34 viikkoa raskaana

Oli pakko käydä lukemassa omia tunnelmiaan parin vuoden takaa samalta ajankohdalta. Ne löytyy täältä. Tähän toiseen raskauteen verrattuna tuntemukset eroavat vain siinä, että nyt on suurin piirtein kaikki laitettu valmiiksi vauvalle. Aika kypsä tässä alkaa olemaan tälläkin kertaa ja odotan jo vauvan syntymää.

Uusimpana raskausvaivana olen saanut seurakseni suonikohjut koristamaan oikean jalan takareittä. Voitte vaan arvata kuinka mielissäni olen tästä tuttavuudesta. Aargh. Mutta, en edelleenkään valita. Kyllä tässä nyt yhdet suonikohjutkin kärsitään, kun tietää mikä ihanuus sieltä on luvassa.

Huomaan myös, että oma pinnani on lyhentynyt ihan hirmuisesti ja pienoisia mielialan vaihteluita on havaittavissa. Onnellisuudesta voi olla super nopea tömähdys kiukkuisuuteen. Välillä katselen tuota taaperoa kunnon vaaleanpunaisten lasien läpi ja mietin, miten ihana pikkutyyppi mulla onkaan. Seuraavassa otteessa olenkin ihan hermorauniona, kun toinen päättää vähän hankaloittaa esim. äidin kaapin siivous urakkaa. Välillä mietin, että miten tulen selviämään kahden lapsen äitinä, välillä ajattelen, että tietenkin selviän. Mieskin saa aina silloin tällöin osansa näistä mielialan vaihteluista, mutta osaa se kyllä tahallaan ärsyttääkin. Että syyttäköön vaan itseään.

Tämä mamma alkaa siis olemaan kypsä, suonikohjut ja nämä mielettömät helteet, on ehkä vielä hieman edesauttanut tuota tunnetta. Alle kaksi viikkoa on samaan raskauden kestoon, kuin viimeksi pääsin synnyttämään. (En nyt just osaa muotoilla tuota lausetta yhtään fiksummin, mutta toivottavasti pointti tulee sieltä esiin.) Saa nähdä kuinka nyt käy. Sairaalakassin pakkaaminen on nyt tässä pyörinyt mielessä ja lupasinkin itselleni edellisen kokemuksen siivittämänä, että teen sen heti kun 30 raskausviikkoa tulee täyteen, mutta kröhömm... kuinkas on käynytkään. Jospa sen tuossa kohta saisi aikaiseksi pakattua. Olihan se viimeksi kiva yrittää kahden minuutin välein tulevien supistusten lomassa ohjeistaa miestä keräämään kaikki tarvittava mukaan.

Tällä viikolla päätettiin vielä uskaltautua lomailemaan maalle, mutta tämän reissun jälkeen tuleekin jo rv35 täyteen ja sen jälkeen pysytään visusti kotona. En nimittäin jotenkin kummasti kaipaa tähän synnytykseen yhtään ylimääräisiä jännitysmomentteja, kuten toisella paikkakunnalla synnyttäminen tai ehkäpä autossa synnyttäminen ja mitä näitä muita nyt voisi tähän keksiä. Sen verran täpärällä oli edellisellä kerrallakin sairaalaan ehtiminen, että nyt olen varmaan ensimmäisestä supistuksesta jo matkalla sairaalaan.

32+3

Täällä ollaan. Kesälomalla koko perhe. Ai, että tätä onkin kaivannut, päiviä jolloin voidaan tehdä perheenä mitä vaan huvittaa. Uhmattiin mm. säätä tiistaina ja lähdettiin ajelemaan Naantaliin Muumimaailmaan ja voin sanoa, että oli ihan huippu reissu. Vietettiin Muumimaailmassa kolmisen tuntia aurinkoisessa säässä muumeja halaillen ja paikkoja kierrellen. Laps oli ihan myyty.

Lauantaina meillä juhlitaan isosti, kun meidän vauva täyttää 2-vuotta. Vieraita tulee ainakin 35 kappaletta (en todellakaan tiedä miten mahdutaan kaikki tänne meidän asuntoon) ja leipomisurakka vähän huolettaa. Äiti hommasi lahjaksi ison pojan sängyn ja isi osti sähköllä toimivan crossipyörän. Naureskeltiin tänään sitä, kuinka taisi vähän lähteä mopo käsistä näiden synttäreiden osalta...

