian kokea tämän onnen. <3

4kk täyttä tohinaa

Jätkän pätkä täytti viime viikolla neljä kuukautta. Uuden kuukauden täyttymisen myötä poika oppi kääntymään sujuvasti selältä masulle ja yrittää kovasti pyrkiä eteenpäin. Sätkii jaloilla, nostelee peppua ja koittaa saada käsillä hyvää otetta viltistä jonka päällä makoilee, jotta voisi kiskoa itseään eteenpäin. Oma veikkaukseni on, että kohta mittarimato pääsee vauhtiin ja liikkuu ainakin johonkin suuntaan.

Kädet maistuvat hyvälle, kuolaa riittää ja juttua piisaa. Me ollaan palattu taas tiheän imemisen vaiheeseen ja poika tissuttelee yöt melko tihein väliajoin. Tämän takia hän onkin siirtynyt nukkumaan takaisin perhepetiin sillä selkeästi kaipaa läheisyyttä nyt taas paljon enemmän ja äiti on niin tokkurassa jatkuvan tissuttelun vuoksi, että helpompi pitää poika jo valmiiksi kyljessä kiinni. Toivottavasti tämäkin vaihe menee pian ohi, sillä kaipaan jo kovasti omaa tilaa nukkuessa.

Poika kasvaa hyvin mamin maidolla, joten vielä ei tarvitse aloitella kiinteiden maistelua. Juteltiin neuvolan tädin kanssa josko maistattelut aloitettaisiin joulun aikoihin, kun poika on viisi kuukautta. Silloin isikin on meidän kanssa kotona kaksi viikkoa, joten hänkin pääsisi osallistumaan erilailla pojan syöttämiseen. Oi miten ihanaa saada isi kotiin hetkeksi meidän kanssa.

Kohta koittaa joulukuu. Tämän viikon lopussa saakin jo avata kalenterin ensimmäisen luukun, ihanaa! Minä kun niin pidän joulusta vaikken nyt olekaan pahemmin ehtinyt joulua kotiin laittamaan. Ostimme pojalle joulukorttia varten uudet vaatteet - tonttulakin, punaiset sammarit, punaisen flanellipaidan ja punaisen pikeepaidan. Meidän pikkutonttu ei siis ole ihan perinteinen tonttu. <3

Joululahjoja olen ostanut jo muutaman, mikä on hyvä juttu, sillä tuon pikku-ukon kanssa shoppailu ei ole enää entisellään. Nykyään mielummin suunnittelen etukäteen mitä ostan ja sitten suoritan täsmäiskuja. Tosin poika kyllä nukkuu mielellään mojovat päikkärit sillä aikaa, kun äiti ja isi kiertelee kauppoja ja suorittaa ostokset. Ja pakko myöntää, että kauppakeskuksista on tullut minulle mieluisia ostospaikkoja - niihin kun pääsee autolla helposti, monta puljua saman katon alla ja saapa vielä tehdä ruokaostoksetkin samalla kertaa. Kaupungille kun pitäisi sitten lähteä julkisilla ja siellä on paljon ärsyttäviä ovia ja rullarappusia...

Varasin meille Tukholman-risteilyn tammikuulle, joten saadaan vähän perheaikaa silloinkin. Nyt pitäisi vaan hommata tuolle pikkuiselle oma passi. Tuntuu kyllä niin järkevältä viedä nelikuinen passikuvaan ja hakea hänelle viiden vuoden passia!

Ps. Sain myös vihdoin varattua meille sopivan ajan vauvauintiinkin eli tammikuussa päästään polskimaan porukalla.

Pps. Menkatkin alkoivat...olisivat saaneet mielellään pysyä poissa ainakin kesään asti. Mutta tietenkin niiden täytyy tunkea AINA väärään aikaan ja paikkaan - sen kun sai todeta jo yritysvaiheessa...

Pieni ihme

Nukkuva vauva on ehkä kaunein asia maailmassa. <3 Mietin tässä juuri sitä miten jokainen äiti näkee oman lapsensa maailman söpöinpänä ja ihanimpana otuksena. Ja niin sen kuuluukin olla. Lisäksi jokainen äiti näkee oman lapsensa kehityksen aivan ainutlaatuisena ja on ehkä eniten ylpeä siitä oman palleron oppimasta uudesta asiasta. Tuntuu välillä, että silmilleni on laitettu vaaleanpunaiset lasit joiden läpi katselen maailmaa tällä hetkellä - kaikki on niin ihanaa. Toki vaikeitakin hetkiä on, mutta yksi hyvä hetki kumoaa ainakin sata huonoa.

Aika kuluu todella, todella nopeasti ja välillä toivoisin sen vähän hidastavan tahtiaan. Minun pienen pieni vauva kasvaa niin nopeasti, että kohta huomaankin sen jo kävelevän. Meillä on ensi viikolla nelikuis-synttärit ja taas päästään neuvolaan ihmettelemään pojan kasvua. Heinäkuusta tuntuu olevan jo ikuisuus...

Kehitystä

Meillä poika keksi, että istuminen on paljon kivempaa kuin makaaminen. Niinpä siis hän pönkeää itsensä vaikka väkisin sylissä istumaan. Hän myös nauttii siitä kun vedän hänet käsistä istumaan, takaisin selälle meno ei sitten nappaakkaan yhtään ja hän yrittää estää kaikin voimin sen tapahtumisen. Lisäksi entinen raivarin aiheuttaja eli masulla olo on alkanut olemaan pojan mielestä ihan huippua. Nyt ollaankin alettu treenata selältä masulle kääntymistä ja ollaan siinä vaiheessa, että jos pojan auttaa kyljelleen osaa hän siitä itse kiepsahtaa masulle. Paljon on siis tapahtunut edistystä eikä poika ole enää pikku pötkö joka makaa paikallaan.

Juttua myöskin riittää ja nauruakin saadaan kuulla monta kertaa päivässä, ihana hymypoika meillä. Hampaitakin taitaa pukata oikein olan takaa, kun kuola valuu valtoimenaan ja kädet ovat koko ajan suussa. Kuuluu oikein kauhea lussutus kun hän nautiskelee nyrkeistään. Ilmeisesti hampaista johtuu myös ajoittainen kitinä.

Syömisen ohella on vieläkin tullut kauheita itkukohtauksia eikä niihin auta muu kuin ottaa poika syliin ja rauhoitella häntä. Masuvaivoihin on auttanut äipän maidoton ruokavalio ja aionkin jatkaa sitä vielä ainakin parisen viikkoa, minkä jälkeen pitääkin taas poiketa lääkärissä keskustelemassa jatkosta.

Takapakkia onkin sitten tullut nukkumisen suhteen. Aiemmin putkeen nukutut 5-7 tunnin yöunet (joita jatkettiin yhdellä syötöllä vielä pari tuntia) on vaihtunut 2-3 tunnin pätkiin. Äiti ei ole yhtään mielissään tästä "edistyksestä", kun muutenkin on niin masentavan pimeää, että mielummin nukkuisi kunnon yöunet. Unien pituus ei ole myöskään ainut joka on tässä kärsinyt vaan itse nukahtamisesta on tullut järjetöntä taistoa. Tissille poika nukahtaa enää harvoin eikä omassa sängyssä itsekseenkään saa unen päästä kiinni. Väsynyt hän kyllä on niin, että silmät oikein punottaa, mutta nukkumaan ei malta millään rauhoittua. Ollaan yritetty noudattaa rutiineita, kuten yövaipan ja yökkärin vaihto sekä hämärässä syöttäminen sängyssä maaten. Poika saattaakin nukahtaa näiden toimien jälkeen, mutta herää 15 minuutin sisällä ja siinä sitten ollaankin. Jostain kumman syystä paras nukuttamistapa on ollut laittaa poika turvakaukaloon ja kanniskella häntä siinä pitkin kämppää. Homma vaan on turhan hikistä ja uuvuttavaa, että sitä mielellään joka ilta tekisi. Mutta näillä mennään ja toivotaan, että tämä vaihe ei kestä kauaa.

Huolestunut äiti

Onko normaalia, että poika vähentää yht'äkkiä syömistä melkoisesti ja silloinkin kun syö saa ihmeellisiä itkukohtauksia, ihan kuin masuun sattuisi syödessä? Lisäksi hän puklailee paksua maitolimaa ja yskii paljon. Kuulostaa aina välillä siltä kuin jotain nousisi kurkkuun, mutta hän nielaisee sen takaisin alas. Lisäksi kuolaa tulee ihan hirveästi.

Ajattelin kysellä olisiko täällä joku törmännyt vastaavaan? Tämä alkoi eilen illalla ja olen vähän huolissani. Luonnollisesti otan lääkäriin yhteyttä, jos tilanne jatkuu tai poika näyttää muuten kärsivältä. Lueskelin kuitenkin netistä, että hampaiden tuloon voi liittyä ruokahaluttomuutta ja itkuisuutta ja menisihän tuo kuolauskin sen piikkiin. Tiedä sitten onko tämä nyt sitten juuri sitä vai jotain muuta..

3kk

..tuli täyteen oikeastaan jo viime viikon maanantaina, mutta on kirjoittelut vähän jäänyt. Uuden kuukauden täyttymisen kunniaksi käytiin tietysti myös neuvolassa ja poika oli taas kasvanut huimasti. Pituutta on tullut kolmessa kuukaudessa yhteensä 17cm (ei ihme jos välillä vähän itkettää) ja poika on nyt 65cm pitkä. Vaatteet on jäänyt urakalla pieneksi ja nyt pitäisi lähteä ostoksille, etenkin sopivia housuja on enää muutamat.

