tiistai 23. huhtikuuta 2013

Paljon hyvääkin

Pari viimeisintä postausta on ollut kyllä kunnon masistelua, joten nyt tähän väliin jotain positiivista. Sillä jos öitä ei oteta mukaan on meillä elo oikein ihanaa. Aurinko paistaa ja kevät on ottanut harppauksen eteenpäin.

Pojan kanssa on hauskaa touhuta, kun alkaa olla jo vähän eri meininki - ei enää mitään vauvailuja todellakaan. Taustalla on kiva järjestellä miehen kanssa häitä ja on ihanaa aloittaa meidän toinen yhteinen vuosikymmen avioparina. Elämä on siis kyllä pääosin hyvää.

Poika osaa kontata ja seisoa tukea vasten - itse on kyllä sitä mieltä, että osaa seistä jo ilman tukeakin ja käsiä irrotetaan koko ajan. Pyllyllehän siinä päädytään, mutta onneksi siitäkin on tullut jo vähän hallitumpaa kupsahtelua. Vilkutus ja kädellä pintojen rummutus on tosi kivaa. Poika osaa jo näyttää kun haluaa meistä jomman kumman syliin ja viimeksi tänään aamulla konttasi isin perässä haluten syliin. Pojasta on varmaan tosi kurjaa, kun isin pitää olla koko päivä poissa.

Vauvauintikin sujuu kuin ei siinä ikinä mitään ongelmia olisi ollutkaan. Me ollaan jo sukellettukin ja oltu vedenalaisessa valokuvauksessa. Vettä läiskitään oikein urakalla eikä kotona kylpemisestä oikein tule enää mitään - suurin osa vedestä kun päätyy heti alkuun läiskimisen seurauksena ammeen ulkopuolelle.

Ensi viikolla on vappu!! Ja mulla alkaa viimeinen kuukausi äitiyslomasta. Siis mihin tää aika oikein katosi? Sitten mulla onkin reilun kuukauden kesäloma ja hoitovapaata loppuvuosi.

Life is good!

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tikut silmillä

Kolme yötä on nyt takana melkoista valvomista. Joka yö ollaan vähintään yksi tunnin jakso pojan kanssa keikuttu pystyssä ja koitettu saada toista rauhoittumaan ja nukahtamaan. Musta alkoi jo tuntua, että tulen vielä hulluksi tässä hommassa. Eilen kuitenkin huomasin pojanmytyn pienessä alaleuassa minimaalisen valkoisen hampin. Nyt se siis on tapahtunut. Lapsella on hammas - ainakin melkein. No viime yönä vähän viisaampina annettiin toiselle panadolia hampikipuiluihin, mutta kyllä me silti valvottiin.

Pahoin pelkään, että sieltä on nyt tulossa koko purukalusto yhdellä kertaa ja ne huonot yöunet on nyt vaihtunut virallisesti ehkä maailman huonoimmiksi yöuniksi. Poika nukkuu aivan järkyttävän huonosti ja VÄHÄN. Mulla on oikeesti ikävä jopa niitä öitä kun heräiltiin 50 minuutin - 1,5 tunnin välein. Sillon sentään vaan herättiin ja otettiin huikka maitoa/laitettiin tutti takasin suuhun ja unet jatkui.

Tää hammastuotanto homma alkaa tuntua vähän ylivoimaiselta. Mä vielä just sain luettua Pantleyn kirjan ja olin uutta tarmoa täynnä - nyt meillä aletaan muuten nukkua! No tottakai ne hampaat päätti sillon just puhjeta ja vaikka kuinka yritän noudattaa tuon kirjan vinkkejä, ei niistä ole kyllä tähän hätään mitään hyötyä (okei, ei niitä vaikutuksia heti luvattukaan mutta...). Nytkin laps nukkuu tuolla alle puolen tunnin pätkissä ja saadaan juosta vuorotellen rauhottelemassa. Päässä pyörii vaan yksi kysymys: koska tää jatkuva heräily loppuu ja me saadaan nukkua?

