Viime viikonloppu oli meidän arjessa käännekohta, poika täytti kaksi kuukautta ja pahimmat koliikki-itkut ovat jääneet toistaiseksi pois kuvioista. Ah, elämä tuntuu mahtavalta ja poika sen kuin naureskelee ääneen istuessaan sitterissä. Baby Björnin sitteristä onkin tullut pojan lempparipaikka, siinä hän istuskelee onnensa kukkuloilla milloin tuijottaen lamppuja milloin kikatellen itsekseen. Äidin sydän sulaa. Pikkuinen on alkanut juttelemaankin melkoisesti ja tuntuu, että häneen saa jo kunnolla kontaktia kun juttelen hänelle takaisin. Ihmeellinen pieni ihminen, joka kasvaa ja kehittyy silmissä!
Pahimpien masuvaivojen kadotessa on meillä alettu nukkua myös yöllä. Ennätys oli parin yön takainen 5 (VIISI!!!) tuntia putkeen unta. En olisi ikinä uskonut, että iloitsen joku päivä siitä että olen saanut nukkua viisi tuntia keskeytyksettä. Tosin olen kyllä herännyt tottumuksesta parina yönä jo kuulostelemaan, että eikö poika todella ole vieläkään herännyt tissille. Parina yönä olen myös herännyt siihen, että toinen tissi on vuotanut niin, että koko yöpaita on ollut märkä. Eiköhän maitobaarikin kuitenkin pikkuhiljaa mukaudu näihin pidentyneisiin syöttöväleihin.
Olen muuten miettinyt, että hommaisin rintapumpun. Olen hieman tutkinut tarjolla olevia vaihtoehtoja ja harkinnut Philipsin käsikäyttöisen pumpun ostoa. Onko kellään siitä kokemuksia tai suositella jotakin muuta pumppua?
Eilen havahduin siihen, että maanantaina koittaa jo lokakuu. Aloinkin miettiä siinä samalla, että mihin tämä syyskuu on oikein kadonnut tai toisaalta vastahan oli heinäkuu.. kuukaudet, viikot ja päivät menee niin nopeasti kotona pojan kanssa ollessa. Pari kuukautta ja saamme viettää pikkuisen kanssa ensimmäistä joulua - jep olen jo alkanut fiilistelemään tulevaa joulua.
torstai 27. syyskuuta 2012
perjantai 14. syyskuuta 2012
Tohinaa ja puhinaa
Tällä viikolla olen saanut aikaiseksi tehtyä parit hankinnat; Manduca ja Kurtis baby peace. Molemmat on ihan huiput, ainakin tällä vähäisellä kokemuksella mitattuna. Ensimmäinen testi pojan ja Manducan yhteensopivuudesta tehtiin toissailtana = big failure! Pikkuinen kun itkee lähes säännöllisesti kaikki illat masukivuista johtuen, ei uuden matkustusvälineen testaus ollut ollenkaan hyvä idea. Eilen päivällä pääsin testailemaan uudemman kerran ja silloin meni huomattavasti paremmin. Hetken möllöttämisen jälkeen poika nukahti Manducaan. <3
Otin kännykällä kuvan vaunuista joissa tuo ihana suoja (Kurtis) on käytössä, mutta kuvan saaminen koneelle ei olekaan onnistunut. Kolmen blue screenin jälkeen päätin luovuttaa.
Ristiäiset olivat viime viikonloppuna ja ne meni todella hienosti. Lahjoja tuli ihan hurjasti ja vaatteita oli niistä varmaan suurin osa. Poika itki koko kastetilaisuuden ajan kirkossa ja nukkuikin sitten loppu juhlien ajan, heräten vain pari kertaa tissille. No saipahan äiti sitten rauhassa kantaa kakkuja pöytään ja yrittää vaihtaa kuulumisia vieraiden kanssa.