Flunssa tuntuu vetelevän vielä viimeisiä täällä..räkää on siis edelleen ja tasaisella makuu ei ole oikein pojan mieleen. Oloa ollaan helpotettu Physiomerin Baby Mistillä ja Nenä Fridalla - pieni mies ei vaan ole ollut kauhean mielissään suihkeesta ja rään imemisestä ja onkin protestoinut asiaa kovaan ääneen.

Jotenkin kummasti olen onnistunut saamaan pojan nukkumaan omaan sänkyyn öisin. Muutamana iltana/yönä poika on jopa nukahtanut itsekseen sänkyyn. Laitoin toiseen sängynlaitaan roikkumaan hymynaamaisen lelun ja hymynaama "bona-ukon", joita poika tykkää tapittaa ja nukahtaakin usein niitä katsellen. Apua on myös saatu pinnasängyn heijauksella. Meillä on siis tuo Muuramen pinnasänky jossa on pyörät alla ja sitä on sitten veivattu edes takaisin. Tällä hetkellä pojan yö kestää n. 7-8 tuntia, minkä jälkeen täytyy päästä pois sängystä touhuamaan muita juttuja. Yleensä tunnin kahden touhuamiset riittää ja poika onkin valmis päikkäreille.

Eilen kävimme taas lääkärissä masuvaivoista. Pidimme puolitoista viikkoa kakkapäiväkirjaa ja käytiin nyt keskustelemassa siitä. Päiväkirjasta kävi ilmi, että poika kakkaa 5-12 kertaa päivässä eli melkoisesti. Joka kerralla ei siis kuitenkaan tule mitään isoa kakkaa vaan välillä on ollut vain kakkaraita vaipassa. No kakkaa siis tulee kuitenkin vähän turhan paljon ja limaistakin se on. Lisäksi yhtenä päivänä mukana oli myös vähän verta. Nämä faktat puhuvatkin jonkinlaisen tulehduksen puolesta ja lääkäri epäili maitoallergiaa.

Lääkäri käski nyt äidin maidottomalle ruokavaliolle ja vähentämään imettämisen kuuteen kertaan päivässä. Lisäksi hän kirjoitti reseptin peräruiskeisiin, joiden pitäisi helpottaa pahimpia kipuitkuja. Maidoton ruokavalio lähti nyt siis kokeiluun ainakin pariksi viikoksi, mutta en kyllä todellakaan tiedä miten voisin vähentää imettämisen vain kuuteen kertaan vuorokaudessa!! Päätin nyt siirtyä kakkapäiväkirjasta imetyspäiväkirjaan, jotta saan vähän käsitystä siitä kuinka usein poika syö. Tähän asti hän on saanut tissiä aina kun on halunnut enkä ole kokenut sen seuraamista sen kummemmin tarpeelliseksi. No kello on nyt varttia yli yksi ja poika on jo syönyt neljä kertaa tämän vuorokauden puolella, joten suuresti epäilen, että loppupäivä mentäisiin vain kahdella syötöllä. No tuosta en jaksa kovin stressata ja annan lapselle ruokaa silloin kun sitä haluaa. Kiinnitän ehkä ennemmin huomiota siihen etten ole jokaiseen kitinään aina ensimmäisenä tarjoamassa tissiä.

Meillä nukuttiin

Pienen taiston jälkee flunssainen pikku mies nukahti viimein yhden aikaan yöllä, mutta heräsikin vasta varttia vaille kahdeksan aamulla. Äiti on iloinen vaikka joutuikin nukkumaan kippurassa sängyn jalkopäässä, kun pikku potilas valtasi sängyn!! :D

Pieni flunssassa

Sain itse flunssan lauantaina ja olo on ollut tukala ja tukkoinen. Eilen flunssa iski sitten kunnolla myös tuohon pieneen rakkaaseen ja tämä vasta kärsimystä onkin. Toisella on röörit aivan tukossa ja nukkumisesta ei meinaa tulla mitään. Eilen illalla reppana itki vielä masukipujaankin yltä päältä kylmässä hiessä. Illalla yritettiin antaa hänelle suppo pahimpia särkyjä helpottamaan, mutta emme saaneet mokomaa pysymään paikallaan vaan se tuli koko ajan ulos ja samalla pieni itki aivan hysteerisenä joutuessaan olemaan selällä.

Aamulla kun herättiin, joten kuten tuhistun yön jäljiltä alkoi itku taas. Siinä vaiheessa tuntui ainoalta järkevältä vaihtoehdolta lähteä lääkäriin. Ensin mietimme, että mikähän mahtaa nyt sitten olla oikea paikka lähteä hakemaan apua. Pikaisen googlettelun tuloksena isi soitti Mehiläiseen ja sai 40 minuutin päähän ajan lastenlääkärille. Äkkiä siis pikku mies ja vanhemmat pukeisiin ja autoon. Onneksi otimme jo raskausaikana vauvavakuutuksen, joten ainakaan kuluista ei tarvinnut huolehtia.

Lääkäriin pääsimme heti ja mieslääkäri oli oikein mukava ja asiantuntevan oloinen. Hän tutki vauvan ja samalla puhuimme kaikki muutkin mieltämme askarruttaneet asiat hänen kanssaan, mm. mainitsin epäilyksestäni silent refluksista ja kerroin itkuisista illoista. Lääkäri tutki myös pojan pepun ja tutki suolta katetrin avulla, tutkimisen jälkeen lääkäri epäili, että pojalla on turhan ahdas peräsuoli.

Lääkäri määräsi flunssaan hoitoon äidinmaitoa, särkylääkettä ja nenän tyhjentämistä, lisäksi käytiin vielä labrassa. Masuvaivojen johdosta meillä aloitettiin tänään pitämään kakkapäiväkirjaa ja kahden viikon päästä pitäisi mennä tapaamaan lääkäriä uudestaan. (Tässä kohtaa tuumasiin uudelleen, että onpa hyvä, että meillä se vakuutus on.) Lisäksi suolen ahtauden takia pitää mittailla kuumetta nyt ihan harjoituksen vuoksi peräpäästä.

Kaiken kaikkiaan lääkärikäynti siis ehdottomasti kannatti, eikä reilun 150 euron maksu todellakaan mennyt hukkaan. Pahaa tekee silti katsoa kun tuo pieni kärsii ja ei kunnolla pysty hänen oloaan helpottamaan. Selällään ollessaan koitan koko ajan saada pään korkeammalle ja imeä räkää pois mahdollisimman paljon, ajattelin myös, että voisimme kokeilla suihkussa höyryhengitystä. Toivottavasti tämä flunssa vaan menisi ohi pikimmiten ja poika voisi olla taas oma iloinen itsensä.

Syksyä

Onpas ollut taas pitkä hiljaisuus täällä blogipuolella. Syksy on edennyt vauhdilla ja pian tuo meidän pikku pötkömmekin täyttää jo kolme kuukautta. Vielä hetki sitten tuntui, että kolmen kuukauden etapin saavuttamiseen menee ikuisuus, mutta nythän se on jo käsillä.

Kolmen kuukauden taianomainen rajapyykki tarkoittaa sitä, että useimmissa tapauksissa koliikkijutut alkaisivat olla taakse jäänyttä aikaa ja vauvauinnin voisi aloittaa. Ensimmäiseen en vielä yhtyisi, sillä meillä on vielä muutamat illat viikossa aikamoista huutoa - tosin pientä helpotusta on havaittavissa. Vauvauintiin haluaisimme ottaa osaa ja päätinkin, että kun ensi viikolla olen jo varmasti toipunut tästä flunssasta voisin soitella pariin paikkaan ja kysellä mahtuisimmeko mukaan.

Pikku miehen elämään kuuluu kääntymisharjoituksia ja hymynaamalle juttelua ja nauramista. Pari viikkoa sitten meillä käännyttiin ensimmäisen kerran mahalta selälle ja sitä ollaan tässä pikku hiljaa treenailtu lisää. Masullaan olon hetket pitää vaan valita tarkoin, sillä viimeisimmästä ruokahetkestä olisi hyvä olla mennyt tovi aikaa. Muutoin tulee masukipuja ja isoja pukluläjiä.

Juttua myös riittää jo paljon ja niistä suurin osa on kohdistettu neuvolasta saadulle hymyilevälle pallolle. Hymynaama saa myös mehevimmät naurut aikaiseksi ja hyvänä kakkosena tulee sitterissä istuminen ja hytkyminen. Kun katselee kuvia heinäkuulta tajuaa kuinka paljon poika onkaan jo kasvanut. Viikon päästä onkin sitten neuvola ja saadaan uusimmat mitat - äidin haba on ainakin kasvanut heinäkuusta melkoisesti poikaa kannellessa.

Tässäpä tämä kuva vaunuista joka piti lisätä jo aiemmin.

Kaksi kuukautta

Viime viikonloppu oli meidän arjessa käännekohta, poika täytti kaksi kuukautta ja pahimmat koliikki-itkut ovat jääneet toistaiseksi pois kuvioista. Ah, elämä tuntuu mahtavalta ja poika sen kuin naureskelee ääneen istuessaan sitterissä. Baby Björnin sitteristä onkin tullut pojan lempparipaikka, siinä hän istuskelee onnensa kukkuloilla milloin tuijottaen lamppuja milloin kikatellen itsekseen. Äidin sydän sulaa. Pikkuinen on alkanut juttelemaankin melkoisesti ja tuntuu, että häneen saa jo kunnolla kontaktia kun juttelen hänelle takaisin. Ihmeellinen pieni ihminen, joka kasvaa ja kehittyy silmissä!

