sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Ei päiväkotia

Saatiin päivähoitopaikka pojalle. 6,5 kilometrin päästä. (Jossain päin Suomea tuokin on varmasti tosi lyhyt matka, mutta ei täällä.) Kieltäydyttiin paikasta ja nyt meillä on neljän kuukauden karenssi päällä. No onneksi on mummit. Thank god for mummis. Saa nähdä miten meidän superhoitojärjestelyt lähtee tammikuussa rullaamaan, mutta eipähän tarvitse ainakaan viedä lasta kauas päiväkotiin tuntemattomien ihmisten keskelle.

Mä päätin tuossa myös, että alan tekemään vain neljäpäiväistä työviikkoa. Näin jaan mummien kanssa myös vähän hoitovastuuta ja mikä parasta, pääsen nuuskuttelemaan tuota ihanaa lasta kokonaisen yhden päivän enemmän. Muutoksesta tulee iso, mutta ollaanpahan ainakin hyvillä mielin, kun lapsi on hyvässä tallessa sillä aikaa, kun me isin kanssa paiskitaan töitä.

Joulu tulee, mutta sitä ennen me poiketaan vielä Meksikossa. Ei paha. Jos ei lasketa 12 tunnin lentoja, mutta eihän niitä lasketa. Meidän isillä on vain 7 työpäivää tämän vuoden puolella ja sitten saadaankin viettää kunnon perheaikaa, ihanaa.

torstai 21. marraskuuta 2013

Purnausta

Meillä on täällä koitettu pitää päätä kasassa aiheesta; päivähoitopaikka kunnallisesta päiväkodista. Jos joku olisi oikeasti kertonut mulle kuinka mahdotonta on saada päivähoitopaikkaa vuoden vaihteesta olisin lykännyt töihinpaluuta vielä puolella vuodella.

Aiemmin murehdin vaan sitä, että kuinka meidän pikkutyyppi tulee pärjäämään päiväkodissa. No nyt murehtiminen on saanut ihan uudet mittasuhteet. Meidän hakemastamme päiväkodista nimittäin ilmoitettiin ettei poika saa paikkaa sieltä. Eli ihanne tilanne suorastaan. Nyt jännätään taas lisää, että minne hevon kuuseen ne tuon pienen tyypin sitten päättää sijoittaa. Lohdutukseksi on koko ajan kerrottu, että jos päivähoitopaikka ei sitten miellytä voimme hakea siirtoa tuohon toivomaamme päiväkotiin. Tässä nyt vaan on sellainen ongelma, että onko tosiaan reilua heivata lapsi johonkin päiväkotiin tutustumaan sen rutiineihin ja ihmisiin vain, jotta voidaankin repiä se sieltä pois parin kuukauden päästä ja taas iskeä täysin tuntemattomien ihmisten ympärille uuteen ja tuntemattomaan ympäristöön? Näinkö se pieni ihminen saa pehmeän laskun päiväkotielämään? Ihan kun siinä ei olisi jo tarpeeksi, että koko elämä mullistuu, kun koti vaihtuu päiväkotiin.

Mulla oikeesti kiehuu, kun edes ajattelen tätä tilannetta. Lisäketutuksen saan ajatellessani kaikkia niitä äitejä, jotka ovat kotona hoitamassa kuopusta ja samalla kiikuttavat esikoisensa päiväkotiin. Siellä ne esikoiset sitten vie niiltä paikat, jotka niitä todella tarvitsisivat. Jokainenhan itse tekee niitä lapsia just tasan sen verran, että jaksaa itse huolehtia niistä. Vähintäänkin tätä systeemiä pitäisi muuttaa niin, että a) päivähoitopaikat olisi ensijaisesti työssäkäyville tarkoitettuja ja b) mikäli joku kotiäiti nyt sitten haluaisi toisen lapsensa lykätä hoitoon pitäisi hinnan olla se enimmäishinta. Voi kuulostaa jonkun mielestä kamalalta, mutta jos päivähoitopaikkoja on oikeasti näin vähän, jotainhan radikaalia tälle on tehtävä.

Toivottavasti en loukannut ketään tällä tekstillä, mutta tältä musta nyt vaan tuntuu.

torstai 14. marraskuuta 2013

Hurahtanut mutsi

En tiedä mitä tapahtui, mutta oon tän syksyn aikana hurahtanut ihan täysin lasten vaatteisiin. Mulle on auennut ihan kokonaan uusi maailma tätä myötä. Oon kuolannut netistä mini rodinin, molo kidsin, Po.p:n, ynnä muiden vaatteita. Sen mä vaan sanon, että nää vaatehommat tulee koitumaan niin mun kohtaloksi.

Onko muut hurahtanut samallalailla vai oonko mä yksin mun turhamaisuuteni kanssa? Omat vaatteet on jäänyt ihan sivurooliin ja jotenkin tuntuu oikeutetummalta tuhlata rahaa lapsen vaatteisiin kuin omiinsa. Ja onhan ne lasten vaatteet vaan niin syötävän söpöjä ja kuinka hurjan syötävän söpö siitä lapsesta tuleekaan ne vaatteet päällä. Jep, aika turhamaista - I know. Mutta kai kotiäidilläkin jotain huveja saa ja pitää olla.


torstai 7. marraskuuta 2013

Poks

Tuntuu, että pää välillä poksahtaa, kun oon saanu kehiteltyä itelleni kauhean vauvakuumeen. Oon taas alkanut katteleen kaikkia vauvaohjelmia ja lukemaan vauva/yritysblogeja. Mä en olis uskonut, että mä taas jossain vaiheessa kaipaan sitä raskausaikaa ja mahaa. Mutta tietenkin ajatukset pyörii taas niissäkin.

Toisaalta tunnen syyllisyyttä, että halua jo toisen lapsen. Kaikki kun eivät saa edes sitä yhtä. Se pelko omasta lapsettomuudesta on jättänyt siis jäljet minuunkin. Vaikka pidänkin meitä onnekkaina, kun suhteellisen vähällä päästiin tuon 1,5 vuoden yrityksellä. Samalla pelottaa, että toista lasta ei tulisikaan. Sitäkään, kun ei voi pitää itsestäänselvyytenä.

Onneksi tuo yksi taapero on meille suotu ja olen hänestä ikionnellinen. <3 Yritän nyt nauttia vielä näistä meidän kahdesta koti-kuukaudesta ja toivon, että työrupeamastani ei tulisikaan kauhean pitkää tällä erää.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Unista ja muista

Meillä on nyt pariin otteeseen saavutettu virstanpylväs, jolloin laps on nukkunut koko yön putkeen. Siis ilta yhdeksästä aamu kahdeksaan. Tuolloin kasilta on halunnut vähän maitoa ja jatkanut vielä pari tuntia unia. Joka yö ei siis todellakaan ole tällainen, mutta jo nuo muutamat nappiin menneet yöt on ollut huikeita. Äiti ja isi taidetaan nyt palkita, kun jaksettiin liki vuosi sitä älytöntä nukkumattomuutta. Viikonloppuna nukuttiin koko perhe jopa yhteentoista! En todellakaan muista, koska viimeksi olisin nukkunut niin myöhään.

Paremmin nukuttujen öiden mukana on tullut myös jonkin sortin uhma. Tavaroita heitellään ja yritetään läpsiä. Argh. Kieltäminen ja lapsen istuttaminen kuuntelemaan selitystä "miksi näin ei saa tehdä" kirvoittaa yleensä vaan naurun remakan ja riehuminen jatkuu. Nytkö tää jo siis alkaa? Ei tätä joka päivä tosiaankaan ole, mutta jotkut päivät on kyllä melkoista vääntöä pojan kanssa.

Mulla alkaa töihin paluu lähestyä uhkaavasti ja pienestä uhmasta huolimatta yritän nauttia jokaisesta hetkestä ja päivästä tuon pikkuriiviön kanssa. Reilun kahden kuukauden päästä tämä kaikki on nimittäin vaihtunut kahdeksan tuntisiin työ- ja tarhapäiviin. Päässä risteilee vähän väliä kysymys, miten toi pikkutyyppi selviää siellä yhtenä muiden joukossa? Ehtiikö siellä joku huomioimaan pienen pojan tarpeet, kun puhettakaan ei tule muutamaa sanaa enempää. Toisaalta, pärjäähän siellä päiväkodissa kaikki muutkin - vai pärjäävätkö?


torstai 26. syyskuuta 2013

Joo-o

Eipä ole paljon kirjoittelu napostellut. Välillä olen täällä käynyt muiden juttuja lukemassa.. Jotenkin vaan tuntuu, että elämä on satamiljardiabiljardia kertaa kiireisempää tuon 1-vuotiaan kanssa kuin mitä se oli alle vuotiaan kanssa.

Meidän pojasta on tullut ihan järjetön flirttailija ja isi tuossa totesi yhdellä kauppakeskusreissulla, että jos olisi sinkku niin pojan kanssa löytäisi kyllä treffiseuraa. Jep. No onneksi isi ei ole sinkku, eikä pojan tarvitse flirttailla kuin ihan vaan omaksi ilokseen. Tyyppi siis on kehittänyt oman flirttailuilmeen. Ilmeeseen sisältyy nenän kurtistus ja silmien siristäminen ja korvasta korvaan ylettyvä hymy - melkoinen näky siis. Ja voitteko kuvitella, kun olin tänään optikolla hakemassa uusia silmälasejani yllätin pikkutyypin peilailemasta itseään ja samalla tekemästä ihme silmien siristyksiä itselleen. Musta on alkanut tuntua, että tämä mama on vielä pulassa tän pojan kanssa.

Muita etappeja meillä on ollut mm. sohvalle kiipeäminen, oman keinumotskarin päälle kiipeäminen, 7. hammas, navan löytyminen, tavaroiden palauttaminen niiden oikeille paikoille, valokatkaisimen käyttö, auton sammutus virtanappia painamalla isin sylistä ja ehkä kaikkein huikeimpana ensimmäinen kokonaan nukuttu yö. Täällä ei enää muisteta ollenkaan miten kamalia yöheräilyt oli vielä muutama kuukausi takaperin - näin ollen vauvakuumekin on nostanut päätään ihan uudelle tasolle.