Masussa möyrytään tasaiseen tahtiin ja eilen poikkesin ensimmäisessä ja viimeisessä neuvolalääkärissä. Omasta toivomuksestani sen ajankohtaa aikaistettiin, sillä jos oltaisiin menty "virallisen" aikataulun mukaan
olisi tuo lääkärikäynti ollut vasta raskausviikon 36 kieppeillä. Masuvauva oli raivotarjonnassa, ei vielä kuitenkaan laskeutunut/kiinnittynyt. Kohdunkaulaa oli jäljellä, mutta kohdunsuu oli pehmentynyt. Lääkäri ei uskaltanut veikata mitään synnystysajankohdasta, mutta eipä kai sitä oikein kukaan voi veikatakaan. Toivon kuitenkin, että päästäisiin tosi toimiin ensi kuussa.

Pitäisi vissiin se sairaalakassikin jo pakkailla ja aloittaa noiden minivaatteiden peseminen. Sitä vaan kummasti keksii kaikkea muutakin aktiviteettia näille kesäpäiville.

Hei taas työelämä!

Niin siinä sitten kävi, että pieni sairaslomani päätti jatkua äitiysloman alkuun. Kävin eilen palauttamassa avaimet ja sanomassa heipat työpaikalle. Outoa kyllä, tällä kertaa pois jääminen ei tuntunut yhtään niin erikoiselle kuin pari vuotta sitten. Mutta hei onhan tämä jo tuttua hommaa.

Laps on innoissaan kun sai äidin taas itselleen. Äiti ei mene enää töihin, ei. Tyyppi vielä kaivoi mun laukusta työavaimet ja ihmetteli niitä, mutta kun sanoin, että laita takaisin että äiti voi palauttaa ne töihin, tipahti avaimet heti takaisin laukkuun. Laps kyllä ymmärtää, kaiken.

Uudet vaunut saapui alkuviikosta. Tuleva isoveli on ollut niistä aivan käsittämättömän innoissaan. Kasattiin ne nyt rattaiksi ja laps onkin monen monta kertaa kiivennyt niihin istumaan. Hän osaa myös itse laittaa jo turvakaaren kiinni, lukita eturenkaat ja laittaa jarrun päälle. Mukitelineeseen hän on raahannut pullon. Seisomalauta oli niin jännä juttu, että vaikka siihen ei vielä adaptereita kiinnitystä varten olekaan piti sen kanssa silti kuivaharjotella. Käytiin läpi uutta matkustustapaa ja lapsi oli oikein innoissaan, näytti moneen otteeseen missä hän tulee seisomaan ja mihin vauva menee. Toivottavasti myös tosipaikan tullen vaunuilu kahden lapsen kanssa menee mukavasti vaikka ei mitään tuplarattaita nyt olekaan.

Masuvauva on mukavan aktiivinen, joten ei tarvitse kauheasti miettiä, että onhan kaikki tuolla ok. Silti aina välillä murehdin, mutta se nyt kai kuuluu osana raskauteen. Painoa mulla on kertynyt tässä 30 viikon aikana saman verran kun edellisessä raskaudessa yhteensä. Mutta mitäpä sitä stressaamaan, kaipa ne kilot taas lähtee syntymän jälkeen.

Jännittää kyllä kauheasti, että mikäköhän tulee olemaan tämän raskauden kesto. Toivon suuresti, että elokuussa saisin tämän nyytin jo syliini tuhisemaan. Toisaalta koitan takoa päähäni, että nauti nyt vielä kun voit suurin piirtein hyvin nukutuista öistä ja tietynlaisesta vapaudesta mitä tuon kohta 2-vuotiaan kanssa on...

Rv30

Yritin ottaa ite masukuvaa ja eihän siitä mitään tullut. Kuvattomuus siis jatkuu..