Pahimpien masuvaivojen kadotessa on meillä alettu nukkua myös yöllä. Ennätys oli parin yön takainen 5 (VIISI!!!) tuntia putkeen unta. En olisi ikinä uskonut, että iloitsen joku päivä siitä että olen saanut nukkua viisi tuntia keskeytyksettä. Tosin olen kyllä herännyt tottumuksesta parina yönä jo kuulostelemaan, että eikö poika todella ole vieläkään herännyt tissille. Parina yönä olen myös herännyt siihen, että toinen tissi on vuotanut niin, että koko yöpaita on ollut märkä. Eiköhän maitobaarikin kuitenkin pikkuhiljaa mukaudu näihin pidentyneisiin syöttöväleihin.

Olen muuten miettinyt, että hommaisin rintapumpun. Olen hieman tutkinut tarjolla olevia vaihtoehtoja ja harkinnut Philipsin käsikäyttöisen pumpun ostoa. Onko kellään siitä kokemuksia tai suositella jotakin muuta pumppua?

Eilen havahduin siihen, että maanantaina koittaa jo lokakuu. Aloinkin miettiä siinä samalla, että mihin tämä syyskuu on oikein kadonnut tai toisaalta vastahan oli heinäkuu.. kuukaudet, viikot ja päivät menee niin nopeasti kotona pojan kanssa ollessa. Pari kuukautta ja saamme viettää pikkuisen kanssa ensimmäistä joulua - jep olen jo alkanut fiilistelemään tulevaa joulua.

Tohinaa ja puhinaa

Tällä viikolla olen saanut aikaiseksi tehtyä parit hankinnat; Manduca ja Kurtis baby peace. Molemmat on ihan huiput, ainakin tällä vähäisellä kokemuksella mitattuna. Ensimmäinen testi pojan ja Manducan yhteensopivuudesta tehtiin toissailtana = big failure! Pikkuinen kun itkee lähes säännöllisesti kaikki illat masukivuista johtuen, ei uuden matkustusvälineen testaus ollut ollenkaan hyvä idea. Eilen päivällä pääsin testailemaan uudemman kerran ja silloin meni huomattavasti paremmin. Hetken möllöttämisen jälkeen poika nukahti Manducaan. <3

Otin kännykällä kuvan vaunuista joissa tuo ihana suoja (Kurtis) on käytössä, mutta kuvan saaminen koneelle ei olekaan onnistunut. Kolmen blue screenin jälkeen päätin luovuttaa.

Ristiäiset olivat viime viikonloppuna ja ne meni todella hienosti. Lahjoja tuli ihan hurjasti ja vaatteita oli niistä varmaan suurin osa. Poika itki koko kastetilaisuuden ajan kirkossa ja nukkuikin sitten loppu juhlien ajan, heräten vain pari kertaa tissille. No saipahan äiti sitten rauhassa kantaa kakkuja pöytään ja yrittää vaihtaa kuulumisia vieraiden kanssa.

Meillä oli eilen neuvolalääkäri. Itse lääkäri oli ihan kamala tapaus rasvaisine hiuksineen, minkä johdosta päätin, että jos toisen lapsen vielä joskus saan hoidan jälkitarkastuksen omalla yksityisen puolen gynelläni. Lääkäri oli kovakourainen ja kaikin puolin luotaan pois työntävä. Vauvan käsittelytaidotkin näytti vähän puutteellisilta. Olin siis hyvin onnellinen kun sain poistua hänen huoneesta ja sulkea oven perässäni.

Imetys sujuu edelleenkin loistavasti, mistä kertookin pojan huima kasvu. Ikää on nyt noin 7 ja puoli viikkoa ja painoa on kertynyt huimat 6,5kg ja pituuttakin on jo 60cm. Minä jo täällä murehdin, että kohta minulla ei olekaan enää pikkuvauvaa. Poika on jäntevän oloinen ja vaikuttaa siltä, että hän alkaa kohta kääntymäänkin. Aikamoista tuumaa äiti.

Olen miettinyt tässä viime aikoina, että tekisin blogistani salaisen, jolloin kuvienkin julkaisu tuntuisi mukavammalta. Kävijöitä kun tuntuu olevan ihan hirveästi, mutta juuri kukaan ei jätä vierailustaan minkäänlaista viestiä ja jotenkin tuntuisi kivalta saada vähän käsitystä siitä ketä ylipäänsä blogiani lukevat...

Harrastus

Me aloitettiin eilen pojan kanssa meidän uusi yhteinen harrastus - äitivauva-jooga. Ensimmäinen kerta joka oli eilen olikin melkoisen kiintoisa kokemus. Jos pystyt kuvittelemaan tilanteen missä 11 tai 12 äitiä vauvoineen yrittää joogata kiljunnan, itkun, imettämisen, vaipanvaihdon ja karkailevien vauvojen keskellä niin saat aika hyvän kuvan siitä rauhasta ja harmoniasta mitä meillä siellä oli. :D

Alkuun minua hieman jännitti, että mitäköhän siitä oikein tulee tuon pikku-ukon kanssa, kun on kerran ollut hieman koliikkia ilmoilla. No jännitys oli ihan turhaa sillä minun vauvani osoittautuikin yhdeksi rauhallisimmista vauvoista koko joogatunnilla. Ukko oli toiseksi nuorin osallistuja ja pysyi hereillä koko tunnin ajan. Hän vain ihmetteli sitä menoa ja pysyi rauhallisena. Hyvillä mielin odotankin jo siis ensi viikon tuntia.

Meillä on ristiäiset vihdoinkin ensi viikonloppuna ja olenkin yrittänyt kaiken liikenevän ajan puhista järjestelyjen parissa. Juhliin tulee reilut 50 henkeä, sillä meillä molemmilla on isot suvut ja siis vain lähimmät sukulaiset kutsuttiin. Yllätykseksi lähes kaikki pääsevät kerrankin tulemaan.

Nimi on pysynyt salaisuutena, jonka vain minä ja isi tiedämme. Sekös on kirvoittanut monen monta nimen arvausyritystä sekä pieniä huijausyrityksiä lähipiiriltä, ne on lähinnä ollut huvittavia, eikä onneksi kukaan ole vielä arvannut nimeä. Isiltä nimi on lipsahtanut pari kertaa, mutta onneksi kukaan ei ole silloin isiä kuunnellut. :D

Poika on nukkunut tällä viikolla jo parina yönä 4 tuntia putkeen, joten oma olokin on superpirteä. Ensi viikolla on neuvolalääkäri, niin saadaan taas päivitystä pojan mittoihin - varmaan taas on tullut senttejä ja grammoja oikein hurjasti. Ensi viikkoon siis!

Blogihiljaisuus

..saa luvan päättyä. Sillä tähän kirjoittamiseen on jäänyt koukkuun ja olen kuitenkin käynyt täällä kurkkimassa muiden kuulumisia aina kun ehdin.

Meidän poika on nyt siis 6 viikkoa "vanha". Arki on sujunut vaihtelevalla menestyksellä, välillä on ollut todella helppoja päiviä, joita on seurannut ihan kamalan huonot yöt ja toisin päin. Meidän pikkumies syö ihan hirmuisesti ja paino nousee silmissä. Tänään korkataan kolmoskoon vaippapakettikin. Onneksi siis imetys sujuu loistavasti, ettei tarvitse siitä murehtia.

Eilinen päivä oli varsinainen koliikkipäivä, huuto oli sydäntä särkevää ja mikään ei auttanut. Pikkuinen nukkui vaan kahdet unet päivän aikana eikä nekään ollut mitenkään pitkät unet. Välillä siis tämä vauva-arki on todella rankkaa. Onneksi kuitenkin hyviä päiviä on ollut vielä toistaiseksi enemmän kuin huonoja.

Alkuun vauva nukkui meidän vieressä - se tuntui turvallisimmalta, kun minun täytyi saada nähdä että hän hengittää. Itse kuitenkin sain kärsiä jumahtaneista niskoista ja migreenistä, kun nukahtelin mitä ihmeellisempiin asentoihin syöttöjen välillä. Vauva siirtyikin tuossa jokin aika sitten nukkumaan omaan sänkyyn ja nukkuminen helpottui. Täytyy kyllä sanoa, että ihmettelen kovasti miten väsymys ei pahemmin paina vaikka välillä tulee nukuttua vain 3 tuntia yössä eikä ollenkaan päiväunia.

Vaikka vauva syntyi kuukauden etuajassa hänessä ei ole havaittavissa mitään merkkejä ennenaikaisuudesta, mikä on mukavaa. Ensimmäisinä viikkoina vauva kuitenkin sai hengityskatkoja ja mökkireissulla jouduimme käymään jopa Tays:ssa, kun hän lakkasi hengittämästä hetkeksi ja meni veltoksi. Mitään vaarallista ei kuitenkaan löytynyt ja nyt hengityskin on jo tasaantunut, säikähdys oli kuitenkin suuri kun siinä soittelin lastenklinikalle, lähimpään päivystykseen ja 112:n.

Vauvaa voisi vaan tuijotella päivät pitkät ja suukotella ihania pieniä pyöreitä poskia loputtomasti. Olen täysin myyty tuon pienen poikani edessä. Pyykkiä kuitenkin kertyy ihan järkyttävät määrät joka päivä, joten tuota vauvan tuijottelua täytyy yrittää rajoittaa ja aina kun vauva nukkuu pitää koittaa käyttää se aika tehokkaasti hyödyksi.

Päivien piristeenä on toiminut pitkät kävelylenkit, joihin useimmiten seurakseni lähtee oma äitini joka jäi juuri sopivasti eläkkeelle. Päänvaivaa on kyllä aiheuttanut se fakta, että asumme hissittömässä kerrostalossa ja emme halua jättää rappuun noita tuhannen euron vaunuja. Niinpä siis lähteminen täältä kotoota vauvan, vaunujen ja koiran kanssa ei ole ehkä kaikista helpointa. Onneksi kuitenkin tässä itsevarmuuden kasvaessa sitä on keksinyt keinoja täältä poistumiseen.