Vauvakuume on tosiaankin täällä taas - niin kuin aikamonella muullakin kanssabloggaajalla on ollut aistittavana. Ainut mikä tässä vähän mietityttää on ns. yrityksen aloitusajankohta, sillä jollakin hupsulla tavalla ajattelen, että ekalla tai tokalla tai kolmannellakin yrittämällä saattaisi tärpätä. Me ollaan siis varattu joulukuulle meidän häämatka Meksikoon ja olenkin kovin pohtinut kannattaako sitä ennen edes aloittaa yritystä... Olisiko 12 tuntia lentokoneessa liikaa silloin kohta puolitoistavuotiaan kanssa raskaana? Niin siinäpä vähän miettimistä. Saas nyt vaan nähdä kuinka hormonit pehmittää mun pään ja alan pitämään totakin komboa ihan ok:na. Ja ennen kaikkea, kuinka karvas pettymys meillä onkaan taas edessä jos yrittäminen venyy samoihin mittoihin kuin esikoisenkin kanssa. No tämä kaikki jää nähtäväksi.

torstai 15. elokuuta 2013

Paluu arkeen

Tuntuu ihan syksyltä. Elokuu ei oikein ole muutenkaan koskaan ollut oikein mun juttu. Se on kesän (parhaan vuodenajan) loppu. Joulukin on ihan kohta, mikä tarkoittaa sitä, että laps menee päiväkotiin. JOS nyt ikinä sieltä paikkaa saa.. ilmeisesti oli ihan vaan läpällä kirjoitettu hakemuksen yhteyteen, että sieltä otetaan kahdessa viikossa yhteyttä. Tyypin kummitäti osti jo tarharepunkin, awwww ja snif!

Meillä kävellään nyt kauheeta vauhtia ja luetaan kirjoja koko ajan. Tarkennettuna yhtä kahta kirjaa. Kun päästään loppuun pitää kirja aloittaa alusta. Toisinaan vähän puuduttavaa. Tänäänkin yritin tiskata ja imuroida, mutta tyyppi roikku jalassa kirja kädessä ja raivosi. Tästäkin huolimatta tykkään tästä iästä ihan huiman paljon - ihanaa kun toinen on jo ihan ihminen (ja on toki vauvatkin ihmisiä, mutta aika erilaisia).

Päänvaivaa täällä tuottaa lapsen ja koiran suhde ja ruokailu. Laps ja koira siks, että laps rakastaa koiraa eniten ja haluaisi olla sen päällä ja paijata (=lue, taputtaa kovaa ja repiä). Ruokailu siks, että eihän tolla tyypillä ole kuin kuusi hammasta. Oon yrittänyt tehdä täällä koko perheelle yhteisiä ruokia, mutta se on tosi haastavaa, kun yhdeltä puuttuu kunnon purenta.

Nyt se heräs, joten täytyy mennä. Palataan taas.

torstai 1. elokuuta 2013

1-vuotias

Täällä taas pitkän tauon jälkeen. Rouviintuminen vei kaiken extra-ajan, joten blogi jäi täysin huomiotta. Nyt täytyykin katsoa osaanko tänne enää mitään kirjoittaa.

Meidän pikku-mieskin on jo ehtinyt täyttää vuoden. Tyyppi lähti kävelemään paria päivää ennen synttäreitään ja aika hazardia se meno on vieläkin. Odotan jo kovin, että kävely rullaisi paremmin eikä tyyppi turhautuisi niin helposti.

Temperamentia löytyy myös kiitettävästi ja tuntuu, että täällä jo kovasti testaillaan äitiä ja isiä. Kaikki pitäisi saada ja jos jotain ei tipu alkaa kauhea protestoiminen. "Anna" onkin meillä yleisimmin kuultu sana - välillä tuntuu että kaikki on vaan ANNA. Lapsi osaa toki muitakin sanoja, kuten äiti (tarkoittaa äitiä), äite (tarkoittaa kaikkia muita), kukko, kakka, (ank)KA, hauva. Lisäksi meillä matkitaan sujuvasti auton pärinää ja kanan kaakatusta. Kana ja kukko on tullut mukaan kuvioihin sen takia, että meillä on maalla kesäkana ja -kukko ja nehän on ihan pojan lemppareita.

Pienet kädet ovat myös kehittyneet ihan hirmuisesti ja tyyppi osaakin kasata jo palikkatornin, kiinnittää duplon toiseen duploon, laittaa leluja laatikoihin ja pusseihin sekä etsiä eri muotoisille palikoille oikeanlaiset reiät jotta saa tiputettua ne laatikkoon. Lisäksi kynäkin pysyy jo kädessä ja sillä on kiva piirrellä paperille erilaisia "viivoja".

Imetystä kovasti täällä lopetellaan ja oikeastaan viimeinen imetyshetki mistä poika pitää tiukasti kiinni on aamuyön imetys. Damn it! Mielummin olisin säilyttänyt sen iltaimetyksen ainoana, mutta ei kai näitä itse voi valita?

Tämmöstä täällä meillä siis tiivistetysti. Viikonloppuna vietetään lapsen synttärit vol 2, joten kovat kemut siis tiedossa.


Ps. Unae:lle terkkuja (jos tätä vielä luet)! Huomasin, että olit laittanut blogin pakettiin enkä ollut kerennyt mitään kommentoimaan. :(

tiistai 25. kesäkuuta 2013

HEP!

Täällä ollaan edelleen vaikka mitään ei kuulukaan (tai näy). Me vaan nautiskellaan kesästä ja poika on nykyään semmonen menijä ettei täällä koneella oikein ehdi roikkua.


Maalla ruohonleikkuu-hommissa


Tyyppi täytti juhannuksena 11 kuukautta. Viimeistä vauva-kuukautta siis viedään! Poika papattaa tätä nykyä ihan mielettömästi - siis juttua vaan tulee ja tulee. Kaikkea osotellaan ja ikäänkuin kysellään, että mitä ne nähdyt asiat on. Välillä on käskevä sävy, välillä kujeileva. Sanoista eniten käytettyjä on äiti ja anna. Hienosti toimii esim. sormella osoitus kohti maissinaksukätköä ja samalla sanotaan pontevasti ANNA.

Meillä taitaa tuo verbaalinen kehitys olla tällä hetkellä ykkösenä, sillä vielä ei kävely ilman tukea luista. Tai no kävelihän tuo lapsi juhannuksena pikkuserkkunsa nuken sateenvarjorattaiden kanssa. Niistä nyt ei mitään kunnon tukea saa, mutta näköjään hämäsi sen verran hyvin, että niiden kanssa tepasteli menemään kuin vanha tekijä.

Äiti on tällä hetkellä tärkein ihminen eikä oikein kukaan muu kelpaa tilalle. Ei edes isi. Äidin sylissä pitäisi olla koko ajan. Juuri tällä viikolla jouduin roikottamaan poikaa sylissä koko kauppareissun ajan, kun ei toinen suostunut istumaan ostoskärryissä eikä missään nimessä olemaan isin sylissä. Mutta on se kyllä aika ihanaa olla se "tärkein", nimittäin voi niitä halien ja pusujen määrää mitä päivässä saan. Kunnon pusumuikkari tuo poika.

Ainut kurja juttu on lapselle kehittynyt atooppinen ihottuma ja tänään käytiinkin allergiasairaalassa sen tiimoilta. Meillä alkoi kortisonirasvailu ja päästiinpä mukaan vielä tutkimusryhmäänkin, jonka myötä saadaan extrahyvää hoitoa. Me joudutaan käymään sairaalassa nyt kolmen kuukauden välein aina kontrolleissa ja tätä jatkuu ainakin seuraavat kolme vuotta. Kurjaa, mutta tärkeintä, että lapsi saa hyvää hoitoa ja iho paranisi.

Sori, jos teksti on ihan sekava - liian pitkä kirjoitustauko tehnyt tehtävänsä!



torstai 6. kesäkuuta 2013

Lämpöä

Ihanaa, kun on näin lämmintä. Tämmönen ilmasto saa mut paljon aktiivisemmaksi ja ollaankin tällä viikolla oltu joka päivä menossa. Menoa hienoisesti haittaa se, että lapsi tehtailee toista etuhammasta ja on melkoisen kiukkuinen kaveri. Mutta siltikin meillä on ollut tosi ihanaa. Ollaan oltu uimastadionilla ja Hietaniemen rannalla, syöty eväitä ja hellitelty.


Laps ja hiekkamuotti


Lauantaina lähdetään lentäen pikavisiitille Tukholmaan ja vähän jänskättää, että miten koneessa menee. Itse lentohan on onneksi pääasiassa yhtä nousua ja laskua, mutta erityisenä jännitysmomenttina on myöhäinen paluulento. Meillä kun on melko tarkat ja vakiintuneet iltarutiinit, joista joudutaan nyt tinkimään. Jäiks! Toivotaan, että kaikki menee kuitenkin hyvin.

Lapsi on kovasti treenannut tasapainoa ja seisoo jo 5-10 sekuntia ihan itsekseen ennen pepulle pyllähdystä. Myös asioiden osoittelusta on tullut hänen juttunsa. Tänään muun muassa osoiteltiin kovasti lokkia ja seurattiin sen lentorataa kera jonkinlaisen puhetta muistuttavan mökellyksen. Hellyydenosoituksia on myös alkanut sadella enemmän - toissailtana äidin naama pussattiin kauttaaltaan ja tänään tätiä pukkailtiin päällä hellyyden osoituksena. Täällä on siis kaikki hyvin ja elämästä nautitaan.

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Äitiysloman loppu

Tänään on virallisesti vika päivä äitiyslomaa. Huomenna olenkin jo hoitovapaalla ja KESÄLOMALLA! Tuntuu kyllä kieltämättä vähän hassulta olla kesälomalla, kun ei töistä ole ollut tietoakaan kohta vuoteen.

Tänään laps nosti taas äitin ja isin sykkeitä ja tulipahan soitettua 112:n. Tyyppi oli pahanteossa eli kävi repimässä modeemin piuhan seinästä irti ja kun me sännättiin paikalle sai se aikaan sellaisen innostuskikatuksen, että oksat pois. Jalat ja kädet alkoi helui ja ykskaks tasapaino katosi ja toinen kippasi selälleen ja löi tietenkin päänsä jalkalistaan. Nappasin itkevän pojan syliin ja siinä sitten katottiin kun sekunneissa päästä kohosi kamala patti, jonka keskellä meni tumma mustelmaraita.

Siis miten voi olla, että tähän astisen elämän pahin kolhu tulee siitä, kun kippaa istualtaan selälleen? Sängystä tippuminen ja suorilta jaloilta lattialle kaatuminen on ollut ihan pikkujuttuja tähän verrattuna. Onneksi ei kuitenkaan näyttäisi olevan suurempaa hätää ja saatiinkin ohjeeksi tarkkailla pojan vointia tässä kotona.

No kai näihin sydämen tykytyksiin saa alkaa tottua - niiden aiheuttaja taitaa vaan muuttua tässä matkan varrella.

tiistai 28. toukokuuta 2013

10kk

Lapsi ehti täyttää viime viikolla jo 10 kuukautta. Iso poika. Me alotettiin samalla maitotuotteiden maistelu jogurtilla ja piimällä. Hyvin on uponnut eikä mitään reaktioita ole tullut. Aika huisia, kohta (reilun kuukauden päästä) päästään sitten jo ihan maitomaitoakin testaamaan.