Raskausviikko 30 starttasi maanantaina, viimeinen kolmannes siis menossa. Jäin tänään sairaslomalle, ainakin pienelle sellaiselle. Eilen nimittäin supisteli tosi ikävästi, kun töiden jälkeen käveltiin kauppaan. Vauhti nyt oli luokkaa etana, kun tuo liki 2-vuotias halusi kävellä itse ja tutkia kaikki mahdolliset asiat matkan varrella. Mutta silti se pisti supistelemaan kivuliaasti. Ensi tiistaina on neuvola, pitää katsoa tilannetta silloin uudestaan. Työpäiviä nyt muutenkaan enää olisi kuin 8 kappaletta.

Pesänrakennus vietti on tullut kylään oikein ryminällä. Pitäisi päästä sisustamaan vaan sisustamisen perään. Ja ai että mieltä lämmitti, kun tuli tieto, että meidän uudet vaunut on lähtenyt tiistaina Hollannista kohti kotia. Kiva, että kaikki on tällä kertaa varmasti valmiina, jos pikkuinen tulisikin taas vähän etuajassa.

Kasvava masu on aiheuttanut paljon enemmän kremppaa tässä raskaudessa verrattaen edelliseen. Lonkat naksuu ja nivuset huutaa hoosiannaa. Tyyppi vaan mesoo menemään niin, että istuminen ei ole kivaa eikä kyllä nukkuminenkaan. En silti valita, en ikimaailmassa. Vaan olen kiitollisin ikinä tästä toisestakin pallerosta, jolla meitä siunataan. Välillä huomaan vaan fiilisteleväni tulevaa pienokaista - niitä pieniä jalkoja ja käsiä ja ah, sitä vastasyntyneen tuoksua.

Tämmösiä sekasia ajatuksia tänään.

92 päivää jäljellä

Niin väittää raskauskalenteri. Aika juoksee. Maha pomppii ja paikat kipeytyy ihan erilailla tässä toisessa raskaudessa. Mun vauvasta on kovaa vauhtia tulossa isoveli, voi että. Henkisesti olen koittanut nyt varautua, että ehkä tää uusi tyyppikin päättää syntyä kuukauden etuajassa ja nyt jo tavallaan toivon, että tuliskin vähän aikasemmin vaikkei nyt ehkä kuukautta ennen sitten kuitenkaan.

Kesä on parhautta. Meillä on ton tulevan isoveljen kanssa kunnon kukkaprojektit parvekkeella ja eilen löydettiin ihan oikea krassin alku meidän laatikosta, vau. Laps on kova poika kasteleen kukkia ja ihan senkin puolesta hyvä, että istutettiin krasseja - ne kun saa ihan lillua vedessä eikä tykkää siitä mykkyrää.

Käytiin tilaamassa lapselle oma ison pojan sänkykin Stockalta. Saa nähdä malttaisko eräs siirtyä siihen nukkumaan apunsa (lue pupunsa) kanssa. Toivotaan niin. Pinnis kun ei ole oikein ollut pojan mieleen niin erään pellavapään löytää nukkumasta äidin ja isin välistä joka yö...

Muuten täytyypä kirjata tännekin ylös, että meidän perheessä ei olekkaan enää kahta äitiä vaan nykyään täältä löytyy äiti ja issssssshi.

25 viikkoa raskautta

Tämä alkuvuosi on ollut pitkä, mutta nyt alkaa helpottaa. Rakenneultra on takana päin ja kaikki oli onneksi hyvin. Sukupuolikin selvisi, mutta päätin jättää sen yllätykseksi täällä blogin puolella. Kauan odotettu 24 raskausviikko on ohitettu ja jotenkin on turvallisempi mieli.

Tämä masuvauva on ihan erilainen kuin isoveljensä. Edellisessä raskaudessa mietin, että miten ne potkut voi muka sattua ketään - no nyt tiedän. Viimeksi istukka oli takaseinämässä, nyt se on alhaalla edessä ja voin sanoa, että potkut sattuu huomattavasti enemmän tällä kombolla.

Me tilattiin Hollannista vaunut ja turvakaukalo. Sain talvella nimittäin päähäni myydä meidän vanhat vaunut ja kaukalokin lähti sitten siinä rytäkässä. Olin saanut pakkomielteen Bugaboon Buffaloista ja mikäs muukaan siihen sitten auttaa, kun ostaa sellaiset. Paketin pitäisi saapua meille kesä-heinäkuun vaihteessa, joten innoissani täällä niitä jo odotan.

