Maailman onnellisin

Täällä tulvii rakkautta ovista ja ikkunoista. Olen maailman onnellisin taaperopojan ja vauvatytön äiti. Kaikki on niin vaaleanpunaista. Tuntuu, että halkean onnesta. <3

37+3 Pötsi

Kuumia aaltoja, vihlontaa alakerrassa, muljuntaa masussa, järjetöntä valkovuotoa ja mitä näitä nyt on.. Tuu jo vauva!

The pötsi.

Ai niin ja se mun odottama ultra.. pyh ja pah, oli ihan tyhjän kanssa. Sain tietää, että vauvalla on tukka. Jep sepä helpottikin oloa.

37+1 odotan ja odotan

Miten pitkä matka ollaankaan jo tultu tämän masuvauvan kanssa. Tammikuusta tuntuu olevan ikuisuus, siis oikeasti olen ollut raskaana jo tammikuussa. Tuntuu niin oudolta. Tuntuu, että olisin ollut raskaana vaikka kuinka kauan, ainakin kaksi vuotta. Viimeksi tuntui ihan erilaiselta. Silloin ei tuntunut, että raskaus olisi vain jatkunut ja jatkunut. Silloin jännitti vähän eri asiat, kuten "osaanko mä olla äiti" tai "osaanko mä hoitaa ja kasvattaa pientä vauvaa/lasta". Nyt lähinnä mietin, että miten me päästään liikkumaan, kun en niitä tuplarattaita sitten halunnutkaan ja saankohan mä nukuttua ollenkaan päiväunia kahden lapsen kanssa.

Tiedän kyllä, että tästäkin vauvavuodesta selvitään ja varmasti tästäkin lapsesta saadaan kasvatettua yhtä hyvä tyyppi kun ensimmäisestäkin. Itseensä luottaa tällä kertaa paljon enemmän.

Meidän masuvauva on täysaikainenkin - ihan turhaan siis valmistauduin, että tulisi reippaasti etukäteen niin kuin veljensä. Ehei, tämä tyyppi näyttää viihtyvän masussa. Mua jopa alkoi pelottamaan, että entäs jos hän viihtyy liiankin hyvin ja kasvaa ihan super isoksi? Isoveli painoi kuitenkin syntyessään rv35+5 sen 3,3kg. Auts. Onneksi pääsin vähän purkamaan tätäkin huolta neuvolassa ja sain ajan tämän viikon torstaille opetus-ultraan. Meidän terveysasemalle on siis tulossa ultralaite ja tuolloin torstaina koulutetaan lääkäreitä sen käytössä ja minä (tai me päästiin) pääsin harjoituskappaleeksi. Toivottavasti harjoituskappaleena oleminen tuo vähän lisää mielenrauhaa..

Joka päivä sitä vaan miettii, koska se synnytys käynnistyy. Tulis jo. Tuntuu, että tässä tulee aina vaan malttamattomammaksi. Miten kaikki muut selviää näistä viimeisistä viikoista, kun tuntuu siltä, ettei tässä oikein tiedä miten päin olisi ja odottaisi.

36+5

Yhdessä koossa. Ja voin sanoa, että olen oppinut arvostamaan tuon esikoisen syntymää raskausviikolla 35+5 ihan uudella tavalla. En jaksa enää yhtään kysymyksiä "joko se kohta tulee", "onko jotain tuntemuksia" ja mitä näitä nyt on. Tuntuu, että ketutus käyrä on noususuhdanteinen, eikä tee mieli oikein nähdä ketään, jottei tarvitse vastailla saman kaavan mukaan "ei ole tuntemuksia, enkä tiedä koska syntyy".

Isi ja poika kattelee tuossa vieressä ekaa kertaa elokuvaa. Elokuva on Rölli ja melko ihmetykseksi tuo kaksivuotias oikeasti jaksaa katsoakin sitä. Tapittaa sitä ihmeissään ja kommentoi aina välillä ja naurahteleekin, aika iso poika siis.

35+4

2 vuotta sitten tällä samaisella raskausviikolla oli tunnelmat vähän eri. Näihin aikoihin nimittäin ensimmäiset supistukset tulivat ja sitten se jo kohta olikin menoa. Muistelisin vielä, että oltiin juuri kotiuduttu uimasta ja syötiin kanasalaattia olkkarissa ja katsottiin tv:tä. Ja kello oli juurikin vähän jälkeen kolme.

Vuonna 2014 raskausviikko 35+4 ja istun pojan sängyn jalkopäässä ja odottelen, että päiväunet kutsuisivat lasta. Masu on iso ja tuntuu koomiselta kököttää täällä lapsen sängyssä. Tänään ei taida tulla lähtöä synnärille, vaan taidetaan mennä huomenna kolmihenkisenä perheenä Linnanmäelle. Tämä sopii hyvin, toivottavasti masuvauvan suolisto ehtii valmistua vähän paremmin, kun saa kölliä masussa vähän veljeään pitempään.. silloin ehkä vauva-arkikin olisi aavistuksen verran helpompaa.

Eilen oli mun ja pojan yhteisneuvola. Meidän 2 vuotias on jo 94cm pitkä ja painoakin on jo sen 15 kiloa. Melkonen mies. Pituusennuste olisi tällä kasvutahdilla sellainen 192cm, mikä nyt ei ole varsinainen ihme, kun itse olen 170cm ja mies 188cm.

Mun neuvola osuus meni kanssa hyvin, vaikka unohdinkin kysyä kävelystä johtuvasta masukivusta, joka on tosi inhottavaa. Painoa on tähän mennessä tullut 10,9kg, verenpaineet on pysyneet mukavalla tasolla, hemoglobiinikin oli jo huikeat 128. Masuvauva nukkui ensimmäistä kertaa sydänääniä kuunneltaessa ja ne olikin poikkeuksellisesti 136. Pää on jo kiinnittynyt, että lähtövalmiudessa tämäkin vauva on näillä raskausviikoilla. Nyt ei auta, kun sitten vaan odottaa, että jotain alkaisi tapahtumaan. Täytyy myöntää, että pikkaisen jo jännittää.

Oikeasti niitä varpaita ei enää näy, kun kumartumatta niitä yritin kurkkia. (rv35+4)