Kävelyä täällä treenaillaan taaperokärryn avustuksella ja aika hyvinhän sillä jo siirrytään paikasta toiseen. Jännä nähdä kauan menee siihen, että tasapaino löytyy ja ihan itekseenkin voi lähteä kävelemään. Leikkipuistossa ollaan nyt käyty ja lapsesta siellä parasta on muut lapset, niitä on niin hurjan kiva katella. Sääkin on ollut melkoisen hyvä, joten mikäs siellä puistossa on istuskellessa.

Viime viikolla taidettiin kuulla isin kanssa eka sanakin, kun poika täräytti iltapuuroa syödessään "äiti". Äiti oli otettu. Muitakin sanantapaisia kovasti yritetään tavailla, esimerkiksi äijä, ka (ankka), vauva. Kovastihan tyyppi puhua papattaa ja ymmärtää selkeästi jo paremmin puhettakin. Kovasti siis ollaan siirtymässä vauva-ajan ohi kohti taapero-aikakautta.

/Edit. Pakko vielä lisätä, että poika on nyt noin kuukauden verran ajellut brion puisella formulalla pitkin kämppää samalla päristellen suullaan prumpruuum.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Imetys = ihmedieetti?

Tää mama tepasteli tänään extemporee vaatekauppaan ja pongasi älyttömän halvat kesäfarkut ja marssi sovituskoppiin. Sovituskopissa sain huomata, että tällä hetkellä minulle käypä housukoko on kaksi kokoa pienempi kuin ennen raskautta. Kotiin tultua oli pakko kokeilla kaikkia vanhoja farkkuja, jotka oli jopa vähän ahdistavia ennen raskautta.. no nyt niissä oli melkein viisi senttiä lisätilaa vyötäröllä.

Tähän väliin on pakko kysyä, että eikö raskauden myötä lantion pitäisi levetä ja kropankin ehkä muuttua jotenkin naisellisemmaksi aka kurvikkaammaksi?

Mun kohdalla tää äitiys on kyllä ainakin toiminut päinvastoin. Tässähän ollaan hoikemassa kunnossa kuin vuosiin. Pitää jostain ettiä vaaka ja kattoa miltä sen lukemat näyttää. Jos tää hoikistuminen johtuu imetyksestä, joka varmasti on vähintäänkin osasyyllinen niin miten ihmeessä raaskin ikinä sitä lopettaa?

maanantai 20. toukokuuta 2013

Erävoitto

Äiti voitti lapsen tässä uniasiassa. Toivottavasti en nyt pilaa kaikkea hehkuttamalla täällä. Yösyöttöjen lopettaminen oli meidän avain nukuttuihin öihin. Ei nyt tietenkään vieläkään voi sanoa, että poika vetelis unia yhteensoittoon kasista kasiin, mutta huimaa edistystä on tapahtunut.

Unille mennään nykyään 20-21 (riippuen vähän päivän sisällöstä) ja lapsi nukahtaa imetyksen jälkeen meidän sänkyyn meidän väliin. Siitä sitten nostan nukkuvan pojan omaan sänkyynsä. Parhaana yönä, mikä oli la-su välinen yö, kävin laittamassa tutin muistaakseni kaksi kertaa takaisin suuhun ja poika heräsi kaipaamaan maitoa puoli kuudelta aamulla. Aika mieletöntä!

Mä olen pitänyt aamutissuttelulle kello-rajaa, eli kuuden jälkeen voidaan ottaa hyvillä mielin huikat maitoa. Välillä tyyppi jatkaa siitä vielä unia ja välillä sitten noustaan ylös. Päiväunet on kyllä huonontunut melkosesti tän yönukkumisen myötä, mutta tiettekö, ei kyllä haittaa yhtään. Mä oon vaan niin ilonen.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Hektistä

Joo, meillä lopetettiin yösyömiset la-su välisenä yönä. Eka yö oli aika itkuinen ja sitä kesti jostain 01-05. Olin luvannut itselleni, että kuudelta aamulla saan imettää ja siitä pidin kiinni vaikka tiukkaa tekikin. Seuraavat yöt on mennyt pikkasen helpommin enkä ole antanut periksi. Ihan vaan jo senkään takia etten halua kokea sitä ekan yön voimattomuutta enää uudelleen. Uskon kuitenkin, että voin kohta hyvillä mielin perua sen sairaalan unikoulun ja saadaan hoidettua tämä juttu ihan omin voimin loppuun asti.

Päätinpä sitten eilen lähteä vetäsemään ekan juoksulenkin liki kahteen vuoteen. Häpeäkseni täytyy sanoa, että olen viimeksi käynyt lenkillä ennen kuin lapsukainen sai alkunsa. Alkumatkan tein pienoista kuolemaa, mutta puolenvälin jälkeen tuntui melkein niin hyvälle, että oisin voinut vetäistä toisen samanmoisen perään. Lenkki ei kyllä itsessään ollut kauhean pitkä, ehkä vähän reilun kolme kilometriä, mutta se oli ihan hyvä alotus.

Lapsen kanssa oltiin tänään ekaa kertaa virallisesti leikkipuistossa, kun saatiin pojan pikkuserkku ja minun serkkuni mukaan. Oli ihanan aurinkoista ja taisipa vähän naamakin taas saada väriä + kasan lisäpisamia ympärivuotisten kaveriksi. Lapsi tosin tyytyi tarkkailemaan menoa rattaista, kun oli niin väsynyt, mutta ei voinut kuitenkaan nukkua.

Kotona meillä on vähän härdelliä nyt just, kun miehellä on kauhea kiire koko ajan töissä, koiralta leikattiin kasvain takapuolesta ja laps on salama vaihtamaan sijaintiaan ympäri kämppää. Meillä on siis lapsen ja koiran kanssa ollut pitkiä päiviä kolmeen pekkaan. Lapsen mielestä koiran lampunvarjostin aka kauluri on tosi hauska lelu ja sitä pitäisi olla repimässä vähän väliä, kun sitten taas koira ravaa ympäri kämppää peppukutinoidensa kanssa. Ah kyllä tässä ihan mieli lepää. Lisäksi lapsi on päättänyt jättää toiset päiväunet nukkumatta tässä jo useampana päivänä... Onneks mikään näistä ei kestä loputtomiin ja onhan nyt sentään ihan just kesä, mitä parempaa ei olekaan.

keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Pari pähkinää purtavaksi

Ensinnäkin, miten lapsi pitäisi pukea toukokuussa? A) Päikkäreille partsille B) lenkille ulos C) automatkalle? Mun täytyy sanoa, että oon tässä asiassa ihan pihalla. Mikä on sopivasti vaatetta tollaselle pallerolle joka ei sitä itse voi mulle kertoa?

Meillä on nyt ollut päikkäreillä käytössä tollanen ohut kesähaalari, minkä alla on ollut lyhythihainen body, villatakki ja pöksyt. Päällä on ollut ohut peitto enemmänkin turvan tunnetta luomaan. Onkohan tossa nyt kuitenkin vähän liikaa? Ai niin ja jalassa on ollut kyllä vielä talvitöppöset. Lapsi ei ole ollut mitenkään yltäpäällä hiessä, mutta päikkärit kesti tänään vaan 45min molemmilla kerroilla. Voisko siis johtua äidin toppaus vimmasta? Vauvauinnista kun lähdettiin olin pukemassa samaa settiä pojan päälle, mutta havahduin siihen kun uintikamu lähti ulos ihan vaan "sisävaatteet" + pipo päällä. Ulkona tosissaan oli se 19-20 astetta, joten mekin jätettiin sitten haalari kassiin. Ja tosissaan autolla oltiin siis liikenteessä.

Ja tähän asti päästessäni olinkin jo onnellisesti unohtanut sen mun toisen "pähkinän". Mä en kestä. Mun aivot on selkeesti mennyttä kalua. Tänään oon puhunut ihan omiani jo pariin otteeseen. Ensinnä sanoin kylään tulevalle kaverille, että me asutaan C-rapussa. Mehän siis asutaan B-rapussa, minkä siis myös kerroin sitten kaverille sen jälkeen kun toinen oli kiertänyt pihaa ympäri eikä löytänyt C-rappua. Lisäksi vauvauinnissa sujuvasti kerroin, että meidän poika on 10kuukautta. Hetken mietittyäni tajusin lapsen kuitenkin olevan vielä 9 kuukautta. Tää alkaa käydä varsin mielenkiintoseksi. Palailen mun pähkinän kanssa jos nyt joskus satun sen muistamaan. Todennäköisesti en.

torstai 2. toukokuuta 2013

Toukokuu

Mun lemppari kuukausi. Koko ihanuus on vielä edessä ja tällä tarkotan kesää. Ihanat lämpimät kesäpäivät ja -illat. Ah ihan parasta.

Vappua meillä juhlittiin rauhallisesti, niin kuin varmasti kaikissa lapsiperheissä. (Tai niinhän minä toivoisin) Tiistaina haettiin pojan kanssa vappupallo Prismasta. Tyyppi sai ite valita pallonsa, mutta valinta osottautui liian vaikeaksi - niitä palloja oli ihan mielettömästi siellä. No äiti valkkasi sitten välikausihaalarin väriin sopivan vihreän Angry Bird pallon ja se on oikein hieno. Ilta oltiin sitten kotona ja syötiin donitseja ja mansikoita ja kylläpä mä repäsinkin ja join yhen low alcohol siiderin pojan mentyä nukkumaan. Prosentteja siinä oli huikeat 0,5.

Tyypin ihka eka vappupallo omassa huoneessa.


Vappupäivänä suunnattiinkin isolla porukalla kaupungille, missä kilisteltiin sitten skumpat ja syötiin muikkuja. Kierrettiin siinä Senaatintori-Kauppatori-Kaivopusto -lenkki, minkä jälkeen tultiinkin tänne meille porukalla. Täällä sitten syötiin ja vietettiin ihanaa aikaa.

Poika on oppinut antamaan pusuja (vaikuttaakohan äitin antamat pusuhyökkäykset tähän) ja on muiskautellut niitä pehmoleluille ja nukeille. Eilen aamulla muiskun sai isi ja onneksi iltapäivällä myös äiti. Olisin ollut kyllä muuten tosi kateellinen isille. Myös high fivet onnistuu pojalta kuin vanhalta tekijältä. Femmoja heiteltiin myös ahkeraan eilen kaikkien kanssa.

Hellyyttävin asia eilisessä oli pojan leikkiminen 2-vuotiaan pikku-serkkunsa kanssa. Siinä vaihdeltiin haleja ja pusuja ja juteltiin kovasti. Ihania. <3

Tää mama on nyt kypsytellyt täällä yösyöttöjen lopettamista ja oonkin valmistellut poikaa siihen sillä, että enää ei olla öisin syöty makuulla vaan kaikki syötöt on hoidettu istualtaan. Vähän kyllä jänskättää jo etukäteen millanen siitä ekasta yöstä tulee, mutta pitäkää mulle peukkuja että pysyn vahvana! Raportoin onnistumisesta sitten myöhemmin lisää.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Paljon hyvääkin

Pari viimeisintä postausta on ollut kyllä kunnon masistelua, joten nyt tähän väliin jotain positiivista. Sillä jos öitä ei oteta mukaan on meillä elo oikein ihanaa. Aurinko paistaa ja kevät on ottanut harppauksen eteenpäin.