Sain muuten tällä viikolla soiton Länsi-Uudenmaan sairaalasta ja mulle kerrottiin, että meille on paikka unikoulussa kesäkuussa. Mä vaan niin toivoisin, että saataisiin poika nukkumaan ennen sitä eikä tarttisi sinne lähteä. Mutta jos ei mikään muu auta, kai se on mentävä.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Paskamutsi

Jep, viime yönä se sitten tapahtui. Se mitä oon yrittänyt välttää viimeiseen asti. Kello oli puoli kolme yöllä ja kuului kauhea pamahdus. Havahduttiin miehen kanssa unesta tai mä enemmänkin ampaisin pystyyn. Tajusin ettei lapsi olekaan vieressä ja jostain kuului itku. Lapsi oli tippunut sängyn ja yöpöydän väliin naamalleen. Kauhea ahdistus valtaa mut, kun vaan kirjoitankin tätä. Siellä se mun pieni pojanmytty oli naama jatkojohdon rasiassa. Kaappasin itkevän pojan syliin varmaan sekunnissa ja lapsi rauhottui yllättävän nopeasti. Vaurioina oli havaittavissa punainen piste poskiluun kohdalla.

Mun sydän särkyi miljooniin osiin. En muistanut, että olisin imettänyt poikaa reunan puolella, mutta niin se on ollut. Ihan järkyttävää, että olen niin väsynyt etten edes herää kunnolla imettämään vaan toimin näköjään puoliunissani. Siitä toinen on sitten kierähtänyt masulleen ja mätkähtänyt alas. Tekisi mieli parkua kovaan ääneen.

Valvoin yöllä tunnin verran seuraten uudelleen nukahtanutta pikkumiestä. Samalla googlettelin aivotärähdyksen oireet ja muut kohtalotovereiden tarinat. Nettiä selatessani sain todeta, että on melkein ennemmin sääntö kuin poikkeus, että lapsi tippuu jossain vaiheessa joko sängystä, sohvalta tai hoitopöydältä. Se nyt ei kyllä varsinaisesti lohduttanut, mutta antoi toivoa, että pieni selviää tuosta tärskystä.

Aamulla tutkin lapsen naamaa ja ihan komeat punaiset läntit oli silmän alla. Oli pakko jopa soittaa terveysneuvontaan. Siellä sairaanhoitoja vakuutteli ettei ole mitään hätää, jos lapsi ei ala oksentelemaan tai ole erityisen väsynyt. Poika nukkuu nyt partsilla päikkäreitä, enkä tiedä uskallanko mennä suihkuun vaikka teen niin joka päivä. Paskamutsi on varmaan päivän teema ja yritän hyvittää tapahtuneen pojalle (joka ei kyllä tunnu edes muistavan koko tapahtumaa). Paskamutsi kuittaa ja menee vahtimaan arvokkainta pientä lastaan.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Mitäpä tänne kuuluukaan

Yksi uhkarohkea lapsi, joka uhmaa kaikenmoisia vaaroja varmaan sata kertaa päivässä. Tuntuu, että täällä vaan seistään tai kiivetään seisomaan tai ehkä yritetään repiä sähkölaitteita lattialle. Parit kerrat on pää kolissut, muttei onneksi mitään isoja verta vuotavia haavoja ole tullut (koputtaa puuta).

Välillä kyllä pojan saa rauhoittumaan kun mennään istumaan pojan huoneeseen sohvalle ja katellaan vaan ikkunasta ulos, se on kivaa - meistä molemmista. Saatiin muuten pojan huone tapetoitua  viikonloppuna ja hienohan siitä tuli. Ikuisuusprojekti on saatu siis päätökseen.

Meillä on nyt meneillään se vaihe kun nirsoillaan ruoan suhteen. Aina on kaikki ruoka kelvannut eikä mitään olla suusta ulos syljetty, mutta parin viime päivän aikana tyyppi on alkanut sylkemään ruokaa pihalle. Onneksi kuitenkin vielä enemmän päätyy mahaan asti kuin pitkin pöytiä ja ruokalappuja. Mutta mikäli näihin blogeihin on uskomista niin kaikilla tulee tämä vaihe joskus, joten en ole huolestunut.

Meillä onkin kontrollineuvolakäynti ensi viikolla. Mennään tsekkaamaan, että paino on ok, kun viimeksi oli tippunut. Enempi tämä varmaan on vaan mua rauhottamaan, kun poika kuitenkin on ihan normaali oma itsensä vaikka vähän kevyempi onkin.