Synnytyksestä palautuminen oli minulle jokseenkin hidasta puuhaa, paino tosin tippui saman tien samoihin lukemiin mitä se oli ennen raskautta. "Omien" farkkujen jalkaan vetäminen oli ihan parasta. Tikkejä sain synnytyksestä kuusi, mutta niitäkään ei olisi ollut välttämätöntä laittaa, kun ei mitään varsinaisia repeämiä tullut. Paikat oli kuitenkin kamalan kipeät ensimmäiset kaksi viikkoa, jolloin istuminen, seisominen eikä kävely oikein onnistunut. Jälkivuotoa tuli noin kuukauden päivät ja tuntuikin siltä, että tässäpä nämä koko raskausajan menkat tuleekin nyt sitten yhdellä kertaa. Nyt siis kuitenkin onneksi kroppakin alkaa olla lähellä normaalitilaa.

Pitkä odotus palkittiin

No niin josko nyt ehtisin kertoa hieman siitä miten poikamme päätti ottaa varaslähdön ja tulla maailmaan kuukauden etuajassa.

Ensimmäiset supistukset tulivat lauantai yönä 21.7. klo 02 jälkeen. Alkuun tuntui lähinnä menkkakipua muistuttavaa jomotusta, mutta lähempänä kolmea niitä alkoi tulla 5 minuutin välein ja kipeinä. Neljään mennessä ne kuitenkin hiipuivat ja otin panadolia ja jatkoin unia.

Lauantaina aamuna minulla oli hyvä olo ja lähdinpä ystävieni kanssa ottamaan aurinkoa, mutta uimisen jätin väliin sillä jokin tuolla takaraivossa sanoi ettei se olisi hyvä idea. Kerroin ystävilleni yöllisistä supistuksista ja sanoin heille vielä etten usko, että vauva pysyy masussa elokuuhun asti. Olin autolla liikenteessä, mutta onneksi kotimatkalla poikkesin hakemaan miehenikin vielä kyytiin sillä heittäessäni ystävääni kotiin tuli taas kipeä supistus ja vaihdoimmekin kuskin paikkaa mieheni kanssa.

Kotiin päästyämme puoli neljän aikaan supistuksien tulo jatkui epäsäännöllisenä. Viiden aikaan aloimme kirjata supistuksia ylös. Varttia vaille seitsemän soitin synnärille ja kyselin vähän toimintaohjeita, sillä supistuksia oli tullut epäsäännöllisinä lähemmäs kolme tuntia. Vastaus oli, että supistukset ovat ihan normaaleja ja niitä voi jatkua vaikkapa koko loppu odotuksen ajan eli eipä kummoista, piti vain ottaa rauhallisesti ja tarvittaessa panadolia.

Heti puhelun lopetettuani vaihtuikin supistusten tahti ja ne muuttuivat kivuliaiksi. Supistuksia alkoi tulemaan 2-5 minuutin välein. Kahdeksan aikaan menin suihkuun siinä toivossa, että se vähän lievittäisi kipuja. Suihku ei auttanut ja palasin takaisin sohvalle hengittelemään.

Kymmentä vaille kymmenen soittelin synnärille uudelleen ja nyt minut otettiin jo hieman vakavammin, kun kerroin, että supistuksia tulee pääsääntöisesti 2-3 minuutin välein kivuliaina ja, että tätä oli jatkunut nyt liki kolme tuntia. Lapsivettä eikä muutakaan vuotoa ollut tullut, joten sovimme, että seuraan tilannetta vielä tunnin kotosalla ja soittelen sitten uudelleen. No supistukset jatkuivat 2 minuutin välein ja klo 23 soittelinkin jo taas synnärille. Sanoivat, että voin tulla näytille kun en enää kivuiltani kotona selviä.

Mies oli yrittänyt epätoivoisesti kerätä sairaalakassia kasaan viimeisen tunnin aikana ja olo oli kovin epätodellinen. Päätin kuitenkin, että nyt lähdetään käymään siellä synnärillä näytillä ja tullaan sitten mieluummin vaikka välillä kotiin, kun ei yhtään tiennyt missä tässä mennään. Käydessäni vessassa vielä juuri ennen lähtöä huomasin, että limatulppa oli irronnut.

Heitimme koiramme äidilleni hoitoon matkan varrella ja saavuimme sairaalalle puoli kahdentoista jälkeen. Päätimme jättää vielä sairaalakassin autoon odottelemaan, ettemme vaikuta täysin intoilevilta synnyttämään tulevilta vanhemmilta joilla sitten ei edes ole synnytys vielä käynnistynytkään. Puuskutin siinä sitten parkkipaikalta kohti päivystystä ja sain välillä pysähtyä nojailemaan seiniin kun supistus tuli. Päivystyksessä yllättyivät supistusten voimakkuudesta ja pääsin heti käyrille. Supistuksia tuli säännöllisesti ja kipeinä, joten seuraava etappi oli lääkärin tarkistus.

Lääkäri ultrasi tarjonnan ja siellähän poika olikin jo lähtökuopissa oikein päin tulossa. Kohdun kaula oli hävinnyt ja olin 3-4 cm auki. Edessä olikin vaatteiden vaihto ja köpöttely synnytyssaliin. Minut kirjattiin sisään klo 23:50.

Synnytyssaliin päästyämme kätilö kiinnitti masuun härpäkkeet ja kyseli kivunlievityksestä, toivoin epiduraalia. Alkuun kätilö kuitenkin opasti ilokaasun käytössä, minkä jälkeen hän alkoi siinä valmistella minua epiä varten; laittoi tipan ja alkoi putsaamaan selkää. Kesken selän putsauksen minua alkoi ponnistuttamaan ja kätilön tarkistaessa kohdunsuun tilanteen olinkin jo 8cm auki. Heti tämän jälkeen lapsivedet kirjaimellisesti räjähti ja saipa mieskin siinä vieressä osansa niistä. Tässä vaiheessa kello oli 00:50.

Vesien menosta 5 minuutin päästä alkoi ponnistusvaihe ja se olikin sitten menoa. Puudutteet sai jäädä ja vauva oli synnytettävä luomuna. Sunnuntaina 22.7. kello 01:18 raskas ponnistusvaihe sai päätöksen, kun rakas poikamme syntyi raskausviikolla 35+5. Sairaalakassi oli vieläkin autossa kameroineen päivineen, mutta onneksi kännyköillä sai räpsittyä ensikuvat.

Meidän pieni poika siis pääsi yllättämään meidät täysin eikä kotonakaan ollut kaikki vielä valmista. Onneksi kuitenkin kaikki tärkeimmät oli hankittu ja loput haalimme kasaan tässä pikku hiljaa. Mikäli joskus toisen lapsen tulemme saamaan osaamme ehkä varautua paremmin aikaisempaan tuloon sekä nopeaan synnytykseen. Kätilökin totesi meille synnytyksen jälkeen, että olimme viimeisimmät jotka kirjattiin sisään ja ensimmäiset jotka synnyttivät.

Tällainen tarina on meillä kerrottavana, paljon tuli tekstiä, mutta suurimmaksi osaksi kirjoitinkin tämän itselleni. Ehkä kuitenkin joku muukin jaksaa tämän lukea. Blogin jatkosta en oikein tiedä, sillä tuntuu tavallaan, että tämä matka on nyt tullut päätökseensä. Ehkä makustelen asiaa jonkun aikaa ja seurailen ainakin miten blogiystävien yritykset ja odotukset etenevät.

Kiitos kaikille kommenteista ja vertaistuesta, niin yrityksen kuin odotuksenkin aikana. <3

Pikapäivitys

Tänään olisi rv 36 tullut täyteen, mahan kasvattelu tyssäsi kuitenkin jo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kun vauva syntyi rv 35+5. Tänään kotiuduttiin sairaalasta ja kaikki on hyvin. Yritän tulla pian kertomaan vähän lisää.

Niin ja tärkeimmät tietysti vielä eli strategiset mitat: 3320g ja 48cm. <3

Kuulumisia

Viime torstaina oli siis neuvolalääkäri. Ensinnä meidät vastaanottanut terkkari ei ollut omamme ja tämä tapaus olikin melkoinen lässyttäjä. En oikein pidä lässyttäjistä, joten alku ei ollut lupaava. Positiivista oli kuitenkin se, ettei paino ollut noussut julmetusti. Painoa oli kertynyt 246g viikossa ja kokonaisnousu on nyt n. 9kg.

Seuraavaksi siirryin lääkärin puolelle ja mies lähti hoitamaan asioita. Lääkäri tuntui itseäni nuoremmalta ja jotenkin mielestäni hänellä oli puutteelliset sosiaaliset taidot. Koko käynti oli jotenkin vaivaantunut tunnelmaltaan. Hän siinä kyseli, että turvottaako ja tuijotti nilkkojani, oikein muuta hän ei osannutkaan kysellä. Turvotusta ei siis pahemmin ole ja sormuskin mahtuu sormeen ihan vaivatta. Hän siinä sitten kuunteli sydänäänet, tunnusteli mahan päältä tarjontaa sekä teki pikaisen sisätutkimuksen. Käsikopelolla hän epäili, että vauva on edelleen poikittain - jes. Sf-mitta oli kuulemma 31, hieman keskikäyrän yläpuolella siis mennään. Sisätutkimusta hän kommentoi vain sen verran, että kohdunsuu on pehmennyt, mikä kuuluu asiaan - ahaa.