Pojan kanssa on hauskaa touhuta, kun alkaa olla jo vähän eri meininki - ei enää mitään vauvailuja todellakaan. Taustalla on kiva järjestellä miehen kanssa häitä ja on ihanaa aloittaa meidän toinen yhteinen vuosikymmen avioparina. Elämä on siis kyllä pääosin hyvää.

Poika osaa kontata ja seisoa tukea vasten - itse on kyllä sitä mieltä, että osaa seistä jo ilman tukeakin ja käsiä irrotetaan koko ajan. Pyllyllehän siinä päädytään, mutta onneksi siitäkin on tullut jo vähän hallitumpaa kupsahtelua. Vilkutus ja kädellä pintojen rummutus on tosi kivaa. Poika osaa jo näyttää kun haluaa meistä jomman kumman syliin ja viimeksi tänään aamulla konttasi isin perässä haluten syliin. Pojasta on varmaan tosi kurjaa, kun isin pitää olla koko päivä poissa.

Vauvauintikin sujuu kuin ei siinä ikinä mitään ongelmia olisi ollutkaan. Me ollaan jo sukellettukin ja oltu vedenalaisessa valokuvauksessa. Vettä läiskitään oikein urakalla eikä kotona kylpemisestä oikein tule enää mitään - suurin osa vedestä kun päätyy heti alkuun läiskimisen seurauksena ammeen ulkopuolelle.

Ensi viikolla on vappu!! Ja mulla alkaa viimeinen kuukausi äitiyslomasta. Siis mihin tää aika oikein katosi? Sitten mulla onkin reilun kuukauden kesäloma ja hoitovapaata loppuvuosi.

Life is good!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tikut silmillä

Kolme yötä on nyt takana melkoista valvomista. Joka yö ollaan vähintään yksi tunnin jakso pojan kanssa keikuttu pystyssä ja koitettu saada toista rauhoittumaan ja nukahtamaan. Musta alkoi jo tuntua, että tulen vielä hulluksi tässä hommassa. Eilen kuitenkin huomasin pojanmytyn pienessä alaleuassa minimaalisen valkoisen hampin. Nyt se siis on tapahtunut. Lapsella on hammas - ainakin melkein. No viime yönä vähän viisaampina annettiin toiselle panadolia hampikipuiluihin, mutta kyllä me silti valvottiin.

Pahoin pelkään, että sieltä on nyt tulossa koko purukalusto yhdellä kertaa ja ne huonot yöunet on nyt vaihtunut virallisesti ehkä maailman huonoimmiksi yöuniksi. Poika nukkuu aivan järkyttävän huonosti ja VÄHÄN. Mulla on oikeesti ikävä jopa niitä öitä kun heräiltiin 50 minuutin - 1,5 tunnin välein. Sillon sentään vaan herättiin ja otettiin huikka maitoa/laitettiin tutti takasin suuhun ja unet jatkui.

Tää hammastuotanto homma alkaa tuntua vähän ylivoimaiselta. Mä vielä just sain luettua Pantleyn kirjan ja olin uutta tarmoa täynnä - nyt meillä aletaan muuten nukkua! No tottakai ne hampaat päätti sillon just puhjeta ja vaikka kuinka yritän noudattaa tuon kirjan vinkkejä, ei niistä ole kyllä tähän hätään mitään hyötyä (okei, ei niitä vaikutuksia heti luvattukaan mutta...). Nytkin laps nukkuu tuolla alle puolen tunnin pätkissä ja saadaan juosta vuorotellen rauhottelemassa. Päässä pyörii vaan yksi kysymys: koska tää jatkuva heräily loppuu ja me saadaan nukkua?

Sain muuten tällä viikolla soiton Länsi-Uudenmaan sairaalasta ja mulle kerrottiin, että meille on paikka unikoulussa kesäkuussa. Mä vaan niin toivoisin, että saataisiin poika nukkumaan ennen sitä eikä tarttisi sinne lähteä. Mutta jos ei mikään muu auta, kai se on mentävä.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Paskamutsi

Jep, viime yönä se sitten tapahtui. Se mitä oon yrittänyt välttää viimeiseen asti. Kello oli puoli kolme yöllä ja kuului kauhea pamahdus. Havahduttiin miehen kanssa unesta tai mä enemmänkin ampaisin pystyyn. Tajusin ettei lapsi olekaan vieressä ja jostain kuului itku. Lapsi oli tippunut sängyn ja yöpöydän väliin naamalleen. Kauhea ahdistus valtaa mut, kun vaan kirjoitankin tätä. Siellä se mun pieni pojanmytty oli naama jatkojohdon rasiassa. Kaappasin itkevän pojan syliin varmaan sekunnissa ja lapsi rauhottui yllättävän nopeasti. Vaurioina oli havaittavissa punainen piste poskiluun kohdalla.

Mun sydän särkyi miljooniin osiin. En muistanut, että olisin imettänyt poikaa reunan puolella, mutta niin se on ollut. Ihan järkyttävää, että olen niin väsynyt etten edes herää kunnolla imettämään vaan toimin näköjään puoliunissani. Siitä toinen on sitten kierähtänyt masulleen ja mätkähtänyt alas. Tekisi mieli parkua kovaan ääneen.

Valvoin yöllä tunnin verran seuraten uudelleen nukahtanutta pikkumiestä. Samalla googlettelin aivotärähdyksen oireet ja muut kohtalotovereiden tarinat. Nettiä selatessani sain todeta, että on melkein ennemmin sääntö kuin poikkeus, että lapsi tippuu jossain vaiheessa joko sängystä, sohvalta tai hoitopöydältä. Se nyt ei kyllä varsinaisesti lohduttanut, mutta antoi toivoa, että pieni selviää tuosta tärskystä.

Aamulla tutkin lapsen naamaa ja ihan komeat punaiset läntit oli silmän alla. Oli pakko jopa soittaa terveysneuvontaan. Siellä sairaanhoitoja vakuutteli ettei ole mitään hätää, jos lapsi ei ala oksentelemaan tai ole erityisen väsynyt. Poika nukkuu nyt partsilla päikkäreitä, enkä tiedä uskallanko mennä suihkuun vaikka teen niin joka päivä. Paskamutsi on varmaan päivän teema ja yritän hyvittää tapahtuneen pojalle (joka ei kyllä tunnu edes muistavan koko tapahtumaa). Paskamutsi kuittaa ja menee vahtimaan arvokkainta pientä lastaan.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Mitäpä tänne kuuluukaan

Yksi uhkarohkea lapsi, joka uhmaa kaikenmoisia vaaroja varmaan sata kertaa päivässä. Tuntuu, että täällä vaan seistään tai kiivetään seisomaan tai ehkä yritetään repiä sähkölaitteita lattialle. Parit kerrat on pää kolissut, muttei onneksi mitään isoja verta vuotavia haavoja ole tullut (koputtaa puuta).

Välillä kyllä pojan saa rauhoittumaan kun mennään istumaan pojan huoneeseen sohvalle ja katellaan vaan ikkunasta ulos, se on kivaa - meistä molemmista. Saatiin muuten pojan huone tapetoitua  viikonloppuna ja hienohan siitä tuli. Ikuisuusprojekti on saatu siis päätökseen.

Meillä on nyt meneillään se vaihe kun nirsoillaan ruoan suhteen. Aina on kaikki ruoka kelvannut eikä mitään olla suusta ulos syljetty, mutta parin viime päivän aikana tyyppi on alkanut sylkemään ruokaa pihalle. Onneksi kuitenkin vielä enemmän päätyy mahaan asti kuin pitkin pöytiä ja ruokalappuja. Mutta mikäli näihin blogeihin on uskomista niin kaikilla tulee tämä vaihe joskus, joten en ole huolestunut.

Meillä onkin kontrollineuvolakäynti ensi viikolla. Mennään tsekkaamaan, että paino on ok, kun viimeksi oli tippunut. Enempi tämä varmaan on vaan mua rauhottamaan, kun poika kuitenkin on ihan normaali oma itsensä vaikka vähän kevyempi onkin.

Yöt on kyllä edelleenkin yhtä tissillä roikkumista. Me yritettiin perjantai-lauantai välisenä yönä tehdä niin, että mä menen pojan huoneeseen nukkumaan ja isi hoitaa yön. No arvata saattaa ettei siitä mitään tullut. Heräsin joka kerta kun poikakin ja sitten kuuntelin sydän syrjällä toisen itkua ja isin epätoivoisia yrityksiä saada poika rauhoittumaan. Puoli kolmen aikaan poika taas heräsi, samoin minä ja jäin kuuntelemaan mitä tapahtuu. Välillä itku yltyi ja välillä vähän vaimeni. Kävin vessassa ja menin kurkkimaan makkarin ovelle. No poika peuhasi pinnasängyssä itkua vääntäen ja isi veti sikeitä vieressä. Oli pakko mennä kysymään mieheltä, että mitäköhän hän touhuaa. Havahtui sitten unesta ja kuulemma lapsi itke myös hänen unessaan, joten hänellä ei ollut mitään käsitystä tästä todellisesta puolesta. No siihen loppui se kokeilu ja äiti palasi nukkumaan loppu yöksi omaan sänkyyn poika kainalossa. Ehkä me vielä kokeillaan uudelleen vaikka kuukauden kuluttua. Hih.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Just kun pääsin sanomasta..

niin poikahan nousi seisomaan viime viikolla imuria vasten ja viikonloppuna ja eilen onkin sitten kokeiltu muita seisomatukia. Tänään tyyppi nousi lelulaatikkoa vasten seisomaan ja laatikko liukui eteenpäin. Poikapa otti sitten pari askeltakin, että pysyi mukana.

Eilen myös avautui konttauksen ensisalat ja tyyppi otti muutamat konttaus "askeleet", mutta hitsit kun toi laminaatti on liukas konttausalusta. Pitäisi löytää jostain jotkut konttaushousut tai sukkikset, siis sellaset missä olisi ne "jarrusukkanäppylät" polvissa. Osaako kukaan opastaa etsimään niitä oikeasta paikasta?

Vauvakirjasta on muuten täyttämättä enää "Opin liikkumaan" -sivulta kohdat: Otin ensimmäiset askeleeni ja aloin juosta. Näin se vauva-aika vaan sujahtaa ohi hujauksessa.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Ihana huhtikuu ja huima kehitys

Aurinko - ihan parasta! Olen kevätihminen ja saan ihan valtavasti energiaa siitä, kun aurinko paistaa ja nään kuinka luonto pikku hiljaa herää taas henkiin. Pojan kanssa on ihana käydä kävelyillä ja ollaan me parit kerrat käyty keinumassakin. Sulaisi vaan nyt nuo lumet äkkiä pois ja hieman kuivuisi niin päästäisiin pojan kanssa kunnolla nauttimaan ulkona olosta.

