Takapakkia, risteilyä, häitä jajaja...

Heitettiin tuossa Tukholman risteily viikonloppuna ja tuli kyllä sellaista takapakkia lapsen nukkumiseen omassa sängyssä että! Poika nimittäin nukkui meidän välissä laivalla ja arvatenkaan kotona rauhoittuminen omaan sänkyyn ei ollutkaan enää pala kakkua. Oikeastaan en kyllä muista eilisestä nukkumaan menosta muuta kuin, että poika oli meidän välissä ja minä nukahdin. Hmm..ilmeisesti poikakin nukahti äidin innoittamana heti kohta perään. Tissille poika heräsi kai 2-3 tunnin jälkeen, josta äiti ei oikein muista myöskään mitään.

Syy tähän äidin täyteen tajuttomuuteen löytyy laivasta, joka paluumatkalla oli niin pahasti tuulen riepottelemana, että äiti istui yöllä pari tuntia 90-lukulaisen pinkin vessan lattialla pidättelemässä oksennusta. Jes. Siinä ehdin miettiä muun muassa, miten ällöttävä se vessa oli, laivan huonoa ruokaa, jota en halua takaisin suuhuni ja sitä miksi ihmeessä me edes lähdettiin laivalle kun kerta univelkaa on jo ennestään ihan mukavasti. No jotenkin kummassa olin onnistunut nukahtamaan sinne vessaan istualtaan. Siitä uskalsin sitten siirtyä miehen viereen kippuraan nukkumaan (mies nukkui vessan oven puolella tietenkin). Selvisin tuosta yöstä siis ilman oksennusta - kiitos valtavan univelan joka vaivutti minut uneen vaikka laiva heilui ja rymisi ihan älyttömästi. Päätin kyllä, että laivalle ei tarvitse mennä ainakaan pariin vuoteen kiitos. Lapsi oli kyllä tositosi kiltisti koko reissun ja hurmasi siellä kanssamatkustajia.

Tuossa torstaina aloin myös haaveilla häistä, siis meidän omista. Katselin hääpukuja ja laittelin miehelle töihin niistä linkkejä. Ihmeekseni mies jopa katsoi laittamani linkit ja valitsi pyytämättä niistä suosikkinsa. MITÄ? Aloin sitten taas puhua siitä, kuinka olisi ihana mennä ensi kesänä naimisiin. Mies totesi tähän vain, että mennään sitten. MITÄ? Meillä tulee siis vuosikymmen täyteen yhdessä oloa ja olen useat kerrat puhunut naimisiin menosta, mitään ei vain ole vielä tapahtunut. Kihloissa ollaan kyllä oltu reilu vuosi, joten häät nyt on tietenkin siitä seuraava askel, mutta...en olisi uskonut, että pääsen häitä nyt suunnittelemaan.

Kiirushan tässä tulee, sillä kaikki juhlapaikat on jo enemmän tai vähemmän varattuja. Mutta me päätettiin joustaa, jotta saadaan meidän päivästä paras mahdollinen. Ihmeekseni myös mies on hoitanut kaikki juhlapaikkakyselyt ja on tässä hommassa 110% mukana (tarkoitan siis järjestely puolta). Jännä juttu, että näin monen yhteisen vuoden jälkeen hän osaa vieläkin yllättää minut. No nyt pääsen viimeinkin ostamaan niitä häälehtiä, mitä olen jo pitkään himoinnut.

Poika alkoi eilen imeskellä omia varpaitaan. Tähän asti niitä on vain pyöritelty käsissä. Mutta tämä varpaiden imeskely tukee hyvin tätä kehitysvaihetta, jossa kaikki tavarat pitää työntää suuhun. Täällä odotellaan myös sitä, koska poika lähtee liikkeelle. Kovin on kärsimätön tyyppi, kun lattialla pyöriskelee. Hyvin on aistittavissa toisen halu ja into päästä liikkeelle, mutta tekniikka on vielä hakusessa. Mutta koitan nyt vielä nauttia tästä, kun poika pysyy suuriin piirtein metrin sisällä siitä paikasta mihin hänet on jättänyt.

6kk

Jep, 6 kuukautta tuli tänään täyteen ja äidin pikkuvauva matkasi neuvolaan istuen vaunuissa. Niin iso poika jo. Niisk! Poika kasvaa tasaiseen tahtiin ja on kyllä melko iso kokoinen. Neuvolassa tuli kehuja hienosta istuma-asennosta ja nyt poika saisi ihan luvan kanssa istua syöttötuolissa. Saatoin jättää kertomatta, että tyyppi on istunut jo ainakin kolmisen viikkoa siinä ja hyvin on mennyt. Nyt myös voisi alkaa vaihtamaan vaunukopan ratasistuimeen. Tuplaniisk!