Siinäpä se sitten oli. Hyvä, että muisti täydentää parit merkinnät neuvolakorttiin. Onnekseni hän kuitenkin halusi laittaa lähetteen äippäpolille tarjonnan tarkistukseen. Muutoin jäikin koko käynnistä aika tyhjän kanssa olo.

Tänään posti toikin jo kirjeen, jossa minulle ilmoitettiin, että minulle on varattu aika äippäpolille ensi viikon keskiviikoksi. Oi toivottavasti tämä käynti korvaa tuon edellisen käynnin jättämän tyhmän fiiliksen.

Huomenna olisi ohjelmassa tutustumiskäynti synnytyssairaalaan, saas nähdä millainen kokemus siitä tulee.

Poikkihippuli rv 34+6

34 viikkoa raskautta takana

Aika on kyllä mennyt nopeasti ja h-hetki alkaa lähestyä. Tuntuu siltä etten tiedä mistään mitään ja kaikki on ihan kesken, kun puhutaan vauvasta. Haettiin tänään miehen kanssa äitiyspakkaus vihdoin postista. Katsoin sisällön nopeasti läpi ja sitten pakkaus jäikin keittiön lattialle odottamaan miehen kotiin paluuta. Olo on jotenkin vetämätön enkä oikein jaksa tehdä mitään. Pitäisi ehdottomasti järjestää kaappeja, siivota ja ostaa vauvan vaatteille lipasto. Olisi myös ehkä paikallaan jo alkaa pikku hiljaa laittamaan makuuhuonetta sellaiseksi, että sieltä löytyisi myös hoitopöytä sekä pinnasänky. En vaan yksinkertaisesti jaksa touhuta. Aamulla kun nousee sängystä on jalat jo valmiiksi kipeät, mitä tämä tämmöinen on. Olen muka juuri nukkunut yöunet, mutta jalat eivät ole siltikään palautuneet.

Raskaus alkaa siis viedä voiton minusta ja odottelen jo innolla raskauden jälkeistä aikaa. Välissä toki pitäisi vielä selvitä synnytyksestäkin, mutta koitan olla ajattelematta sitä liikaa etten alkaisi panikoida. Torstaina onkin sitten vuorossa toinen neuvolalääkäri ja odottelen sitä, jotta saisi taas lisätietoja vauvan mitoista ja asennosta. Olen kovasti koittanut miettiä miten päin pikku herra tuolla köllöttelee, mutta muusta en ole päässyt perille kuin siitä, että kovasti hän on mieltynyt tuohon masun oikeaan puoleen.

Rautatabletitkin loppuivat ja olen miettinyt, että pitääköhän niitä vielä käydä ostamassa lisää. Hemoglobiini oli viimeksi kyllä melko alhainen, että ehkä sen puolesta pitäisi hakea vielä yksi satsi niitäkin mokomia apteekista. Ehkä lisärauta auttaisi myös tähän uupuneeseen olemukseen ja saisin puhtia laittaa paikat järjestykseen...ehkä.

Me likes Kela

Kelasta siis kuului vihdoin ja kaiken kukkuraksi vielä tosi hyviä uutisia. Sain yllättyä positiivisesti äitiys- ja vanhempainrahapäätöksistä - ei siis tarvitse ainakaan pahemmin rahasta stressata vaikka Kelan tuilla mennäänkin. Pakkauksestakin oli saatu myös vihdoin päätös ja nyt sitten odotellaankin sen saapumista.

Lomailtiin tuossa hieman ja oltiin ensin vajaa viikko vuokramökillä ja sitten reilu viikko meidän omalla mökillä. Omalta mökiltä pörrättiinkin kauppoihin tosi ahkerasti ja ostettiin vauvalle vaatteita. Minulle kun alkoi jo iskeä paniikki siitä, ettei meillä ole mitään mihin vauvaa pukea. Nyt onkin sitten pieniä bodyja ja housuja kokoa 50-62cm riittävästi. Yöpukuja pitää vielä mennä ostamaan ja sen jälkeen voinkin jo hieman rauhoittua.

Imetystyynykin kipaistiin hakemassa ennen lomalle lähtöä. Pikkaisen kirpaisi kyllä maksaa siitä mokomasta 79€, mutta on se kyllä helpottanut nukkumista, kun sen voi laittaa jalkojen väliin tukemaan. Olisi niitä varmasti halvemmallakin saanut, mutta ihastuin Doomoon Buddy imetystyynyyn ja eihän siinä enää muut tuntunut miltään.

Muut ostostelut onkin sitten vieläkin tekemättä, eikä sänkyäkään olla vielä äidiltäni saatu. Hän kun ei ole sitä ilmeisesti vieläkään ehtinyt kaivaa varastosta. Mutta kaipa tässä vielä hyvin ehtii - toivottavasti.

Tänään on ollut niin ihana ilma ja olinkin siitä nautiskelemassa ystävien kanssa. Bikineissä näytän kyllä rantapallon nielaisseelta, mutta väliäkös sillä. Ainoastaan käy ärsyttämään satunnaisten ihmisten tuijotus - ihan kun en huomaisi heidän katseitaan. Tekisi mieli kommentoida jotain heidän kropistaan. Murr.
Muutoin siis kaikki hyvin, aurinko paistaa ja elämä hymyilee. :)


Mami ja rantapallo rv33+1

Loma

..nyt se alkoi vihdoin minullakin. Jotenkin epätodellinen olo siitä ettei tarvitse mennä töihin ainakaan vuoteen. No eiköhän tähän kaikkeen pikkuhiljaa totu.

Tänään pitää mennäkin ostamaan kesäloman kunniaksi uusia kesävaatteita joihin mahdun. Tähän uuteen kroppaan on kyllä melkoisesti totuttelemista vaikka tämä pötsi tähän onkin hiipinyt mukamas pikku hiljaa. Tuntuu kyllä siltä, että kun tuolla liikun menee masu metrin edelläni. Eihän se toki ihan nyt niin iso ole, mutta siltä alkaa tuntumaan. Odottelenkin jo kovasti vauvan tuloa ja oman vartalon takaisin saamista, nukkuminenkin kun on alkanut tuntumaan haastavalta.

Lämpömittarissa olikin jo puoli yhdeksän aikaan 20 astetta, joten kai sitä pitäisi lähteä ulos nauttimaan kesästä. :)

ps. tänään rv30+4

Neuvolakäynti

Aamulla jouduin vääntäytymään neuvolaan jo klo 8:30, hyi miten väsytti. No neuvolassa kaikki oli hyvin ja mieltä ylentävästi painoa oli tullut neljässä viikossa vain 100grammaa!! Hippuli köllii tällä hetkellä masussa poikittain ja toivottavasti sitten jossain vaiheessa päättää kääntyä oikein päin.

Hemoglobiini oli 106 vaikka rautaa syönkin päivittäin ja väsymyksen kyllä huomaa. Onneksi ei tarvitse jaksaa töitä enää kuin 8 päivää. Seuraavaksi onkin sitten heinäkuun puolella taas neuvolalääkäri, eikä muuten tullut puheeksi ollenkaan sokerirasitustesti. Luulenpa, että selviän ilman mokomaa testausta. :)

Nyt vaan odottelen, että viimeiset työpäivät kuluisi pois ja pääsisi nauttimaan lomasta.

mami + reilun kilon hippuli rv29

Mitä kaikkea olisikaan hankintalistalla

Raskaus ja vauvan syntymä tulevat päivä päivältä todellisemmaksi. Samalla olen alkanut miettiä vakavasti niitä kaikkia asioita, mitä meidän tulisi hankkia vauvalle ennen elokuun h-hetkeä. Tällä hetkellä meiltä siis löytyy hoitopöytä, vaunut ja turvakaukalo, mutta ilmeisesti niillä ei kuitenkaan pitkälle pötkitä. Äitiyspakkaustakin saamme ilmeisesti odotella vielä jonkin aikaa, sillä työnantajani palkanlaskija ei ole vieläKÄÄN toimittanut omalta osaltaan papereita Kelaan.

Mutta siis takaisin niihin hankittaviin tavaroihin...Pinnasängyksi olemme kaavailleet minun omaa lapsuuden aikaista Muurame-pinnasänkyä, joka äidilläni on vielä tallessa. Saapa nähdä tarvitseeko se hieman ehostusta näiden kaikkien vuosien jälkeen. :) No kuitenkin pinnasänkyyn pitäisi ostaa kuitenkin, patja, lakanat, pinnojen suojukset ja tietenkin minitäkki ja minityyny.

Kylvetystä varten tarvitaankin sitten amme ja hoitopöydälle hoitoalusta. Imetystyynyn olen ajatellut hankkia näin alkuun itselleni unikaveriksi, jos se helpottaisi paremman nukkumisasennon löytymistä tämän mahan koko ajan kasvaessa. Lisäksi vauvan vaatteille pitäisi ostaa oma lipasto, meillä kun on kaikki kaapit täynnä jo omia vaatteita. Sitten tietenkin olisi kaikkia niitä pienempiä hankintoja, kuten itkuhälyttimet ja muita tavaroita, joita en osaa edes vielä nimetä.

Olenkohan unohtanut jotain oleellista? Kauhean paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä ostostelua siis tiedossa, ajattelin aloittaa kauppakierrokset kun kesäloma vihdoin koittaa parin viikon päästä. Onneksi tykkään ostostelusta, joten en usko, että tulee muun kanssa ongelmia kuin itsehillinnän. :)

mami ja hippuli 28+4

Kesä lähestyy

ja neljä viimeistä työviikkoa olisi vielä edessä. Oi kuinka jo odotankin lomailua ja sitä, että saan parisen kuukautta puuhastella mitä ikinä haluankaan. Auringon paisteesta saa kyllä hyvin energiaa ja kummasti jaksaa touhuta aamusta iltaan. Masu tosin alkaa olla jo sen verran iso ettei sitä taivu enää entiseen malliin, mutta onneksi mieheltä saa apuja tarvittaessa.