Lapsukainen on tässä oppinut menemään itse istumaan ja "kiipeilemään". Vielä sentään ei seiso muualla kuin pinnasängyssä. Kovalla lattialla uskaltaudutaan vain polviseisontaan ja hyvä niin, kun jalat on vielä kevyttä spagettia seistessä. Konttausasento on tosi kiva, vielä tosin ei oikein ole auennut hänelle miten siinä edettäisiin. Kovasti nytkytään ees taas ja sitten töms mahalleen ja äkkiä ryömitään eteenpäin.

Tänään poika oppi heiluttamaan, vaikka kämmen ei aina ihan oikeaan suuntaan olekaan, mutta väliäkö tuolla! Käsi nousee kuitenkin pystyyn ja omanlainen vilkutus tulee sieltä kun minä tai isi vilkutetaan hänelle. Tuntuu, että tää kehitys on ottanut huiman harppauksen ja joka päivä tulee jotain uutta.

Pojan lempparileikkeihin lukeutuu "ryömi äitiä äkkiä karkuun" ja sitä leikitään aina silloin kun ollaan saavuttamassa pistorasia tai eteisessä olevat likaiset kengät. Tyyppi alkaa kikattaa ja kiljahdella ja samaan aikaan kiihdytysryömii kohti aarteita, kun äitin kieltävä ääni kuuluu ja askeleet lähestyy. Alkaa joka kertaa naurattaa itseänikin tuo pieni velmu poika. Lapsen nauru on myös aivan yli-ihana ja ne pienet hörähdykset joita kuulee kruunaa koko päivän. Parhaimmat naurut tarjoilee meidän koira. HAUKKUMALLA. Ai vitsit, että oli kiva olla keinumassa pojan ja koiran kanssa. Koira haukkui ja poika nauroi katketakseen. Yritä siinä sitten kieltää koiraa haukkumasta.

Unista en sano muuta kuin, että tyyppi yrittää kontata myös unissaan ja luonnollisesti äiti saa vähän väliä olla kääntämässä tyyppiä takaisin selälleen/kyljelleen ja laittamassa kadonnutta tuttia takaisin suuhun. Kesken tämänkin lauseen sain käydä näin tekemässä. Onneksi sentään nukkumaanmenoaika on nyt vihdoin vakiintunut ja tyyppi on valmis nukkumaan jo seiskalta.

sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen

Ihanaa kun on perheaikaa kokonaiset 4 päivää. Me ollaankin käytetty päivät tehokkaasti hyödyksi ja eilen lähdettiin vähän ostoksille heti kymmenen jälkeen. Päädyttiin ostamaan meille matkarattaat ja turvaistuin. Rahaa meni niin, että melkein pahaa teki. (Varsinkin kun sain tällä viikolla päätöksen huimasta kotihoidontuesta, tuntuu ihan rikkaalta! ;) 

Matkarattaiksi valikoitui tiukan tutkimisen päätteeksi, jo täälläkin aiemmin mainitsemani, Baby Jogger City Mini neloset. Miksi näihin sitten päädyttiin? Minulle tärkeitä kriteereitä oli jämäkkyys, pieneen tilaan saaminen, hyvä ohjattavuus yhdelläkin kädellä,  helppo kasata , hyvänkokoiset pyörät, selkänojan laaja säätöskaala (hyvä ottaa päikkärit).

Siinä ne kirotut koirankarvat on heti takertuneena!

Iso ja suojaava kuomu

Kaupanpäälliseksi tullut "leikkipöytä"
Kyseinen malli oli tarjouksessa Lastenturvassa ja saatiin kaupanpäällisiksi tuo leikkipöytä ja sadesuoja. Tässä kotona ollaan vasta päästy noita testailemaan, mutta ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että oli kyllä hyvä ostos.

Turvaistuimen kanssa kävi sitten ihan toisin kuin olimme ajatelleet. Olimme miettineet Cybexin ja BeSafen istuinta, joka menisi lapselle tooosi pitkään. No myyjän kanssa juteltuamme päädyimmekin Britaxin Max-Way istuimeen. Päätökseemme vaikutti se, että myyjä kertoi kuinka noissa monen ikäisille sopivissa istuimissa on jouduttu tekemään kompromisseja monessa asiassa, mikä käy hyvin järkeen. Sillä onhan se aika utopistista, että istuin olisi yhtä turvallinen 8 kuukauden ikäiselle vauvalla kuin 6 vuotiaalle esikoululaiselle. Myöskään istuimet joissa on mahdollista matkustaa sekä että selkä ja kasvot menosuuntaan ei ole turvallisimmasta päästä, taaskin kompromisseja. Lisäksi suositusten mukaan lapsen tulisi matkustaa selkä menosuuntaan 3 vuotiaaksi asti ja me aiotaan yrittää tätä - saas nähdä kuinka käy.

Kuva Britax


Eli siis päädyimme istuimeen, jossa poika voi istua nyt seuraavat pari vuotta selkä menosuuntaan maksimoidaksemme hänen turvallisuuden. Sen jälkeen pitää lähteä uudestaan ostoksille, mutta saadaanpahan sitten taas uusin ja paras tarjolla oleva malli käyttöön.



keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Mullistunut arki

Tää äiti täällä havahtu tänään ihmettelemään omia toimiaan. Kello oli 8:15 aamulla ja minä siinä imurin varressa huidoin menemään. Kello 10:15 olin menossa suihkuun, kun kämppä oli siivottu, huonekaluja siirrelty, lapsi nukkumassa ekoja päikkäreitä ja olin pistänyt pois monta pussillista pieneksi käyneitä vaatteita. En ole ikinä ollut aamuihmisiä saati sitten siivousihmisiä, joten oli ihan pakko pysähtyä miettimään - mitä tämä äitiys on mulle tehnyt. Mustahan on tullut mutsi!

Olen aina ihmetellyt, että mistä äideillä riittää sitä virtaa pitää koti puhtaana, huolehtia että on jääkaapissa ruokaa ja kaapissa puhtaita vaatteita. No näköjään jotain ihmeellistä tapahtuu siinä vaiheessa kun lapsen tähän maailmaan saattaa. Minä en ole enää vaan minä, olen myös äiti ja vastuullani on pienen ihmisen elämä ja hyvinvointi. Tämä kaikki (vouhotus) vaan ilmeisesti kuuluu tähän asiaan. Aika syvällistä tuumaan tähän väliin. Kai nämä on näitä ahaa-elämyksiä, joita elämän varrella tulee.

Loppukevennykseksi kerron mun tämän päiväisistä kokkailuista. Tein lapselle taas sosetta ja pakko myöntää, että kombo oli hieman erikoinen sillä tämä äiti mätti eilen kummempia ajattelematta vaan eri raaka-aineita ostoskärryihin. Lapsi syö nyt siis muutamat seuraavat päivät bataatti-kukkakaali-kesäkurpitsa-jauhelihasosetta. Lopputulos näytti epämääräiseltä kuin mikä, mutta upposi poikaan huippu hyvin.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Virstanpylväs

Ai kauheeta! Juuri tajusin, etten muistanut mainita tyypin nousseen itse seisomaan pinnasängyssä viime tiistaina. Jätin hänet istumaan sänkyyn ja kipaisin keittiössä. Takaisin tullessani tyyppi seisoi siinä reunaa vasten onnensa kukkuloilla. Jalat on vielä vähän huterat, mutta hienosti silti siinä seisoi.

Kävelyähän me ollaan treenailtu jo muutamat viikot ihan käsistä kiinni pitämällä. Se kun tuntuu olevan kovasti pojan mieleen ja usein kävelläänkin naurun saattelemina. Mieletöntä tämä kehitys!

torstai 21. maaliskuuta 2013

8kk kolkuttelee oven takana

Jep, tyyppi on huomenna 8 kuukautta vanha pojan pallero. Eilen oli neuvolalääkäri ja meitä olikin vastassa kolme ihmistä ja parhaana asiana mainittakoon, että isi oli mukana! Lääkärin matkassa oli siis (hmm voikohan näin sanoa) lääkäriharjoittelija ja terveydenhoitajaharjoittelija. Kellonajallisesti ajoitus oli huono sillä pojan päikkärit oli aivan kesken, mutta kyllähän siitä pienellä huudolla selvittiin kuitenkin.

Neuvolakortissa lukee "Hurmaava poika". Ja köh köh kyllähän tuosta meidän pojasta onkin kuoriutunut aikamoinen hurmaaja. Pojan pituus ja paino tipahtivat 0-käyrille, vaikka aiemmin ollaan heiluttu +1 ja vähän sen ylikin. Kaikkein uskomattomin juttu oli se, että paino oli tippunut 230g kahden kuukauden takaisesta punnituksesta. Uskomatonta tästä tekee se, että tyyppi on tähän asti kerännyt painoa ihan huikeeta tahtia eikä milloinkaan ole tarvinnut miettiä saakohan hän tarpeeksi ruokaa. No luonnollisestikaan sitä painoa ei voi tulla samaa tahtia lisää kauhean pitkään, mutta silti laihtuminen oli melkoinen ylläri. Kahta päivää vaille 8 kuukauden iässä tyyppi on siis 72cm pitkä pätkä ja painaa 9,6kg.

Unijutut tuli myös yllättäen (!!!) puheeksi lääkärikäynnillä. Lääkäri vähän ihmetteli kun kerrottiin, että ollaan kaksin miehen kanssa selvitty näistä öistä koko 8 kuukauden ajan.

Tässä siis esimerkki meidän melko normaalista yöstä: tyyppi nukahti kauhean taiston jälkeen rinnalle klo 23. Nukuttiin siinä kylkikyljessä tunnin verran, kunnes poika heräsi huutamaan klo 24. Ja poikahan huusi 45 minuuttia ihan järkyttävää karjuntaa ja nukahti pystyyn mun syliin kun viimein vähän rauhottui. Siitä kippasin pojan meidän väliin ja jatkettiin unia. Seuraava herätys oli parin tunnin päästä ja taas kauheaa huutoa, no se selätettiin tissillä. Loppuyö menikin tunnin välein tissiä syöden. Herätys oli luonnollisesti klo 7 eikä yhtään väsyttänyt.

No lääkäri kirjoitti meille lähetteen lastenklinikalle unihommia harjottelemaan. Saa nähdä milloin sieltä jotain kuuluu ja mitä siellä ylipäätänsä tehdään?