Meillä oli eilen neuvolalääkäri. Itse lääkäri oli ihan kamala tapaus rasvaisine hiuksineen, minkä johdosta päätin, että jos toisen lapsen vielä joskus saan hoidan jälkitarkastuksen omalla yksityisen puolen gynelläni. Lääkäri oli kovakourainen ja kaikin puolin luotaan pois työntävä. Vauvan käsittelytaidotkin näytti vähän puutteellisilta. Olin siis hyvin onnellinen kun sain poistua hänen huoneesta ja sulkea oven perässäni.
Imetys sujuu edelleenkin loistavasti, mistä kertookin pojan huima kasvu. Ikää on nyt noin 7 ja puoli viikkoa ja painoa on kertynyt huimat 6,5kg ja pituuttakin on jo 60cm. Minä jo täällä murehdin, että kohta minulla ei olekaan enää pikkuvauvaa. Poika on jäntevän oloinen ja vaikuttaa siltä, että hän alkaa kohta kääntymäänkin. Aikamoista tuumaa äiti.
Olen miettinyt tässä viime aikoina, että tekisin blogistani salaisen, jolloin kuvienkin julkaisu tuntuisi mukavammalta. Kävijöitä kun tuntuu olevan ihan hirveästi, mutta juuri kukaan ei jätä vierailustaan minkäänlaista viestiä ja jotenkin tuntuisi kivalta saada vähän käsitystä siitä ketä ylipäänsä blogiani lukevat...
Otin kännykällä kuvan vaunuista joissa tuo ihana suoja (Kurtis) on käytössä, mutta kuvan saaminen koneelle ei olekaan onnistunut. Kolmen blue screenin jälkeen päätin luovuttaa.
Ristiäiset olivat viime viikonloppuna ja ne meni todella hienosti. Lahjoja tuli ihan hurjasti ja vaatteita oli niistä varmaan suurin osa. Poika itki koko kastetilaisuuden ajan kirkossa ja nukkuikin sitten loppu juhlien ajan, heräten vain pari kertaa tissille. No saipahan äiti sitten rauhassa kantaa kakkuja pöytään ja yrittää vaihtaa kuulumisia vieraiden kanssa.
Meillä oli eilen neuvolalääkäri. Itse lääkäri oli ihan kamala tapaus rasvaisine hiuksineen, minkä johdosta päätin, että jos toisen lapsen vielä joskus saan hoidan jälkitarkastuksen omalla yksityisen puolen gynelläni. Lääkäri oli kovakourainen ja kaikin puolin luotaan pois työntävä. Vauvan käsittelytaidotkin näytti vähän puutteellisilta. Olin siis hyvin onnellinen kun sain poistua hänen huoneesta ja sulkea oven perässäni.
Imetys sujuu edelleenkin loistavasti, mistä kertookin pojan huima kasvu. Ikää on nyt noin 7 ja puoli viikkoa ja painoa on kertynyt huimat 6,5kg ja pituuttakin on jo 60cm. Minä jo täällä murehdin, että kohta minulla ei olekaan enää pikkuvauvaa. Poika on jäntevän oloinen ja vaikuttaa siltä, että hän alkaa kohta kääntymäänkin. Aikamoista tuumaa äiti.
Olen miettinyt tässä viime aikoina, että tekisin blogistani salaisen, jolloin kuvienkin julkaisu tuntuisi mukavammalta. Kävijöitä kun tuntuu olevan ihan hirveästi, mutta juuri kukaan ei jätä vierailustaan minkäänlaista viestiä ja jotenkin tuntuisi kivalta saada vähän käsitystä siitä ketä ylipäänsä blogiani lukevat...
torstai 6. syyskuuta 2012
Harrastus
Me aloitettiin eilen pojan kanssa meidän uusi yhteinen harrastus - äitivauva-jooga. Ensimmäinen kerta joka oli eilen olikin melkoisen kiintoisa kokemus. Jos pystyt kuvittelemaan tilanteen missä 11 tai 12 äitiä vauvoineen yrittää joogata kiljunnan, itkun, imettämisen, vaipanvaihdon ja karkailevien vauvojen keskellä niin saat aika hyvän kuvan siitä rauhasta ja harmoniasta mitä meillä siellä oli. :D
Alkuun minua hieman jännitti, että mitäköhän siitä oikein tulee tuon pikku-ukon kanssa, kun on kerran ollut hieman koliikkia ilmoilla. No jännitys oli ihan turhaa sillä minun vauvani osoittautuikin yhdeksi rauhallisimmista vauvoista koko joogatunnilla. Ukko oli toiseksi nuorin osallistuja ja pysyi hereillä koko tunnin ajan. Hän vain ihmetteli sitä menoa ja pysyi rauhallisena. Hyvillä mielin odotankin jo siis ensi viikon tuntia.