Hippuli touhuaa ahkerasti masussa ja masu muuttaakin muotoaan ahkerasti. Olisi hauska tietää mitä kaikkea tuo pieni tuolla hyörii ja pyörii. Kunhan ei vaan saisi kiedottua itseään napanuoraan.. Kävelylenkeillä on alkanut tulla harjoitussupistuksia, varsinkin työpäivien päätteeksi tehdyillä. Onneksi onkin ollut tuo mies yleensä matkassa mukana niin olen sitten voinut hänestä tukea hakea. Kipeitähän nuo supistukset ei onneksi ole, mutta pientä vihlontaa niihin on usein liittynyt. Koiran takia ei kuitenkaan lenkkeilyä voi jättää, enkä kyllä siitä luopuisi muutenkaan.

En taas voinut vastustaa kiusausta ja itseäni ja tilasin netistä hippulille pari vaatetta. :)

mami ja hippu rv26+5

99 päivää

Niin vähän on raskautta enää jäljellä. Niin pian näemme vauvamme, jota niin pitkään ja hartaasti ollaan toivottu ja odotettu. Niin pian elämämme muuttuu pysyvästi. Niin pian minusta tulee äiti ja puolisostani isä.

..kunhan kaikki menee vain niin kuin pitääkin ja tämä raskaus päättyy onnellisesti. <3

Tyhmä vaaka

Kyllä kiroilutti, kun kävin tänään neuvolassa ja vastassa oli eri neuvolan täti ja hänen vaakansa. Pirun vaaka näytti 2,3kiloa ENEMMÄN kuin oma punnitukseni aamulla. Normisti neuvolassa on vaaka näyttänyt n. 500g enemmän kuin mitä kotona, mutta että 2,3kg! Kiitos tyhmän vaa'an nyt neuvolakortissa lukee, että paino olisi noussut 840g viikossa. Minä kun niin ylpeänä olin menossa punnitukseen kun tiesin, että paino on pysynyt hallinnassa eikä nousu ole ollut järin kovaa tässä viimeisinä kolmena viikkona.

Eipä tällä erää muuta kuin MURRRRRRR.

t.sumopainija rv25

ps. Tiedän ettei tämä mikään maailman loppu ole, eikä kenenkään tarvitse järkyttyä hetkellisesti purnauksestani. :)  

Raskaus

Välillä oikein joudun sanomaan ääneen miehelle, että "ajattele minä olen raskaana". On tämä nimittäin vieläkin niin uskomatonta. Masussani köllöttelee pienen pieni poika...ihan mieletöntä ja ihanaa, mielettömän ihanaa. Tälläkin hetkellä käynnissä on hurja potkusarja ja masu hypähtelee ihan kunnolla.

Tänään masu on kyllä ollut myös kipeäkin, mutta sinnittelin töissä ja nyt on ihana vain makoilla sohvalla. Ensi viikolla on neuvolalääkäri, toivottavasti lääkäri on mukava ja saa taas kuulla uusia faktoja pikkuisesta. Niin ja toivottavasti verikokeissakin kaikki on hyvin. Hemoglobiini on kyllä varmaan taas tippunut ja rautalisän voisi aloittaa, kun eilen mammapilateksessa alkoi pyörryttää enkä oikein keksi muuta syytä kuin sen, että hemoglobiini on aivan liian alhainen.

Muutoinpa tässä onkin jo alkanut odotella kesälomaa ja mammiksen alkua. Vielä olisi 6 viikkoa töitä edessä, mutta eiköhän sen jaksa mukisematta, jos vaan kunto säilyy hyvänä. Masukuvaa voisin päivitellä, kun vaan saan kuvan otettua, pötsi on nimittäin taaaaas kasvanut. Rentouttavaa viikonloppua kaikille lukijoille, teitä taitaa olla aika monta - jos tilastoihin on luottamista. :)

Ps. tänään on rv24+3 (:

Kuulumisia ja kuvia

Melko nopeasti aika kuluu vaikkei tässä ole oikein tapahtunut mitään ihmeitä. Kelan hakemukset on jätetty ja nyt voikin jäädä odottelemaan, että koska posti tuo äitiyspakkauksen. Olisin niin kovin toivonut, että olisimme saaneet tämän vuoden pakkauksen, mutta ilmeisesti vieläkin on jaossa tuo vuoden 2011 pakkaus. Ei sillä ettäkö siinä jotain vikaa olisi, tämän vuoden setissä on vaan se uusi laatikkokkin minkä olisin tahtonut.

Ulkona on ollut tänään niin ihana keväinen sää ja meidän koirakin päätti kastaa jo talviturkkinsa meressä. En usko, että vesi oli kauhean lämmintä, mutta näytti tuo karvainen ukko siitä silti nauttivan. Tekisi mieli vain kävellä pitkiä lenkkejä tuon koiran kanssa ja nautiskella keväästä, mutta kun maha tulee heti kipeäksi jos pitempään kävelee ja vauhtikin on melkoista matelemista. Sinäänsä ihan tyhmää, kun viikkoja on kuitenkin näin vähän vielä ja nyt jo raskaus estää liikkumasta normaalisti. Ensi viikolla aloitan kuitenkin lyhyen Pilates-kurssin ja toivon, että se menee hyvin ja ehkäpä jopa helpottaa tätä oloa masun ja hippulin kanssa.

 Nappailin kuvia hippulille tähän mennessä kertyneistä vaatteista, joita ei siis ole vielä montaa. Turvakaukalostakin nappasin kuvan, mutta vaunuja en jaksanut lähteä kuvaamaan.

Mamma ja hippuli rv 23+4

Ihana Hippuli

On ollut omituisen euforinen olo. Jotenkin tuntuu, että rakastan jo nyt hippulia hirmuisesti. Ihana pieni mies masussani. <3

Neuvolassa käytiin viime viikolla ja kaikki oli siellä hyvin. Sain raskaustodistuksen ja kelaan toimitettavat paperit. Painoa oli kauhukseni tullut 620g per viikko aiemman 180g sijaan, kääk! Sf-mitta oli 21cm ja kun sitä itse tuossa äitiyskortin taulukosta pongailin niin aika ylärajoilla mennään. Syke oli 144 ja kohtu on jo tullut navan yli. Seuraavaksi onkin edessä ensimmäinen neuvolalääkäri ja samalla tarkistellaan vielä verikokeita, kun minulla kerta on reesustekijä veressä tarkkaillaan tuota verta pari ekstra kertaa.

Mielitekoja on myöskin tullut ja niihin kuuluvat seuraavat: vesimeloni, ruisleipä, kaakao(en ole juonut kaakaota yli kymmeneen vuoteen), keittokinkku ja tomaatti. Noita popsinkin sitten melkeinpä joka päivä, joten saas nähdä koska kyllästyn.

Tässä nyt sitten sitä masukuvaa josta jo viimeksi puhuinkin. Omasta mielestäni olen super iso, mutta ei tuo vatsa niin valtavalta näytä tuossa kuvassa. Tänään siis rv22+1.

Liitoskipuja

Jep, tähän asti kun on mennyt niin mukavan vaivattomasti niin tietenkin lauantaina iski melkoiset liitoskivut. Käveleminen ja istuminen oli yhtä tuskaa, tuntui kun joku olisi puukolla iskenyt oikealle puolelle vatsaa jalkaa nostaessa. Tuli jo soiteltua naistenklinikallekin, kun kivut niin yllättäen alkoi eikä näin esikoista odottaessa tiedä mikä mistäkin johtuu ja kuuluuko ne tähän samaan pakettiin. Onneksi kuitenkin tässä on nyt jo ollut pari kivutonta päivää ja olen voinut touhuskella ihan normaalisti.

Masu on taas kasvanut ja mietin, että voisin ottaa siitä kuvan ja laittaa tännekin ihmeteltäväksi. Painoa en ole nyt ehtinyt oikein tarkkailla, mutta luulenpa, että kilojakin on tullut. Huomenna olisikin neuvola jossa viimeistään painokin selviää.

Potkut sen kuin tuntuvat vaan voimakkaampina ja välillä masu on ihan toispuoleinen kun hippuli möyryää ja hakee asentoa. Toisinaan tulee kauhea paineen tunne ja masu menee kovaksi siltä kohdalta missä pikku herra päättää olla, hetken häntä saa aina silitellä ennen kuin taas huitaisee jonnekin syvemmälle. Aika ihana murunen tuo hippuli. <3

möhis ja hippuli rv21+2

Pikku herra

Ultrassa löytyi siis poikaosat ja niistä on pari kuvaakin todistusaineistona. <3 Siellä hän kölli pää alaspäin, peppu pystyssä ja kuten viime kerrallakin ei halunnut lainkaan tehdä ultraajan kanssa yhteistyötä. Laskettuaika säilyi samana, mutta äitiyskorttiin oli kirjattu, että hippuli vastaisi viikkoja 20+6.

Istukka on takaseinämässä, joten ei ihmekään, että potkut on tuntunut niin hyvin. Löytyi myös syy siihen miksen oikein voi enää kävellä pitkiä matkoja ilman säännöllisiä vessataukoja. Pikkuisen pää on niin alhaalla ettei siitä saatu edes mittoja vatsan päältä ultraamalla vaan piti taas tehdä ultraus osittain alakautta. Noin alhaalla oleminen voi kuulemma aiheuttaa ennen aikaisia supistuksia, jos ei nyt tajua päätään tuolta alhaalta nostaa.