Flunssakin valitettavasti tavoitti meidän perheen ja täällä nyt kärsitään tukkoisista nenistä ja pienestä kuumeesta. Oman sairastelun vielä kestän, mutta jotenkin tuon pienen ihmisen huono-olo raastaa sydäntä ihan liikaa. Toivottavasti parannutaan nopeasti, että päästää taas uimaankin!

Ps. lääkäri tuumasi, että tyypin hampaiden puhkeaminen voi mennä vuoden ikään.

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Läpimurto?

Me vaihdettiin viime viikolla vauvauintiryhmää ja samalla vaihtui myös uintipaikka ja voitteko uskoa, että me käytiin suihkussa uinnin jälkeen ILMAN itkua. Ja superuutuutena päästiin ihan saunaankin istumaan. Tyyppi tuijotteli vaan muita kanssa saunojia silmät lautasen kokoisina ja trademarkina keskari suussa. Uintikin lopetettiin vain 5 minuuttia ennen virallista loppua. Näin se kärsivällisyys palkitaan.

Viime viikolla oli kauhea hässäkkä enkä ehtinyt tehdä tyypille itse lounasta vaan ostin kaupasta valmismömmöjä. Siinähän kävi sitten niin, että meillä kieltäydyttiin syömästä kaupan lihapatoja sun muita. Meidän lapsella on siis hyvin kehittynyt makuaisti ja hänelle kelpaa vain tuoreista raaka-aineista itse tehdyt sapuskat. (Tosin kaupan hedelmä- ja marjasoseet kelpuutetaan) No nyt on taas pakastimessa itse tehdyt lounasannokset odottamassa.

Yöunet - ai mitkä unet? Tyyppi sippaa nykyään ehkä klo 22 kauhean väännön tuloksena ja kello 6 aamulla alkaa tunnin kestävät imetyssessiot. Lapsi on unessa, mutta itkeskelee ja vain tissi kelpaa, mutta siitäkin irrottaa otteensa vähän väliä ja pyöriskelee itkua tihrustaen siinä. Tietenkään hän ei siis nuku putkeen 22-06 vaan väliajoin herää itkemään tissiä silloinkin, mutta rauhoittuu nopeasti ja jatkaakin unia maitohörppyjen jälkeen. Mun olo on siis mitä kärsinein. Tänään totesin, että mulla on silmäpussit. Oma silmieni malli on sellainen, ettei ole ikinä aiemmin tullut pusseja.. mutta ilmeisesti silmätkin alkaa luovuttamaan tässä 8 kuukauden valvomisen tuloksena.

Mä olen miettinyt, että josko yritettäis lopettaa yösyötöt pääsiäisen aikoihin. Hieno ajatus, mutta mitenköhän se käytännössä toteutetaan?

torstai 14. maaliskuuta 2013

Koirankarvoista

Musta tuntuu, että pää räjähtää. Imuroin nykyään joko joka päivä tai joka toinen päivä ja silti lapsi näyttää yhtä karvaselta kuin meidän koira. Tota karvaa on vaan iiiihan joka paikassa ja kun saan imurin pakettiin hiipii niitä pirulaisia taas mun näkökenttään.

Voin kertoa, että en todellakaan ole koskaan ollut siivoushullu eikä parit karvat siellä täällä ole mitään haitannut. Mutta nyt kun toi pikku tyyppi kiihdyttelee pitkin lattioita tekee ihan pahaa noi karvat. Tekis mieli viedä koira trimmattavaksi - kaljuksi.

Tämmöstä täällä.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Meidän päivä

Olen huomannut, että muutkin on kirjoitellut tänne päiviensä kulusta ja ajattelin vähän hahmotella meidän eilistä päivää tähän.

Yöunet oli surkeat, ma-ti välisenä yönä poika nukkui ehkä 23-07. Nousimme sängystä kuitenkin vasta jälkeen kahdeksan. Vaipan ja vaatteiden vaihdon kautta toin pojan leikkimään olohuoneeseen. No tietenkään tyyppi ei enää pysy paikallaan ja aamupalan laittaminen on vähän haastavampaa tätä nykyä, kun saa pomppia kieltämässä tuon tuosta. Ei-sana kirvoittaakin pojan kasvoille virnistyksen ja sama homma jatkuu kielloista huolimatta.

Yhdeksän aikaan söimme aamupalan yhdessä. Poika kiskaisi melkein koko purkillisen hedelmäsosetta. Aamiksen jälkeen siirryttiin yhdessä olkkariin jatkamaan leikkejä. Minä samalla sivusilmällä katsoin nelosen hääpukuohjelmaa johon olen hurahtanut täysin.

Kymmenen aikaan poika alkoi olla väsynyt ja valmistelin hänet partsipäikkäreille nro 1. Tyyppi melkein nukahti puettaessa (huonoilla yöunilla saattoi olla osuutta asiaan). Vaunuja ei tarvinnutkaan heilutella tuossa partsilla vaan uni tuli heti. Ja sitä unta tulikin kunnolla, 3h15min! Minä touhusin kotihommat ja ehdin istua ihan rauhassa... Päikkärit oli jo niin pitkät, että aloin kaivata pikku seuramiestäni ja nälkäkin alkoi jo tulla. Pitihän sitä tietenkin odottaa sitä parhainta lounasseuraa ja kärvistellä nälässä.

Tyyppi vetelee sikeitä partsilla.

Tyyppi siis heräsi puoli kaksi ja vaipan vaihdon kautta pääsi taas lattialle touhuilemaan ja minä aloin lämmittämään meille lounasta. Poika on nyt maistellut lounaalla muutaman päivän verran kana-peruna-porkkana-persilja-sosetta ja hyvin on uponnut.

Ruoan jälkeen olikin taas leikin aika tai no tyyppi vetelee pitkin kämppää äiti perässään kieltämässä. Kaikkein kiinnostavimmat jutut on tällä hetkellä imuri (tavallinen ja tuollainen ergorapido-rikkaimuri), johdot, lehtikori, mun ja miehen tohvelit sekä mainoksia on aina kiva repiä lukea, jos vaan käsiinsä saa. Lisäksi kaukosäädin (tuttavallisemmin kake) ja mun kännykkä saa sellaiset kiihdytysryöminnät aikaiseksi, että pois alta mummot ja vaarit!

Leikkien jälkeen äitiä odottaa lelujen siivous.

Partsipäikkärit nro 2 koittivat neljän aikaan. Nyt nukahtamiseen meni hieman kauemmin kuin ekalla kerralla, mutta kun unen päästä saatiin kiinni tyyppi nukkui 17:45 asti. Päivään siis sisältyi kahdet tosi hyvät päikkärit!

Päikkäreiden jälkeen jatkui taas leikki. Puoli kahdeksan aikaan mentiin yhdessä iltapalalle. Poikkeuksellisesti isi ei ollut kotona, joten me vedettiin iltatouhut kahteen pekkaan. Iltapalana oli riisipuuroa ja hedelmäsosetta ja koko satsi katosi hujauksessa. Iltapalan jälkeen hetki vielä touhuttiin lattialla ennen kuin oli iltapesun aika.

Käytiin siis pesulla, vaihdettiin vaippa ja yökkäri päälle ja alettiin odotella nukkumattia. No unihiekka ei pöllynnyt ja pinnasängyssä oli semmonen ähinä ja puhina päällä, että päätettiin tulla vielä hetkeksi tutkimaan leluja olkkariin, kun kerta isikin vihdoin kotiutui. Vihdoin kymmenen aikaan poika simahti omaan sänkyyn.

Tällainen oli siis meidän kotipäivä... en jaksanut edes raahautua vaunujen ja koiran kanssa lenkille. Tänään sen sijaan aurinko paistaa ja sää näyttää ihanalle, joten voisimme tehdä liikekannallepanon heti lounaan jälkeen.

Ainiin ja kyllä poika vielä hörppii rintamaitoakin, en vaan niitä hetkiä tuonne kirjoitellut. Niin ja koirakin kyllä pääsi ulos, kun mies poikkesi nopeasti töiden ja iltamenon välillä kotona vein koiran lenkille.

torstai 28. helmikuuta 2013

Vauvauinti

Ko. aihe aiheuttaa meille hieman päänvaivaa. Meidän poika kun lukeutuu niihin pariin lapseen vuodessa, joilla uiminen vähän takkuaa. Pikkumies saattaa siis saada kauheita itkukohtauksia altaassa ja vielä kertaakaan ei olla selvitty koko puolesta tunnista - aina on lähdetty aiemmin pois altaasta. Yleensä vielä poistuttaessa altaasta suihkuun kirvoittaa lämmin suihku uudet draamat.

No ollaan nyt harkittu lopettamista ja olinkin yhteydessä meidän uimapaikan toimistoon. Siellä oltiin ymmärtäväisiä ja haluttiin auttaa löytämään sellainen ratkaisu, että pikku tyyppikin alkaisi nauttia uinnista. Minulle jopa kerrottiin yksityistunneista viimoisena vaihtoehtona. Nyt kuitenkin alkuun kokeillaan osallistua eri ryhmiin eri kellonaikoihin. Ollaan siis muuten tykätty kyllä kovasti uimisesta ja jatkettaisiin sitä mielellään jos vaan poikakin siitä nauttii.

Olen nyt yrittänyt rytmittää meidän päivää vähän erilailla kuin aiemmin, joten saas nähdä miten meidän tänään käy. Pidetään peukkuja, että pulikointi menisi tänään paremmin kuin aiemmilla kerroilla.

maanantai 25. helmikuuta 2013

Nyt se läks

Tyyppi lähti viime torstaina 7kk synttäreiden aattona kunnolla ryömimään. Poika on vähän mattimyöhänen tuossa liikkeelle lähdössä, jos vaikka äitiinsä vertaa - itse kun kävelin jo 8kk iässä. Mutta toisaalta äiti on päässyt osittain helpommalla, kun pikkumies on vähän rauhallisempaa mallia. Saas nähdä missä vaiheessa ryömiminen vaihtuu konttaukseen ja milloin tyyppi nousee seisomaan. Kauheasti ainakin hamuilee ylöspäin, josko saisi jostain napattua kiinni ja voisi ehkä hilata loppu ropankin mukana.

Hampaita tähän 7kk ikään mennessä on 0. Ei näköjään ole kiirettä niidenkään suhteen. Mikäs siinä.

Tässä lähiaikoina yöt on ollut ihan kauheita. Niin kauheita, että patalaiska äitikin päätti avata tuon Elizabeth Pantleyn kirjan. Tosin en päässyt lukemaan sitä kuin pari sivua, kun tyyppi taas oli vaatimassa huomiota.

Ruoka maistuu edelleen ja isin kanssa oli suostunut juomaan jopa pullosta korvikettakin. Mitä siis ei ole tapahtunut ikinä aiemmin. Äidille teki superhyvää päästä vähän perjantaina ja lauantaina pukuostoksille - oli niin täydellistä vastapainoa kotona verkkareissa istumiselle. Ja täytyypä myöntää, että tuli ihan vähän haikea olo kun löysin itselleni täydellisen puvun enkä päässyt kiertämään edes kaikkia kauppoja loppuun. Täytyy keksiä itselleni jotain muuta hemmottelua tässä pitkin kevättä.