Kiinteitä pitäisi alkaa lisäilemään eli pikkuhiljaa siis puurot ja lihat mukaan. Onneksi pikkumiehen ruokahalu on hyvä eikä ainakaan vielä ole tarvinnut vääntää syömisen kanssa. Jopa eilen tekemäni peruna-kukkakaalisose upposi hyvin, vaikka olisi voinut kuvitella, että kukkakaali on vähän erikoisemman makuinen tapaus.

Vauvauintikin tuli aloitettua viime viikolla ja se meni ihmeen hyvin olosuhteet huomioon ottaen. Poikahan taas tapansa mukaan yritti sabotoida uutta harrastusta kieltäytymällä nukkumasta päikkäreitä. Joten jo ennalta osasin odottaa, että uintireissusta ei voi tulla mitenkään supermenestyksekästä. Lapsihan oli siis uimapaikkaan päästyämme viittä vaille valmis unille, mutta me isin kanssa urheina laitettiin hänet ja itsemme valmiiksi. No uinti meni kuitenkin kohtuu hyvin - ei hysteeristä itkua tai muutakaan kenkkuilua. Paitsi kun äidin päähän kaadettiin vettä, se oli pojalle kauhea järkytys ja sai aikaan kunnon huudon. Poistuimme altaasta hieman muita aiemmin suihkuun ja pukemaan. Tämän kaiken jälkeen nukkumatin tulo oli taattu. Tällä viikolla meneekin sitten jo ehkä vähän paremmin. Ehkä.

Nukkumisen kanssa ollaan tässä väännetty ja alkaa melkein tuntumaan, että tässä on tapahtunut ihan edistystäkin. Nyt nimittäin yöt selvitään 3-4 imetyksellä, mikä tuntuu jo ihan kohtuulliselta aiempaan verrattuna. Niin ja pisin pätkä jonka poika on nyt tässä nukkunut putkeen oli neljä tuntia. Se jos mikä tuntuu varsinaiselta saavutukselta aiempien 30-90 minuutin nokosten rinnalla. Pääasiassa ollaan siis yritetty saada poikaa nukahtamaan itsekseen omaan sänkyynsä. Välillä se onnistuu paremmin, välillä huonommin, mutta näillä mennään. Meidän onneksi tutti alkoi vihdoin kelvata, joten sillä ollaan saatu vähän helpotusta tähän touhuun.

Uusi taito

Lapsi on oppinut omintakeisen tavan liikkua, hän kierii kyljeltä toiselle ja kuin ihmeen kaupalla liikkuu ympäriinsä. Ei tosin vielä pitkiä matkoja, mutta kyllä tuolla taktiikalla etenee aina ulos leikkimatolta. Ehkä noin metrin matkan kerrallaan.

Ruoasta sen verran, että meillä on nyt maisteltu porkkana- ja peruna-porkkanasosetta, mango-, luumu- ja päärynäsosetta, kurkkutikkuja ja maissinaksuja. Ruoka on näyttänyt uppoavan hyvin ja pojan lemppareita on ollut äitin omatekoiset porkkana- ja peruna-porkkanasoseet. Positiivista siis, että "kunnon" ruoka näyttää kelpaavan parhaiten. Ensi viikolla tuleekin jo 6kk plakkariin ja sitten olisi tarkoitus aloittaa puurojen maistelut. Näiden uusien ruokien miinuspuolena on tullut pahanhajuiset kakat. Yök, äiti on joutunut pariin kertaan hengittämään vain suun kautta vaippaa vaihdettaessa. :D Tuli heti ikävä vanhoja kunnon maitokakkoja.

Tänään kävelylenkillä tuntui, että kevättä olisi jo ilmassa. Pari kuukautta enää ja ollaan jo tosi lähellä kesää, ihanaa! Hyvää viikonloppua teille kaikille! Tässä kuva meidän tämän päiväiseltä reippailulta:

Tammikuu 2013

Isi alemyynnissä

Lähetin eilen isin Po.P:n alennusmyynteihin katsomaan löytyisikö sieltä jotain. Tässä isin ostokset:

Minun mielestä isi pärjäsi hyvin. Mitä mieltä te olette? :)

Hoitovapaa?

Ollaan sovittu miehen kanssa, että hän pääasiassa elättäisi meidän perheen tammikuuhun 2014 asti. Silti en uskalla vielä ilmoittaa päätöksestä työnantajalle - entäs jos tulee supertiukka tilanne ja rahaa tarvittaisiin? Kelan maksama korvaus kun ei varsinaisesti ole päätä huimaava. Olen nyt useampaan otteeseen käynyt Kelan laskureilla laskemassa tuota summaa ja joka kerta todennut, että onpa se vähän, mutta jos oikein asennoidun kyllä sillä pärjätään. Välillä myös tuntuu ettei ehkä mieskään ole tajunnut kuinka paljon se vaikuttaa meidän perheen rahoihin. Toisaalta hän itse on sanonut, että tuo puolen vuoden hoitovapaa on ok ja kyllä me se aika pärjätään. Niin, kai me se pärjätään, shoppailuhimot vaan kuriin ja säästöliekille koko perhe.