Mikä tärkeintä kuitenkin niin kaikki oli kunnossa ja kohdillaan. Nyt uskallammekin mennä huomenissa vaunu- ja turvakaukalo-ostoksille. Lisäksi voi pikku hiljaa alkaa ostamaan muita tarpeellisia juttuja joita en ole vielä uskaltanut miettiäkään. Nimikirja on kyllä ostoslistalla ykkösenä, meillä kun ei oikein ole mitään käsitystä tulevan poikamme nimestä - onneksi tässä on nyt runsaasti aikaa makustella sitä.

Herra hippu rv20+1

Hankintoja

Nyt alkaa jo ulkoisestikin tuntumaan siltä, että on raskaana. Pötsi on ottanut melko harppauksen tässä lähipäivinä ja kun itseäni katselen niin ei ole epäilystäkään siitä ettenkö olisi raskaana. Viikonloppuna ostin vihdoin mammapökätkin ja ah miten mukavat ne on - ei purista, ei ahdista. Ja sitten sorruin ostamaan ensimmäiset bodytkin vauvalle.

Vaunuja ja turvakaukaloita käytiin myös katsomassa ja päätös on viittä vaille tehty. Emmaljungan vaunut taitaa olla meidän valinta, värin kanssa vielä pientä hienosäätöä.Turvakaukaloksi katseltiin tuota BeSafe:n Izi Go:ta ja se näytti saaneen ihan hyvät arvostelut noissa törmäystesteissäkin. Tuli kyllä pieni ahdistus näitten reissujen jälkeen, ettei nyt vaan hötkyiltäisi kun ei olla vielä rakenneultrassakaan käyty. Näin jopa painajaista keskenmenosta ja se oli aika karmivaa. Haluan kuitenkin luottaa, että kaikki on hyvin, kun nyt kerta noin kovin jaksaa potkiakin. Vielä viikko ja pääsemme taas kurkkimaan omaa hippuamme. <3

Hippuli rv19+1

Muksista

Tänään rv 18+3 ja potkuja satelee jo vaikka kuinka. Kyllä jo huomaa, että itse vauvakin alkaa olla jo isompi sillä potkut tulevat peräkanaa ihan eri puolille masua. Puhelimessani olevan raskausaplikaation mukaan vauva olisikin jo 20cm pitkä ja painoakin olisi 200g.

Masu sen kun kasvaa ja siihen pitää oikein totutella kun ei enää olekaan niin mukava taivutella eteenpäin ja pissahätä tulee jo hetken kävelystä. Mutta ihanaahan tämä on seurata näitä kaikkia muutoksia ja totutella uuteen ja ihmeelliseen.

Tänä viikonloppuna meille tulee uusi farmari-mallinen auto ja kohta pitäisi varmaan lähteä katselemaan vaunuja ja turvakaukaloita. Eihän niillä mikään varsinainen kiire ole, mutta olisi mukava kartoittaa mitä markkinoilta löytyy. Viimeistään rakenneultran jälkeen sitten varmaan uskaltaa jo tehdä hankintoja. Reilu puolitoista viikkoa siis ja sitten tiedetään jo todennäköisesti sukupuolikin, toki suurin toive on, että kaikki on pikkuisella mitä parhaiten. <3

Isinkin onni

..oli tuntea eilen melkoiset potkut, kun olimme nukkumaan menossa. Olen itsekin ihan yllättynyt, että hänkin ne jo näin varhaisessa vaiheessa tunsi. Viikkoja kun oli eilen vasta tasan 17. Ihanaa kuitenkin päästä jakamaan nämä muksauttelut hänenkin kanssaan. <3

Olot on olleet edelleenkin hyvät ja välillä taas jo unohdankin olevani raskaana. Pötsi sentään siitä aina muistuttelee viimeistään ruokailun jälkeen. Turpoaminen tapahtuu nimittäin ihan silmissä ja sitten alkaa pöksyt puristaa. Ajattelin, että voisin pikku hiljaa mennä katselemaan niitä mammahousuja. Toinen riesa on jatkuva pissahätä. Öisin on jo ihan kyllästynyt heräämään pissalle joko sen kerran tai kaksi ja kellon ajatkin on aina ennalta arvattavissa.

Kevättä ja huhtikuun ultraa innolla odottaen!

Muksijahippunen rv 17+1

Pieniä potkuja

...niitä alkoi eilen satelemaan kun olin nukkumaan menossa ja sängyssä köllin. Tänään niitä tuli töissäkin kun istuskelin ja kuuntelin koulutuksessa. Alkoi ihan naurattamaan, kun mielessä saatoin kuvitella minimaalisen 15cm pitkän minivauvan kauheasti sätkimässä ja potkimassa joka suuntaan. Nyt oikein odotan, että koska niitä potkuja saa taas tuntea. Teki heti tämän koko raskauden paljon realistisemmaksi kun on jotain konkreettista. Tokihan tuo esiin pullahtanut masukin alkaa olemaan jo liiankin todellista..tuntuu nimittäin nyt jo siltä, että napa ampaisee kohta ulos kuopastaan.

Painoa on tullut omien laskujen mukaan tähän mennessä noin kaksi kiloa. Koitan aina silloin tällöin käydä aamuisin heti herättyäni vaa'alla, jotta pysyisi vähän kärryillä tässä painon nousussa. Kauheat morkkikset olen kyllä itselleni saanut epäterveellisistä syömisistä, mutta kun tekee vaan koko ajan mieli kaikkea rasvaista ruokaa. Pitäisi ehkä täyttää jääkaappi vain kaikella terveellisellä ja keskittyä niiden popsimiseen. No koitan kuitenkin olla itselleni armollinen, kunhan ei vaan tule kauheasti sokeria syötyä ettei sitten tule mitään sokerivauvaa.

Huomenna on neuvola ja odottelenkin kovasti, että pääsemme kuuntelemaan ensimmäistä kertaa sydänääniä. Tuleva isikin tulee mukaan ja se on mukavaa. <3

Hippunen 16+2

Helmikuun viimeinen

Tämä kuu on hujahtanut sellaisella vauhdilla et ohhoh. Masu on vähän pyöristynyt ja tilailin H&M:ltä vähän mamapaitoja. Yhdestä niistä sain heti uuden lempparin itselleni ja muutenkin mukavampi pitää väljiä paitoja vielä tässä vaiheessa kun ei ole selkeää raskausmasuakaan. :)

Auringon paiste saa hyvälle tuulelle ja tuntuu heti paljon keväisemmälle. Kyllä tästä synkkyydestä on jo saanutkin tarpeekseen. Meillä onkin edessä viikonloppuna mökkireissu, joten toivottavasti hyvä ilma jatkuu. Kävin tänään lisäksi törsäämässä rahaa ihaniin meikkeihin, joten on montakin syytä olla hyvällä tuulella.

Tajusin tuossa eilen, että olen syönyt ilmakuivattua kinkkua ihan onnessani ja ilmeisesti sekin löytyy "kiellettyjen" ruokien listalta!? Itse en kylläkään ole edes saanut mitään listaa noista kielletyistä ruoista. Blaah..olen niin huono olemaan raskaana tällaisten asioiden suhteen. :D Muutoin kaikki on mennyt ihan kivasti, mitä nyt tänään vähän yritti närästää ja suonenveto tuntuu olevan herkässä pohkeissa ja jalkapohjissa. Lisäksi aivastelu tuottaa melkoista vihlontakipua tuolla alavatsassa ja pissahätä on kyllä koko ajan. Eipä tässä kyllä mitään valittamisen aihetta ole, kun olen näin vähällä päässyt.

Hippu möykkynen tänään 15+1.

14 viikkoa

Niin "kauan" olen ollut raskaana. Mahakumpu on kyllä kasvanut vaikka näyttääkin vielä enempi läskipallukalta kuin vauvamasulta. Oireet on olleet kyllä todella vähäiset. Ainoina on ollut satunnaisesti kipeytyvät tissit, pientä suonenvedon tynkää jaloissa ja öinen vessassa ramppaaminen. Lisäksi tietysti nenä on ollut tukossa ja kurkussa tuntuu olevan paljon limaa. Ei siis mitenkää hullummat oireet.

Näin viikonloppuna ystävääni, joka sanoi, että tajusi vasta jälkeen päin olleensa raskausaikana ihan hullu akka. Olenkin tässä koittanut pohdiskella, että olenko itse muuttunut jotenkin äkäisemmäksi ja onkohan tuolla ukolla vähän rankempaa minun kanssani tätä nykyä. Noh eihän hänellä ole enää kuin 26 viikkoa kestettävänä, mikäli olisinkin jotenkin hankalampi tapaus nykyään. :D Mitäänhän en tietenkään ainakaan tässä vaiheessa myönnä.

Tuossa eilen rupesin lisäksi tosissani miettimään synnytystä. Kivaahan se on kun vauva tuolla masussa kasvaa, mutta se pitää sieltä tosissaan elokuussa uloskin saada. Aikamoista, sanon minä! Uteliaisuuttani olen lueskellut netistä muiden synnytyskertomuksia ja rehellisesti sanottuna en tiedä olisiko pitänyt jättää se tekemättä. Uskon  ja luotan itseeni sen verran kuitenkin, että eiköhän siitäkin koettelemuksesta selvitä. Pitää koittaa pitää mieli avoinna ja ajatella sitä uutena kokemuksena. Selviähään siitä kaikki muutkin, enemmän tai vähemmän paikat ehjinä. :D

Krooh pyyh..