Neuvolavisiittejä on ollu tasan kaksi, tuntuu niin vähäiseltä tuo määrä näin toisella kierroksella olevalla. Neuvolassa kaikki oli kuitenkin hyvin, hemoglobiini oli tosin tippunut jo 105 ja hieman tuo esikoisen putkahdus kuukautta etukäteen askarruttaa nyt mieltä tämän toisen raskauden osalta. Olisi kiva käydä kuitenkin edes kerran lääkärintarkastuksessa, jotta tietää, että sieltä ollaan tulossa pää edellä jne. Ilmeisesti nimittäin ensimmäinen lääkärintarkastus osuisi vasta viikolle 36+ ja niin pitkällehän en viimeksi edes ehtinyt.

Niin ja voin kertoa, että lasken päiviä äitiysloman alkuun. Onneksi päätin jo hyvissä ajoin jäädä varhennetulle äitiyslomalle. Tolle taaperollekin on kehittynyt joku eroahdistus ja viime viikollakin mulla roikkui joka aamu jalassa yksi itkua tihrustava lapsi, joka yritti estää äitiä lähtemästä töihin. Kuusi ja puoli viikkoa vielä työelämää tällä erää jäljellä, eiköhän tästä nyt selvitä.

Missä se uni on?

Herään nykyään joka yö noin kello kaksi kauheaan pissahätään ja sen jälkeen uni onkin tipotiessään. Argh. Oon aina ollut supernukkuja, eikä unen kanssa ole tarvinnut taistella, joten tää tilanne on täysin uusi. Inhottavaa pyöriä sängyssä masutyypin melskatessa. Viime yönäkään mikään asento ei ollut hyvä ja potkuja sateli. Ja oikeesti nyt on menossa vasta 19. raskausviikko...

Tänäänkin oli pakko luovuttaa joskus seiskan aikaan ja nousta ylös sängystä. Ainakin saa tehokkaasti hoidettua muita asioita, kun mies ja lapsi nukkuu. Nytkään kello ei ole vielä puolta yhdeksää ja olen maksanut kaikki laskut ja laittanut pyykit koneeseen pyörimään ja syönyt omassa rauhassa aamupalan.

Vielä viikko rakenneultraan, sitä onkin odotettu. Np-ultran jälken tuntui, että on ikuisuus seuraavaan ultraan, mutta jotenkin kummasti se aika on vaan taas juossut.

Laps on ihana. Mulla on sitä aina työpäivisin ikävä ja paras hetki on kun tulen kotiin ja nään sen tyypin ikkunassa odottamassa äitiä. Jotenkin mulla on pakottava tarve ostaa lapselle kaikkea, johtuisko siitä etten uskalla ostaa masuvauvalle mitään?

Lapsen eka "lausekin" tuli: TONNE NOIN! Jes. Äiti oli ylpeä. Muita lauseita ei ole sittemmin tullut, mutta eipä sillä niin väliä. Ehtiihän sitä jutella ummet ja lammet myöhemminkin. Pojat kai on tässäkin asiassa hieman tyttöjä hitaampia?

Laps käy mummin kanssa taaperotanssissa ja esittelee aina tunnin jälkeen taitojaan. Hän mm. osaa inkkarileikin, kottikärryt, varpailla kävelyn, olan yli kuperkeikan ja muita hienouksia. Tyyppi myös tykkää tanssia ja "laulaa". Ostettiin lapselle sählymailat ja tyyppihän lämii menemään kun mikäkin pro. Niin ja ostettiin me jo polkupyöräkin. Lapsen ylpeydenaihe. (Miten niin mulla on pakottava tarve ostaa lapselle kaikkea?) 12 tuumainen Kawasaki fillari apupyörillä ja työntöaisalla. Ja ei unohdeta tärkeintä eli soittokelloa. Ai että kun näkisitte tyypin naaman kun se tuolla soittelee kelloa maailman levein ja ylpein hymy naamalla. Ehkä laps tässä kesää kohti päästäessä osaa jo soittaa kelloa, ohjata ja polkea samaan aikaan!