34 viikkoa raskaana

Oli pakko käydä lukemassa omia tunnelmiaan parin vuoden takaa samalta ajankohdalta. Ne löytyy täältä. Tähän toiseen raskauteen verrattuna tuntemukset eroavat vain siinä, että nyt on suurin piirtein kaikki laitettu valmiiksi vauvalle. Aika kypsä tässä alkaa olemaan tälläkin kertaa ja odotan jo vauvan syntymää.

Uusimpana raskausvaivana olen saanut seurakseni suonikohjut koristamaan oikean jalan takareittä. Voitte vaan arvata kuinka mielissäni olen tästä tuttavuudesta. Aargh. Mutta, en edelleenkään valita. Kyllä tässä nyt yhdet suonikohjutkin kärsitään, kun tietää mikä ihanuus sieltä on luvassa.

Huomaan myös, että oma pinnani on lyhentynyt ihan hirmuisesti ja pienoisia mielialan vaihteluita on havaittavissa. Onnellisuudesta voi olla super nopea tömähdys kiukkuisuuteen. Välillä katselen tuota taaperoa kunnon vaaleanpunaisten lasien läpi ja mietin, miten ihana pikkutyyppi mulla onkaan. Seuraavassa otteessa olenkin ihan hermorauniona, kun toinen päättää vähän hankaloittaa esim. äidin kaapin siivous urakkaa. Välillä mietin, että miten tulen selviämään kahden lapsen äitinä, välillä ajattelen, että tietenkin selviän. Mieskin saa aina silloin tällöin osansa näistä mielialan vaihteluista, mutta osaa se kyllä tahallaan ärsyttääkin. Että syyttäköön vaan itseään.

Tämä mamma alkaa siis olemaan kypsä, suonikohjut ja nämä mielettömät helteet, on ehkä vielä hieman edesauttanut tuota tunnetta. Alle kaksi viikkoa on samaan raskauden kestoon, kuin viimeksi pääsin synnyttämään. (En nyt just osaa muotoilla tuota lausetta yhtään fiksummin, mutta toivottavasti pointti tulee sieltä esiin.) Saa nähdä kuinka nyt käy. Sairaalakassin pakkaaminen on nyt tässä pyörinyt mielessä ja lupasinkin itselleni edellisen kokemuksen siivittämänä, että teen sen heti kun 30 raskausviikkoa tulee täyteen, mutta kröhömm... kuinkas on käynytkään. Jospa sen tuossa kohta saisi aikaiseksi pakattua. Olihan se viimeksi kiva yrittää kahden minuutin välein tulevien supistusten lomassa ohjeistaa miestä keräämään kaikki tarvittava mukaan.

Tällä viikolla päätettiin vielä uskaltautua lomailemaan maalle, mutta tämän reissun jälkeen tuleekin jo rv35 täyteen ja sen jälkeen pysytään visusti kotona. En nimittäin jotenkin kummasti kaipaa tähän synnytykseen yhtään ylimääräisiä jännitysmomentteja, kuten toisella paikkakunnalla synnyttäminen tai ehkäpä autossa synnyttäminen ja mitä näitä muita nyt voisi tähän keksiä. Sen verran täpärällä oli edellisellä kerrallakin sairaalaan ehtiminen, että nyt olen varmaan ensimmäisestä supistuksesta jo matkalla sairaalaan.

32+3

Täällä ollaan. Kesälomalla koko perhe. Ai, että tätä onkin kaivannut, päiviä jolloin voidaan tehdä perheenä mitä vaan huvittaa. Uhmattiin mm. säätä tiistaina ja lähdettiin ajelemaan Naantaliin Muumimaailmaan ja voin sanoa, että oli ihan huippu reissu. Vietettiin Muumimaailmassa kolmisen tuntia aurinkoisessa säässä muumeja halaillen ja paikkoja kierrellen. Laps oli ihan myyty.