En kyllä toisaalta voi mitenkään päin edes ajatella, että muutaman kuukauden päästä työntäisin tuon pienen ihmisen alun päiväkotiin. Hyvä jos osaa silloin kävellä, puhua nyt ei ainakaan. Ei, kyllä se olisi liian julmaa - ainakin minua kohtaan. Poika varmasti pärjäisi, mutta entäs äiti? Loppujen lopuksi tässä ei siis ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä kotiin ja nauttia pojan seurasta vielä kokonainen vuosi.

Päätös on siis tehty. Vielä kun siitä uskaltaisi tehdä virallista, nimet papereihin ja hakemusta Kelaan.

Isyysloman loppu

Voi mikä haikeus - meidän isi palaa taas töihin huomenna. On ollut ihanaa olla perheenä kotona ja ollaankin otettu siitä ilo irti. Tuntuu jopa, että lapsi on onnellisempi kun ollaan kaikki yhdessä ja näinhän se varmasti onkin. Perheajan takia on siis jäänyt blogikin päivittämättä. :)

Joulu on vietetty ja uutta vuotta juhlittu. Molemmat juhlapyhät menivät mukavasti ja oli oikein leppoisaa. Joulun olimme siis äidilläni ja pikku mies oli hautautua lahjoihinsa. Paketeista paljastui mm. Stokken syöttötuoli, muumin viidakko lautanen ja muki, lampaantalja...(minun oli tarkoitus ottaa lahjoista kuva, mutta koska muka sen ehtisin tehdä?)
Uutta vuotta vastaanotimme täällä kotona muutamien läheisten kanssa. Parit raketitkin käytiin ampumassa ja pikkuinen nukkui tyytyväisenä paukkeesta huolimatta.

Lapsukaiselle kuuluu hyvää. Toinen oppi kääntymään akselinsa ympäri niin selällään kuin masullaankin. Hampaita ei vielä näy, mutta kuolaa lorisee suusta järjetön määrä. Aamut aloitetaan pikku miehen juttelulla, yleensä hän myös nukuttaa itsensä juttelemalla vaunuissa tai pinnasängyssä. Välillä on tuntunut, että jutun seassa esiintyy oikeitakin sanoja. Seisominen on pojan mielestä yksi huippujutuista ja se saa takuuvarmasti hymyn huulille. Makuultaan, kun vetää pojan käsistä ylös on hän usein noustessa jo jännittänyt itsensä tikuksi ja haluaa jatkaa matkaa suoraan seisomaan.

Yöunien laatu on tällä hetkellä melko huonoa. Tissiä hamutaan välillä varmaan 10 kertaakin yössä ja jos ei sitä ole heti tarjolla huuto sen kuin yltyy. Tämä ongelma rassaa äitiä melkoisesti ja toivonkin, että tämä on vain jokin vaihe joka menee ohi. Muutoin täytyy varmaan keksiä tähän joku ratkaisu, tässä nimittäin alkaa kaipaamaan yöunia melkoisesti. Lapsi tuli käytettyä myös verikokeessa, kun neuvolassa kyselin tuosta melkoisesta hikoilemisesta etenkin syödessä ja terkkari halusi tarkistaa kilpirauhasarvot. Tulokset tulee varmaankin huomenna, joten täytyy niitä sitten kysellä.

Äidillekin kuuluu hyvää. Tosin niitä katkeamattomia yöunia on kovin kovin ikävä. Kamala ajatella, että olen viimeksi nukkunut kunnon yöunet HEINÄKUUSSA. No toivottavasti tähän saadaan muutos lähikuukausina. Äiti on myös laihtunut ja on nyt 4 kiloa miinuksella verrattaen aikaan ennen raskautta. Olo on siis tältä osin hyvä, sillä oikeastaan nuo menetetyt kilot olivatkin ihan turhia mukavuuskiloja joita oli vaan tarttunut matkaan. Nännit on välillä kipeät öisien imetysmaratonien jäljiltä ja välillä odotan sitä aikaa kun saan taas tissini itselleni. Toki nautin imetyksestä, ainakin suurimmaksi osin, ja eihän tätä nyt onneksi loputtomiin kestä. Lisäksi olen alkanut pyöritellä mielessä ajatusta toisesta lapsesta, jos nyt sellainen meille suotaisiin...