Tuntuu, että olen nukkunut koko menneen viikon. Yhdeksältä illalla on jo niin väsynyt, että sänky kutsuu. Yhdeksän tunnin yöunienkaan jälkeen ei millään haluaisi nousta ylös ja lähteä töihin.

Kesälomista on alkanut olla töissä puhetta ja porukka jo miettii miten voitaisiin olla sopivasti kaikki vuorotellen lomalla siten, ettei kauhean moni olisi poissa samanaikaisesti. No muitapa odottaa yllätys kun ilmoitan omasta kesälomastani joka nyt sattuneesta syystä sattuu olemaan hieman pitempi loma. Tuntuu tavallaan kurjalta kertoa, että jään vuodeksi pois, kun töissä on tällä hetkellä niin kivaa. Mutta kivempaa minun on siltä oman pienen möykyn kanssa kotosalla ihmetellä elämää. <3

Taas tässä odotellaan seuraavia etappeja eli masun kasvamista, ensimmäisten liikkeiden tuntemista ja rakenneultraa. Kumma kyllä mulla ei edelleenkään ole mitään tuntemuksia siitä kumpi olisi tuloillaan. Ultrassa aiomme sitä kyllä kysellä, niin on sitten kivempi alkaa valmistautua tulevaan. Jänskättää!

Haaste :)

No niin, lupailin vastata Lunalta saamaani haasteeseen ja tässä se nyt tulisi:


"Kerro (ilman materiasyyllisyyttä), mitkä viisi tavaraa ostaisit jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta viisi muuta bloggaajaa.“


Ostaisin
1.  hulppean kaupunkikodin Helsingin keskustasta
2.  hulppean kakkoskodin jostain maalta niin, että olisi kaikki mukavuudet ja lääniä vaikka muille jakaa
3.  autot itselleni ja tuolle ukko-kullalle
4.  järjestäisin sellaiset häät, että oksat pois
5.  lopuksi tietysti vielä kunnon honeymoon reissu


Haastan vastaamaan kaikki, jotka vaan haluavat vastata... aka kaikki on jo varmaan ehtinyt vastailla kun itse tulen näin jälkijunassa. :)

Täydellisyys

Pieni möykky oli muuttunut ihan vauvaksi tässä kuukaudessa. Sydän on pakahtua onnesta. <3 Oli uskomatonta nähdä se pienen pieni ihminen sisälläni köllimässä kädet rennosti pään takana ja jalat ristissä, välillä moikkaili sentään toisella kädellä äitiä ja isiä. Fiilis on uskomaton!

Aluksi jo hieman säikähdettiin kun ultraus aloitettiin mahan päältä tehtävällä laitteella eikä sillä löytynyt yhtään mitään. Jouduttiin siis ultraamaan alakautta, että pikkuinen piilottelija löytyi, mutta pääasia että löytyi. Meidän möykky päätti tehdä myös mahdollisimman hankalaksi niskaturvotuksen mittaamisen eikä suostunut kääntymään sivuprofiiliin. Hän halusi näyttää vaan selkää tai katsella suoraan kameraan. Alavatsa on ihan hellänä siitä kaikesta paineluhytkyttelystä mitä jouduttiin tekemään, että saataisiin pikkuinen kääntymään. Välillä jouduin seisoskelemaan ja vähän hyppimäänkin, että saatiin kelvollinen kuvakulma. Niskaturvotus saatiin kuin saatiinkin mitattua ja se oli vain millin luokkaa. So far so good siis. :)

Ultraaja oli mukava hieman vanhempi nainen, joka nappaili meille todella innokkaasti kuvia pikkuisesta. Saatiin mukaan 8 kuvaa, joista ehdoton lempparini on päänyläpuolelta otettu kuva jossa näkyy niin tarkasti pienen pieni käsi sormineen kaikkineen. <3

Tuon eilisen jälkeen olisi tehnyt mieli kailottaa kaikille meidän pienestä ihmeestä, mutta hillitsin itseni. Tänään kuitenkin jo päästään kertomaan muutamille ihanille ystäville.

Miten tässä millään malttaa odottaa seuraavaan ultraan, että pääsee taas näkemään rakkauden.

Same old, same old..

Jep siis samaa vanhaa, päivät kuluvat verkkaisesti ja viikotkin vaihtuvat tiuhaan, mutta silti tuntuu ettei aika kulu eikä mitään tapahdu. Tänään sentäs tapahtui sellaista (hahah), että aamulla koirien kanssa lenkillä yskitti niin paljon, että oksensin tuonne kadulle. Kaiken huipuksi tuntuu, että se helpotti etovaa oloa. On tää mun elämä huisia ja ällöä.

Np-ultra koittaa vihdoinkin perjantaina, johan sitä on odotettukin. Aika pelottavaa kyllä, jos kaikki ei olekaan kunnossa. Pakko kuitenkin uskoa siihen, että kun nyt vihdoin saatiin möykky aluilleen olisi se priima yksilö ja kunnon taistelija loppuun asti. <3

Milloinkas muut on ajatelleet kertoa töissä tästä ihmeellisestä mahan turvotuksesta? Mua vähän kauhistuttaa koko juttu, kun olen tässä uusia hommia omasta toiveestani alkanut opetella ja esimies on ollut todella kannustava, niin mitäköhän hän on mieltä pikku uutisestani. Toisaalta mietin jo tulevaa kesälomaa ja odottelen jo ihan intopiukeana 2 kuukauden mittaista "lomaa", jota seuraa vuoden kotona olo.

Haasteenkin olin saanut Lunalta, johon yritän vastailla mahdollisimman pian. :)

möhömaha rv10+6

Masuton

Miten oudolta tuntuukaan olla raskaana ilman mitään ulkoisia merkkejä. Kävimme perjantaina ulkona syömässä ja tilasimme kokikset ruokajuomiksi ja tuntui, että tarjoilijan ilme oli vähän epäuskoinen. Entäs sitten kun töissä on koko ajan nälkä, eikö työkaverit ihmettele kun valittelen nälkää jo tunnin päästä töihin tulosta. Tai mitenpä sitten tiettyjen ruoka-aineiden varominen, sinäänsä hauskaa etten muista juurikaan mitään niistä ruoista mitä piti varoa. Välillä havahdun siihen, että muistankin yht'äkkiä olevani raskaana.

Jotenkin tuntuu ihan sekopäiseltä. Toisaalta saa pelätä ettei kaikki menekään hyvin ja sitten kuitenkin välillä unohdan kokonaan olevani raskaana. Iltaisin masu tosin alkaa olla melkoisen turvonnut ja voin jo melkein kuvitella miltä tuntuu sitten kun masu oikeasti alkaa kasvamaan. Oi, tulisipa jo se aika kun masua ei voi enää peittää.

Masuton rv9+4

Rv9+1

Migreeni on taas ollut ilonani. Tänäänkin heräsin kuuden aikaan aamulla siihen, että oikealle puolelle päätä sattuu niin paljon ettei pysty olemaan. Sinne meni hammaslääkäriaika ja työpäivä. Tämä on niin turhauttavaa, kun vaikuttaa niin voimakkaasti sitten kaikkeen enkä voi oikein asialle mitään tehdä.

Kävin tiistaina hierojalla, joka oli ihan mahtava. Toivon, että saisin siitä apua tähän vaivaan, se apu vaan ei valitettavasti tule välittömästi ja todennäköisesti joudun kärsimään vielä jatkossakin.

Enää pari viikkoa np-ultraan, kun nyt aika vaan menisi nopeasti ja olo pysyisi hyvänä. Hampaiden pesusta on tullut varsinkin aamuisin melkoista kikkailua sillä oksennus on nyt ollut pariin otteeseen todella lähellä. Muutoin kaikki on kyllä mennyt hyvin ja toivon, että möykyllä on kaikki kunnossa ja, että hän pysyisi tiukasti matkassa elokuuhun saakka. <3

Rv8

Tulikin vähän taukoa kirjoitteluun kun vanha koneeni hyytyi ja piti odotella palkkapäivää, että voin mennä ostamaan uuden. No nyt voikin sitten kirjotella taas näppis sauhuten.

Raskausoireeni ovat seuraavat: tissit on turvonnut melkoisiksi ja kipeätkin ovat, etominen on tainnut tulla jäädäkseen ja pahinta se on erityisesti hampaita pestessä, lisäksi mielialat ja mielihalut ovat kovasti heitelleet. Oireet on siis pysyneet ihan siedettävinä ja toivottavasti pysyvät jatkossakin.

Odotan kamalasti, että pääsisin kertomaan tästä raskaudesta ystävillekin. Tämä salailu ei ole yhtään mun juttu. Onneksi tällä viikolla tuli jo aika np-ultraan ja siihen on nyt sitten vajaat kolme viikkoa aikaa eli ei ollenkaan paha. Sen jälkeen voin sitten avata padot ja alkaa kertomaan kaikille sitä mukaa kun heitä näen.

Vieläkin on kyllä vaikea uskoa, että olen raskaana. Mitään kun ei vielä ulospäin näy niin sitä on vaikea mieltää silloin todelliseksi. Onneksi voin aina palata mielessäni varhaisultraan katselemaan siltä näytöltä sitä pienen pientä möykkyä. <3

Rv7

Eilen olin ikionnellinen kun saatiin neuvolasta äitiyskortti ja mukava neuvolatäti. Tänään en ole voinut lakata hymyilemästä, kun ajattelen aamuista ultrakuvaa pienestä pallukasta jonka sydän löi vimmatusti. <3

Seuraava etappi onkin sitten np-ultra, siihen on matkaa kuukauden verran. Mutta tiedän, että tämän päiväisen varhaisultran ansiosta jaksan paremmin odotella sitä.