Lauantaina meillä juhlitaan isosti, kun meidän vauva täyttää 2-vuotta. Vieraita tulee ainakin 35 kappaletta (en todellakaan tiedä miten mahdutaan kaikki tänne meidän asuntoon) ja leipomisurakka vähän huolettaa. Äiti hommasi lahjaksi ison pojan sängyn ja isi osti sähköllä toimivan crossipyörän. Naureskeltiin tänään sitä, kuinka taisi vähän lähteä mopo käsistä näiden synttäreiden osalta...

Masussa möyrytään tasaiseen tahtiin ja eilen poikkesin ensimmäisessä ja viimeisessä neuvolalääkärissä. Omasta toivomuksestani sen ajankohtaa aikaistettiin, sillä jos oltaisiin menty "virallisen" aikataulun mukaan
olisi tuo lääkärikäynti ollut vasta raskausviikon 36 kieppeillä. Masuvauva oli raivotarjonnassa, ei vielä kuitenkaan laskeutunut/kiinnittynyt. Kohdunkaulaa oli jäljellä, mutta kohdunsuu oli pehmentynyt. Lääkäri ei uskaltanut veikata mitään synnystysajankohdasta, mutta eipä kai sitä oikein kukaan voi veikatakaan. Toivon kuitenkin, että päästäisiin tosi toimiin ensi kuussa.

Pitäisi vissiin se sairaalakassikin jo pakkailla ja aloittaa noiden minivaatteiden peseminen. Sitä vaan kummasti keksii kaikkea muutakin aktiviteettia näille kesäpäiville.

Hei taas työelämä!

Niin siinä sitten kävi, että pieni sairaslomani päätti jatkua äitiysloman alkuun. Kävin eilen palauttamassa avaimet ja sanomassa heipat työpaikalle. Outoa kyllä, tällä kertaa pois jääminen ei tuntunut yhtään niin erikoiselle kuin pari vuotta sitten. Mutta hei onhan tämä jo tuttua hommaa.

Laps on innoissaan kun sai äidin taas itselleen. Äiti ei mene enää töihin, ei. Tyyppi vielä kaivoi mun laukusta työavaimet ja ihmetteli niitä, mutta kun sanoin, että laita takaisin että äiti voi palauttaa ne töihin, tipahti avaimet heti takaisin laukkuun. Laps kyllä ymmärtää, kaiken.

Uudet vaunut saapui alkuviikosta. Tuleva isoveli on ollut niistä aivan käsittämättömän innoissaan. Kasattiin ne nyt rattaiksi ja laps onkin monen monta kertaa kiivennyt niihin istumaan. Hän osaa myös itse laittaa jo turvakaaren kiinni, lukita eturenkaat ja laittaa jarrun päälle. Mukitelineeseen hän on raahannut pullon. Seisomalauta oli niin jännä juttu, että vaikka siihen ei vielä adaptereita kiinnitystä varten olekaan piti sen kanssa silti kuivaharjotella. Käytiin läpi uutta matkustustapaa ja lapsi oli oikein innoissaan, näytti moneen otteeseen missä hän tulee seisomaan ja mihin vauva menee. Toivottavasti myös tosipaikan tullen vaunuilu kahden lapsen kanssa menee mukavasti vaikka ei mitään tuplarattaita nyt olekaan.

Masuvauva on mukavan aktiivinen, joten ei tarvitse kauheasti miettiä, että onhan kaikki tuolla ok. Silti aina välillä murehdin, mutta se nyt kai kuuluu osana raskauteen. Painoa mulla on kertynyt tässä 30 viikon aikana saman verran kun edellisessä raskaudessa yhteensä. Mutta mitäpä sitä stressaamaan, kaipa ne kilot taas lähtee syntymän jälkeen.

Jännittää kyllä kauheasti, että mikäköhän tulee olemaan tämän raskauden kesto. Toivon suuresti, että elokuussa saisin tämän nyytin jo syliini tuhisemaan. Toisaalta koitan takoa päähäni, että nauti nyt vielä kun voit suurin piirtein hyvin nukutuista öistä ja tietynlaisesta vapaudesta mitä tuon kohta 2-vuotiaan kanssa on...