Purnausta

Meillä on täällä koitettu pitää päätä kasassa aiheesta; päivähoitopaikka kunnallisesta päiväkodista. Jos joku olisi oikeasti kertonut mulle kuinka mahdotonta on saada päivähoitopaikkaa vuoden vaihteesta olisin lykännyt töihinpaluuta vielä puolella vuodella.

Aiemmin murehdin vaan sitä, että kuinka meidän pikkutyyppi tulee pärjäämään päiväkodissa. No nyt murehtiminen on saanut ihan uudet mittasuhteet. Meidän hakemastamme päiväkodista nimittäin ilmoitettiin ettei poika saa paikkaa sieltä. Eli ihanne tilanne suorastaan. Nyt jännätään taas lisää, että minne hevon kuuseen ne tuon pienen tyypin sitten päättää sijoittaa. Lohdutukseksi on koko ajan kerrottu, että jos päivähoitopaikka ei sitten miellytä voimme hakea siirtoa tuohon toivomaamme päiväkotiin. Tässä nyt vaan on sellainen ongelma, että onko tosiaan reilua heivata lapsi johonkin päiväkotiin tutustumaan sen rutiineihin ja ihmisiin vain, jotta voidaankin repiä se sieltä pois parin kuukauden päästä ja taas iskeä täysin tuntemattomien ihmisten ympärille uuteen ja tuntemattomaan ympäristöön? Näinkö se pieni ihminen saa pehmeän laskun päiväkotielämään? Ihan kun siinä ei olisi jo tarpeeksi, että koko elämä mullistuu, kun koti vaihtuu päiväkotiin.

Mulla oikeesti kiehuu, kun edes ajattelen tätä tilannetta. Lisäketutuksen saan ajatellessani kaikkia niitä äitejä, jotka ovat kotona hoitamassa kuopusta ja samalla kiikuttavat esikoisensa päiväkotiin. Siellä ne esikoiset sitten vie niiltä paikat, jotka niitä todella tarvitsisivat. Jokainenhan itse tekee niitä lapsia just tasan sen verran, että jaksaa itse huolehtia niistä. Vähintäänkin tätä systeemiä pitäisi muuttaa niin, että a) päivähoitopaikat olisi ensijaisesti työssäkäyville tarkoitettuja ja b) mikäli joku kotiäiti nyt sitten haluaisi toisen lapsensa lykätä hoitoon pitäisi hinnan olla se enimmäishinta. Voi kuulostaa jonkun mielestä kamalalta, mutta jos päivähoitopaikkoja on oikeasti näin vähän, jotainhan radikaalia tälle on tehtävä.

Toivottavasti en loukannut ketään tällä tekstillä, mutta tältä musta nyt vaan tuntuu.

Hurahtanut mutsi

En tiedä mitä tapahtui, mutta oon tän syksyn aikana hurahtanut ihan täysin lasten vaatteisiin. Mulle on auennut ihan kokonaan uusi maailma tätä myötä. Oon kuolannut netistä mini rodinin, molo kidsin, Po.p:n, ynnä muiden vaatteita. Sen mä vaan sanon, että nää vaatehommat tulee koitumaan niin mun kohtaloksi.

Onko muut hurahtanut samallalailla vai oonko mä yksin mun turhamaisuuteni kanssa? Omat vaatteet on jäänyt ihan sivurooliin ja jotenkin tuntuu oikeutetummalta tuhlata rahaa lapsen vaatteisiin kuin omiinsa. Ja onhan ne lasten vaatteet vaan niin syötävän söpöjä ja kuinka hurjan syötävän söpö siitä lapsesta tuleekaan ne vaatteet päällä. Jep, aika turhamaista - I know. Mutta kai kotiäidilläkin jotain huveja saa ja pitää olla.

Poks

Tuntuu, että pää välillä poksahtaa, kun oon saanu kehiteltyä itelleni kauhean vauvakuumeen. Oon taas alkanut katteleen kaikkia vauvaohjelmia ja lukemaan vauva/yritysblogeja. Mä en olis uskonut, että mä taas jossain vaiheessa kaipaan sitä raskausaikaa ja mahaa. Mutta tietenkin ajatukset pyörii taas niissäkin.

Toisaalta tunnen syyllisyyttä, että halua jo toisen lapsen. Kaikki kun eivät saa edes sitä yhtä. Se pelko omasta lapsettomuudesta on jättänyt siis jäljet minuunkin. Vaikka pidänkin meitä onnekkaina, kun suhteellisen vähällä päästiin tuon 1,5 vuoden yrityksellä. Samalla pelottaa, että toista lasta ei tulisikaan. Sitäkään, kun ei voi pitää itsestäänselvyytenä.

Onneksi tuo yksi taapero on meille suotu ja olen hänestä ikionnellinen. <3 Yritän nyt nauttia vielä näistä meidän kahdesta koti-kuukaudesta ja toivon, että työrupeamastani ei tulisikaan kauhean pitkää tällä erää.