Yöt on kyllä edelleenkin yhtä tissillä roikkumista. Me yritettiin perjantai-lauantai välisenä yönä tehdä niin, että mä menen pojan huoneeseen nukkumaan ja isi hoitaa yön. No arvata saattaa ettei siitä mitään tullut. Heräsin joka kerta kun poikakin ja sitten kuuntelin sydän syrjällä toisen itkua ja isin epätoivoisia yrityksiä saada poika rauhoittumaan. Puoli kolmen aikaan poika taas heräsi, samoin minä ja jäin kuuntelemaan mitä tapahtuu. Välillä itku yltyi ja välillä vähän vaimeni. Kävin vessassa ja menin kurkkimaan makkarin ovelle. No poika peuhasi pinnasängyssä itkua vääntäen ja isi veti sikeitä vieressä. Oli pakko mennä kysymään mieheltä, että mitäköhän hän touhuaa. Havahtui sitten unesta ja kuulemma lapsi itke myös hänen unessaan, joten hänellä ei ollut mitään käsitystä tästä todellisesta puolesta. No siihen loppui se kokeilu ja äiti palasi nukkumaan loppu yöksi omaan sänkyyn poika kainalossa. Ehkä me vielä kokeillaan uudelleen vaikka kuukauden kuluttua. Hih.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Just kun pääsin sanomasta..

niin poikahan nousi seisomaan viime viikolla imuria vasten ja viikonloppuna ja eilen onkin sitten kokeiltu muita seisomatukia. Tänään tyyppi nousi lelulaatikkoa vasten seisomaan ja laatikko liukui eteenpäin. Poikapa otti sitten pari askeltakin, että pysyi mukana.

Eilen myös avautui konttauksen ensisalat ja tyyppi otti muutamat konttaus "askeleet", mutta hitsit kun toi laminaatti on liukas konttausalusta. Pitäisi löytää jostain jotkut konttaushousut tai sukkikset, siis sellaset missä olisi ne "jarrusukkanäppylät" polvissa. Osaako kukaan opastaa etsimään niitä oikeasta paikasta?

Vauvakirjasta on muuten täyttämättä enää "Opin liikkumaan" -sivulta kohdat: Otin ensimmäiset askeleeni ja aloin juosta. Näin se vauva-aika vaan sujahtaa ohi hujauksessa.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Ihana huhtikuu ja huima kehitys

Aurinko - ihan parasta! Olen kevätihminen ja saan ihan valtavasti energiaa siitä, kun aurinko paistaa ja nään kuinka luonto pikku hiljaa herää taas henkiin. Pojan kanssa on ihana käydä kävelyillä ja ollaan me parit kerrat käyty keinumassakin. Sulaisi vaan nyt nuo lumet äkkiä pois ja hieman kuivuisi niin päästäisiin pojan kanssa kunnolla nauttimaan ulkona olosta.

Lapsukainen on tässä oppinut menemään itse istumaan ja "kiipeilemään". Vielä sentään ei seiso muualla kuin pinnasängyssä. Kovalla lattialla uskaltaudutaan vain polviseisontaan ja hyvä niin, kun jalat on vielä kevyttä spagettia seistessä. Konttausasento on tosi kiva, vielä tosin ei oikein ole auennut hänelle miten siinä edettäisiin. Kovasti nytkytään ees taas ja sitten töms mahalleen ja äkkiä ryömitään eteenpäin.

Tänään poika oppi heiluttamaan, vaikka kämmen ei aina ihan oikeaan suuntaan olekaan, mutta väliäkö tuolla! Käsi nousee kuitenkin pystyyn ja omanlainen vilkutus tulee sieltä kun minä tai isi vilkutetaan hänelle. Tuntuu, että tää kehitys on ottanut huiman harppauksen ja joka päivä tulee jotain uutta.

Pojan lempparileikkeihin lukeutuu "ryömi äitiä äkkiä karkuun" ja sitä leikitään aina silloin kun ollaan saavuttamassa pistorasia tai eteisessä olevat likaiset kengät. Tyyppi alkaa kikattaa ja kiljahdella ja samaan aikaan kiihdytysryömii kohti aarteita, kun äitin kieltävä ääni kuuluu ja askeleet lähestyy. Alkaa joka kertaa naurattaa itseänikin tuo pieni velmu poika. Lapsen nauru on myös aivan yli-ihana ja ne pienet hörähdykset joita kuulee kruunaa koko päivän. Parhaimmat naurut tarjoilee meidän koira. HAUKKUMALLA. Ai vitsit, että oli kiva olla keinumassa pojan ja koiran kanssa. Koira haukkui ja poika nauroi katketakseen. Yritä siinä sitten kieltää koiraa haukkumasta.

Unista en sano muuta kuin, että tyyppi yrittää kontata myös unissaan ja luonnollisesti äiti saa vähän väliä olla kääntämässä tyyppiä takaisin selälleen/kyljelleen ja laittamassa kadonnutta tuttia takaisin suuhun. Kesken tämänkin lauseen sain käydä näin tekemässä. Onneksi sentään nukkumaanmenoaika on nyt vihdoin vakiintunut ja tyyppi on valmis nukkumaan jo seiskalta.