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Näin meillä

Housuvaipat muuten toimii erityisen hyvin kiemurtelevan mittarimatolapsen kanssa. Voin siis suositella kaikille, jotka tuskailee vaipanvaihdon kanssa.

Öistä sen verran, että välillä mennään edelleen varmaan kymmenellä imetyksellä välillä kolmella neljällä. Elizabeth Pantleyn kirja Pehmeä matka höyhensaarille odottelee tuossa pöydällä lukijaansa. Lukemisinto vaan on kadonnut johonkin ihan täydellisesti. Tai sitten vaan laiskuuteni ilmoittelee taas olemassa olostaan ja odotankin, että poika vaan alkaisi vedellä sikeitä 21-09 ihan itsestään.

Ruoka uppoaa myöskin edelleen loistavasti. Jopa kaurapuuro, kunhan mukana on vaan jotain herkku hedelmä- tai marjasosetta. Maisteltiin muuten tuossa vähän mustikkaa ja siitä en voi muuta sanoa kuin, että sitä mustikkaa olikin sitten all over the place. Siinä sitten vähän tuuminkin, että mustikan maisteluun voidaankin palata sitten ehkä aikaisintaan kesällä, kun on tuoreita mustikoita joita voikin sitten pikku kätösillä itse napsia (ja muka sotkee vähemmän, hah!). Nimimerkillä pullollinen tahranpoistoainetta bodyn puhdistamiseen käytetty.

Unae:n innoittamana mekin kokeiltiin tänä viikonloppuna ratasosaa, kun lähdettiin kaupungille. Hyvin tyyppi veteli niissä sikeitä, vaikkei olla vielä ehditty ostaa edes lämpöpussia lämmittämään. Rattaat oli muutenkin mukavaa vaihtelua hieman pienemmän koon vuoksi, vaikka eipä nuo Emmaljungan Duo edget ketterimmästä päästä ole vaikka mitä tekisi. Seuraavaksi onkin hankintalistalla matkarattaat ja isomman pojan turvaistuin. Näitä olemme katselleet alustavasti, joten jos jollakin on näistä kokemuksia otan ne mielelläni vastaan.
BeSafe Izi Combi. Kuva täältä

Baby Jogger City Mini 4. Kuva täältä



maanantai 11. helmikuuta 2013

Vaippakatastrofi

Vaipan vaihdosta on tullut sellaista järjetöntä tahtojen taistoa ettei mitään rajaa. Toinen kääntää itsensä väkisin mahalleen vaikka kuinka yrittää pitää kiinni jaloista tai käsistä tai mistä vaan. Lelua yritän työntää jos jonkinlaista, mutta mikään muu ei kelpaa ja mahalleen on päästävä. Olen nyt pari kertaa vääntänyt vaippaa päälle kun tyyppi makasi mahallaan ja voin sanoa, että vaippa ei ihan kohdillaan ollut. Koska niihin housuvaippoihin saa siirtyä ja miten kaikki muut oikein selviää tästä?

Tuntuu tyhmältä, että häviän taiston tollaselle puolivuotiaalle pallerolle, mutta konstit on loppu ja olen alkanut melkein jo vihaamaan vaipan vaihtoa. Ehkä tyyppi saa vetää täällä ilman pöksyjä ja äiti konttaa rätin kanssa perässä. Tai ehkä ei kuitenkaan.

Eilen muuten lapsi teki osittaisen läpimurron etenemisessä, kun houkuttimena toimi olkkarin sohvapöytä. Jotenkin se vängersi ja möngersi ittensä metrin matkan eteenpäin, jotta pääsi nuolemaan pöydän jalkaa. Kovasti yritti hamuta kädellä myös kiinni pöytälevystä, ilmeisesti seisominen ihan itsenäisesti houkuttaa jo kovasti.

lauantai 9. helmikuuta 2013

Häiden viemää

Näin siinä käy kun päätetään mennä naimisiin viiden kuukauden päästä. Tämä äiti on selannut kyllästymiseen asti juhlapaikkoja, hääpukuja, kutsukortti-ideoita, valokuvaajia, bändejä jne. Kaikki mitä normaalisti suunnitellaan ainakin vuosi etukäteen pitääkin toteuttaa pikavauhtia. Puhumattakaan siitä, että tosiaan ne toiset on ollut liikkeellä jo vuosi sitten ja varannut parhaat päältä. No siitä huolimatta onneksi ei ole tarvinnut kauheasti tehdä kompromisseja. Hääpuvusta on ehkä suurin huoli tällä hetkellä, mutta eiköhän tästä selvitä. Mieleiset kengät on kuitenkin helppo löytää ja sehän onkin jo puoli voittoa.

Christian Louboutin - kuva Nina's
Kuva Etsy
Kuva täältä

Lisäksi hääjärjestelyjä on varjostanut miehen sukulaisen yllättävä kuolema. Hieman siis vetänyt apeaksi. Mutta toisaalta osoittaa myös sen, että elämä on liian lyhyt aikailtavaksi.

Pikku tyyppi metelöi tätä nykyä kovaan ääneen, vaipan vaihdosta on tullut ihan mahdotonta (ellen opettele vaihtamaan vaippaa mahalla makaavalle) ja isin tatuointi löytyi tänä aamuna. Lapsi yrittikin haukata isin käsivartta, hipsuteltuaan ensin tovin tatuointia sormillaan. Koira kiinnostaa ja naurattaa kovasti, ja jokusen kerran on lapsi ehtinyt vähän nipsaamaankin koiraa (koira siis erehtynyt makaamaan liian lähellä). Samoin elektroniikka on järjettömän vetovoimaista - läppäri, kännykkä tai kaukosäädin saa aikaan kamalan äherryksen huutojen saattelemana ja tavaroita saakin siirrellä syrjemmälle. Jännityksellä siis odotellaan, koska tyyppi lähtee kunnolla liikenteeseen. Varmasti pian - mikäli noihin sotahuutoihin on uskomista.

perjantai 1. helmikuuta 2013

Äiti on vähän väsynyt

Tänään löysin pyykkikoneesta tyypin vaatteet, jotka olin pessyt mutten ilmeisestikään laittanut kuivumaan. Olin siis heittänyt harsot kuivausrumpuun ja unohtanut parit ripustettavat vaatteet koneeseen. Harsot katoilevat yhä useammin ja joka kerta ihmettelen, että missä ihmeessä ne on. Ei ole viikattuna hoitopöydällä eikä pyykkikorissakaan. Hieman asiaa mietittyäni muistan pesseeni ne joskus ja heittäneeni kuivausrumpuun mistä löydän ne takuuvarmasti. Käytiin miehen kanssa kaupassa ja palautettiin pullot. Pullokuitti jäi minulle. Luonnollisesti unohdin, että kädessäni on pullokuitti ja olen tiputtanut sen jonnekin. Pullokuitin häviäminen sai aikaan jopa sen luokan v*tuksen, että itkinpä sitten hieman.

Alkaa pikku hiljaa kyllästyttämään tämä jatkuva univelka. Uhkasin jopa viime yönä lopettaa imetyksen siinä vaiheessa, kun olin ollut sängyssä nelisen tuntia ja imettänyt poikaa varmaan kolmesti ja itse nukkunut ehkä 15 minuuttia. Voi kunpa tietäisi, että tämä helpottaa ihan kohta, mutta mitään takuita siitä ei ole. Miten kaikki muut jaksaa tätä ikuista univelassa elämistä?


maanantai 28. tammikuuta 2013

Takapakkia, risteilyä, häitä jajaja...

Heitettiin tuossa Tukholman risteily viikonloppuna ja tuli kyllä sellaista takapakkia lapsen nukkumiseen omassa sängyssä että! Poika nimittäin nukkui meidän välissä laivalla ja arvatenkaan kotona rauhoittuminen omaan sänkyyn ei ollutkaan enää pala kakkua. Oikeastaan en kyllä muista eilisestä nukkumaan menosta muuta kuin, että poika oli meidän välissä ja minä nukahdin. Hmm..ilmeisesti poikakin nukahti äidin innoittamana heti kohta perään. Tissille poika heräsi kai 2-3 tunnin jälkeen, josta äiti ei oikein muista myöskään mitään.

Syy tähän äidin täyteen tajuttomuuteen löytyy laivasta, joka paluumatkalla oli niin pahasti tuulen riepottelemana, että äiti istui yöllä pari tuntia 90-lukulaisen pinkin vessan lattialla pidättelemässä oksennusta. Jes. Siinä ehdin miettiä muun muassa, miten ällöttävä se vessa oli, laivan huonoa ruokaa, jota en halua takaisin suuhuni ja sitä miksi ihmeessä me edes lähdettiin laivalle kun kerta univelkaa on jo ennestään ihan mukavasti. No jotenkin kummassa olin onnistunut nukahtamaan sinne vessaan istualtaan. Siitä uskalsin sitten siirtyä miehen viereen kippuraan nukkumaan (mies nukkui vessan oven puolella tietenkin). Selvisin tuosta yöstä siis ilman oksennusta - kiitos valtavan univelan joka vaivutti minut uneen vaikka laiva heilui ja rymisi ihan älyttömästi. Päätin kyllä, että laivalle ei tarvitse mennä ainakaan pariin vuoteen kiitos. Lapsi oli kyllä tositosi kiltisti koko reissun ja hurmasi siellä kanssamatkustajia.

Tuossa torstaina aloin myös haaveilla häistä, siis meidän omista. Katselin hääpukuja ja laittelin miehelle töihin niistä linkkejä. Ihmeekseni mies jopa katsoi laittamani linkit ja valitsi pyytämättä niistä suosikkinsa. MITÄ? Aloin sitten taas puhua siitä, kuinka olisi ihana mennä ensi kesänä naimisiin. Mies totesi tähän vain, että mennään sitten. MITÄ? Meillä tulee siis vuosikymmen täyteen yhdessä oloa ja olen useat kerrat puhunut naimisiin menosta, mitään ei vain ole vielä tapahtunut. Kihloissa ollaan kyllä oltu reilu vuosi, joten häät nyt on tietenkin siitä seuraava askel, mutta...en olisi uskonut, että pääsen häitä nyt suunnittelemaan.

Kiirushan tässä tulee, sillä kaikki juhlapaikat on jo enemmän tai vähemmän varattuja. Mutta me päätettiin joustaa, jotta saadaan meidän päivästä paras mahdollinen. Ihmeekseni myös mies on hoitanut kaikki juhlapaikkakyselyt ja on tässä hommassa 110% mukana (tarkoitan siis järjestely puolta). Jännä juttu, että näin monen yhteisen vuoden jälkeen hän osaa vieläkin yllättää minut. No nyt pääsen viimeinkin ostamaan niitä häälehtiä, mitä olen jo pitkään himoinnut.

