lauantai 14. helmikuuta 2015

Puoliväli

Kas, näin se rullaa jo vuosi 2015 helmikuun puolta väliä. Mulla on ollut jopa ikävä blogia ja muiden blogien lukemista, jotenkin muut prioriteetit on vaan ajanut tän homman ohi. Nyt sain kuitenkin lueskeltua pitkästä aikaa muidenkin kuulumisia.

Meillä alkaa vauvavuosi lähestyä puolta väliä. Siis apua. Minityyppi on kohta kuusi kuukautta. Ja isompikin puksuttaa kovaa vauhtia kohti sitä kolmea ikävuotta. Mä oon jotenkin hämmentynyt jälleen kerran siitä, että mihin tää aika oikein häviää, siis multa loppuu kohta äitiyslomakin. Taas, jo toistamiseen.

Mun vauva on maistellut nyt kiinteitä noin kuukauden verran, osaa kieriä ja raivoryömimistäkin on harrastanut jo aika kauan. Raivoryömiminen tarkoittaa sellaista karjumisen voimalla tapahtuvaa sätkintää, jonka tuloksena tyyppi saattaa liikkua ehkä 20 senttiä eteenpäin. Minari jaksaa olla pari tuntia kerrallaan hereillä ja iltaa kohti unet vaan huononee. Yöt tyyppi kyllä "nukkuu", mutta roikkuu unissaan rinnalla ihan liian tiheästi. Se niistä kolmen tunnin välein tapahtuvista yösyötöistä. Välillä sitä oikein ihmettelee, että miten ihmeessä mä jaksan tätä rumbaa, kun päivät menee ton kaksi vuotiaan perässä juostessa. Sehän ei ole nukkunut enää ikuisuuksiin päikkäreitä ja yöt sitten olenkin ton tissitakiaisen armoilla. Hoen kyllä itelleni koko ajan, että tässä sitä ollaan jo puolessa välissä, enää toinen samanmoinen rykäisy ja yöunetkin saattavat palata takaisin elämään.

Kaks vuotiaalla on menossa muumivaihe, ehkä jo vähän laantumaan päin oleva sellainen. Kaikki on meillä muumia, siis kaikki. Laps on myös alkanut leikkiä itekseen ja juttelee siinä leikkiessä ääneen niitä maailman parhaita juttuja. Välillä huutelee lääkäriä huoneensa ovella ja selittää mitä ihmeellisempiä asioita. Voi kun tätä aikaa saisi pullotettua purkkiin ja voisi aina välillä palata näihin hetkiin, jotka menee ihan liian nopeaan.

Olen alkanut pyöritellä mielessä mahdollisuutta siihen, että olisin kotona hoitamassa lapsia siihen saakka, että tuo nuorempikin täyttäisi kolme vuotta. Etten vaan missaisi mitään. Jotenkin tuntuu vaikealta ajatella, että joku muu saisi viettää päivät noiden parhaiden tyyppien kanssa. Sitä työelämää, kun tässä on kuitenkin jäljellä niiiiiin paljon, ettei yksi extravuosi kotona olisi kauhean suuri uhraus tässä konkurssissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun, jos jätät kommentin vierailustasi!