Poika alkoi eilen imeskellä omia varpaitaan. Tähän asti niitä on vain pyöritelty käsissä. Mutta tämä varpaiden imeskely tukee hyvin tätä kehitysvaihetta, jossa kaikki tavarat pitää työntää suuhun. Täällä odotellaan myös sitä, koska poika lähtee liikkeelle. Kovin on kärsimätön tyyppi, kun lattialla pyöriskelee. Hyvin on aistittavissa toisen halu ja into päästä liikkeelle, mutta tekniikka on vielä hakusessa. Mutta koitan nyt vielä nauttia tästä, kun poika pysyy suuriin piirtein metrin sisällä siitä paikasta mihin hänet on jättänyt.


tiistai 22. tammikuuta 2013

6kk

Jep, 6 kuukautta tuli tänään täyteen ja äidin pikkuvauva matkasi neuvolaan istuen vaunuissa. Niin iso poika jo. Niisk! Poika kasvaa tasaiseen tahtiin ja on kyllä melko iso kokoinen. Neuvolassa tuli kehuja hienosta istuma-asennosta ja nyt poika saisi ihan luvan kanssa istua syöttötuolissa. Saatoin jättää kertomatta, että tyyppi on istunut jo ainakin kolmisen viikkoa siinä ja hyvin on mennyt. Nyt myös voisi alkaa vaihtamaan vaunukopan ratasistuimeen. Tuplaniisk!

Kiinteitä pitäisi alkaa lisäilemään eli pikkuhiljaa siis puurot ja lihat mukaan. Onneksi pikkumiehen ruokahalu on hyvä eikä ainakaan vielä ole tarvinnut vääntää syömisen kanssa. Jopa eilen tekemäni peruna-kukkakaalisose upposi hyvin, vaikka olisi voinut kuvitella, että kukkakaali on vähän erikoisemman makuinen tapaus.

Vauvauintikin tuli aloitettua viime viikolla ja se meni ihmeen hyvin olosuhteet huomioon ottaen. Poikahan taas tapansa mukaan yritti sabotoida uutta harrastusta kieltäytymällä nukkumasta päikkäreitä. Joten jo ennalta osasin odottaa, että uintireissusta ei voi tulla mitenkään supermenestyksekästä. Lapsihan oli siis uimapaikkaan päästyämme viittä vaille valmis unille, mutta me isin kanssa urheina laitettiin hänet ja itsemme valmiiksi. No uinti meni kuitenkin kohtuu hyvin - ei hysteeristä itkua tai muutakaan kenkkuilua. Paitsi kun äidin päähän kaadettiin vettä, se oli pojalle kauhea järkytys ja sai aikaan kunnon huudon. Poistuimme altaasta hieman muita aiemmin suihkuun ja pukemaan. Tämän kaiken jälkeen nukkumatin tulo oli taattu. Tällä viikolla meneekin sitten jo ehkä vähän paremmin. Ehkä.

Nukkumisen kanssa ollaan tässä väännetty ja alkaa melkein tuntumaan, että tässä on tapahtunut ihan edistystäkin. Nyt nimittäin yöt selvitään 3-4 imetyksellä, mikä tuntuu jo ihan kohtuulliselta aiempaan verrattuna. Niin ja pisin pätkä jonka poika on nyt tässä nukkunut putkeen oli neljä tuntia. Se jos mikä tuntuu varsinaiselta saavutukselta aiempien 30-90 minuutin nokosten rinnalla. Pääasiassa ollaan siis yritetty saada poikaa nukahtamaan itsekseen omaan sänkyynsä. Välillä se onnistuu paremmin, välillä huonommin, mutta näillä mennään. Meidän onneksi tutti alkoi vihdoin kelvata, joten sillä ollaan saatu vähän helpotusta tähän touhuun.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Uusi taito

Lapsi on oppinut omintakeisen tavan liikkua, hän kierii kyljeltä toiselle ja kuin ihmeen kaupalla liikkuu ympäriinsä. Ei tosin vielä pitkiä matkoja, mutta kyllä tuolla taktiikalla etenee aina ulos leikkimatolta. Ehkä noin metrin matkan kerrallaan.

Ruoasta sen verran, että meillä on nyt maisteltu porkkana- ja peruna-porkkanasosetta, mango-, luumu- ja päärynäsosetta, kurkkutikkuja ja maissinaksuja. Ruoka on näyttänyt uppoavan hyvin ja pojan lemppareita on ollut äitin omatekoiset porkkana- ja peruna-porkkanasoseet. Positiivista siis, että "kunnon" ruoka näyttää kelpaavan parhaiten. Ensi viikolla tuleekin jo 6kk plakkariin ja sitten olisi tarkoitus aloittaa puurojen maistelut. Näiden uusien ruokien miinuspuolena on tullut pahanhajuiset kakat. Yök, äiti on joutunut pariin kertaan hengittämään vain suun kautta vaippaa vaihdettaessa. :D Tuli heti ikävä vanhoja kunnon maitokakkoja.

Tänään kävelylenkillä tuntui, että kevättä olisi jo ilmassa. Pari kuukautta enää ja ollaan jo tosi lähellä kesää, ihanaa! Hyvää viikonloppua teille kaikille! Tässä kuva meidän tämän päiväiseltä reippailulta:

Tammikuu 2013

lauantai 12. tammikuuta 2013

Isi alemyynnissä

Lähetin eilen isin Po.P:n alennusmyynteihin katsomaan löytyisikö sieltä jotain. Tässä isin ostokset:



Minun mielestä isi pärjäsi hyvin. Mitä mieltä te olette? :)

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Hoitovapaa?

Ollaan sovittu miehen kanssa, että hän pääasiassa elättäisi meidän perheen tammikuuhun 2014 asti. Silti en uskalla vielä ilmoittaa päätöksestä työnantajalle - entäs jos tulee supertiukka tilanne ja rahaa tarvittaisiin? Kelan maksama korvaus kun ei varsinaisesti ole päätä huimaava. Olen nyt useampaan otteeseen käynyt Kelan laskureilla laskemassa tuota summaa ja joka kerta todennut, että onpa se vähän, mutta jos oikein asennoidun kyllä sillä pärjätään. Välillä myös tuntuu ettei ehkä mieskään ole tajunnut kuinka paljon se vaikuttaa meidän perheen rahoihin. Toisaalta hän itse on sanonut, että tuo puolen vuoden hoitovapaa on ok ja kyllä me se aika pärjätään. Niin, kai me se pärjätään, shoppailuhimot vaan kuriin ja säästöliekille koko perhe.

En kyllä toisaalta voi mitenkään päin edes ajatella, että muutaman kuukauden päästä työntäisin tuon pienen ihmisen alun päiväkotiin. Hyvä jos osaa silloin kävellä, puhua nyt ei ainakaan. Ei, kyllä se olisi liian julmaa - ainakin minua kohtaan. Poika varmasti pärjäisi, mutta entäs äiti? Loppujen lopuksi tässä ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä kotiin ja nauttia pojan seurasta vielä kokonainen vuosi.

Päätös on siis tehty. Vielä kun siitä uskaltaisi tehdä virallista, nimet papereihin ja hakemusta Kelaan.

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Isyysloman loppu

Voi mikä haikeus - meidän isi palaa taas töihin huomenna. On ollut ihanaa olla perheenä kotona ja ollaankin otettu siitä ilo irti. Tuntuu jopa, että lapsi on onnellisempi kun ollaan kaikki yhdessä ja näinhän se varmasti onkin. Perheajan takia on siis jäänyt blogikin päivittämättä. :)

Joulu on vietetty ja uutta vuotta juhlittu. Molemmat juhlapyhät menivät mukavasti ja oli oikein leppoisaa. Joulun olimme siis äidilläni ja pikku mies oli hautautua lahjoihinsa. Paketeista paljastui mm. Stokken syöttötuoli, muumin viidakko lautanen ja muki, lampaantalja...(minun oli tarkoitus ottaa lahjoista kuva, mutta koska muka sen ehtisin tehdä?)
Uutta vuotta vastaanotimme täällä kotona muutamien läheisten kanssa. Parit raketitkin käytiin ampumassa ja pikkuinen nukkui tyytyväisenä paukkeesta huolimatta.

Lapsukaiselle kuuluu hyvää. Toinen oppi kääntymään akselinsa ympäri niin selällään kuin masullaankin. Hampaita ei vielä näy, mutta kuolaa lorisee suusta järjetön määrä. Aamut aloitetaan pikku miehen juttelulla, yleensä hän myös nukuttaa itsensä juttelemalla vaunuissa tai pinnasängyssä. Välillä on tuntunut, että jutun seassa esiintyy oikeitakin sanoja. Seisominen on pojan mielestä yksi huippujutuista ja se saa takuuvarmasti hymyn huulille. Makuultaan, kun vetää pojan käsistä ylös on hän usein noustessa jo jännittänyt itsensä tikuksi ja haluaa jatkaa matkaa suoraan seisomaan.

Yöunien laatu on tällä hetkellä melko huonoa. Tissiä hamutaan välillä varmaan 10 kertaakin yössä ja jos ei sitä ole heti tarjolla huuto sen kuin yltyy. Tämä ongelma rassaa äitiä melkoisesti ja toivonkin, että tämä on vain jokin vaihe joka menee ohi. Muutoin täytyy varmaan keksiä tähän joku ratkaisu, tässä nimittäin alkaa kaipaamaan yöunia melkoisesti. Lapsi tuli käytettyä myös verikokeessa, kun neuvolassa kyselin tuosta melkoisesta hikoilemisesta etenkin syödessä ja terkkari halusi tarkistaa kilpirauhasarvot. Tulokset tulee varmaankin huomenna, joten täytyy niitä sitten kysellä.

Äidillekin kuuluu hyvää. Tosin niitä katkeamattomia yöunia on kovin kovin ikävä. Kamala ajatella, että olen viimeksi nukkunut kunnon yöunet HEINÄKUUSSA. No toivottavasti tähän saadaan muutos lähikuukausina. Äiti on myös laihtunut ja on nyt 4 kiloa miinuksella verrattaen aikaan ennen raskautta. Olo on siis tältä osin hyvä, sillä oikeastaan nuo menetetyt kilot olivatkin ihan turhia mukavuuskiloja joita oli vaan tarttunut matkaan. Nännit on välillä kipeät öisien imetysmaratonien jäljiltä ja välillä odotan sitä aikaa kun saan taas tissini itselleni. Toki nautin imetyksestä, ainakin suurimmaksi osin, ja eihän tätä nyt onneksi loputtomiin kestä. Lisäksi olen alkanut pyöritellä mielessä ajatusta toisesta lapsesta, jos nyt sellainen meille suotaisiin...