Meillä on ristiäiset vihdoinkin ensi viikonloppuna ja olenkin yrittänyt kaiken liikenevän ajan puhista järjestelyjen parissa. Juhliin tulee reilut 50 henkeä, sillä meillä molemmilla on isot suvut ja siis vain lähimmät sukulaiset kutsuttiin. Yllätykseksi lähes kaikki pääsevät kerrankin tulemaan.
Nimi on pysynyt salaisuutena, jonka vain minä ja isi tiedämme. Sekös on kirvoittanut monen monta nimen arvausyritystä sekä pieniä huijausyrityksiä lähipiiriltä, ne on lähinnä ollut huvittavia, eikä onneksi kukaan ole vielä arvannut nimeä. Isiltä nimi on lipsahtanut pari kertaa, mutta onneksi kukaan ei ole silloin isiä kuunnellut. :D
Poika on nukkunut tällä viikolla jo parina yönä 4 tuntia putkeen, joten oma olokin on superpirteä. Ensi viikolla on neuvolalääkäri, niin saadaan taas päivitystä pojan mittoihin - varmaan taas on tullut senttejä ja grammoja oikein hurjasti. Ensi viikkoon siis!
Alkuun minua hieman jännitti, että mitäköhän siitä oikein tulee tuon pikku-ukon kanssa, kun on kerran ollut hieman koliikkia ilmoilla. No jännitys oli ihan turhaa sillä minun vauvani osoittautuikin yhdeksi rauhallisimmista vauvoista koko joogatunnilla. Ukko oli toiseksi nuorin osallistuja ja pysyi hereillä koko tunnin ajan. Hän vain ihmetteli sitä menoa ja pysyi rauhallisena. Hyvillä mielin odotankin jo siis ensi viikon tuntia.
Meillä on ristiäiset vihdoinkin ensi viikonloppuna ja olenkin yrittänyt kaiken liikenevän ajan puhista järjestelyjen parissa. Juhliin tulee reilut 50 henkeä, sillä meillä molemmilla on isot suvut ja siis vain lähimmät sukulaiset kutsuttiin. Yllätykseksi lähes kaikki pääsevät kerrankin tulemaan.
Nimi on pysynyt salaisuutena, jonka vain minä ja isi tiedämme. Sekös on kirvoittanut monen monta nimen arvausyritystä sekä pieniä huijausyrityksiä lähipiiriltä, ne on lähinnä ollut huvittavia, eikä onneksi kukaan ole vielä arvannut nimeä. Isiltä nimi on lipsahtanut pari kertaa, mutta onneksi kukaan ei ole silloin isiä kuunnellut. :D
Poika on nukkunut tällä viikolla jo parina yönä 4 tuntia putkeen, joten oma olokin on superpirteä. Ensi viikolla on neuvolalääkäri, niin saadaan taas päivitystä pojan mittoihin - varmaan taas on tullut senttejä ja grammoja oikein hurjasti. Ensi viikkoon siis!
maanantai 3. syyskuuta 2012
Blogihiljaisuus
..saa luvan päättyä. Sillä tähän kirjoittamiseen on jäänyt koukkuun ja olen kuitenkin käynyt täällä kurkkimassa muiden kuulumisia aina kun ehdin.
Meidän poika on nyt siis 6 viikkoa "vanha". Arki on sujunut vaihtelevalla menestyksellä, välillä on ollut todella helppoja päiviä, joita on seurannut ihan kamalan huonot yöt ja toisin päin. Meidän pikkumies syö ihan hirmuisesti ja paino nousee silmissä. Tänään korkataan kolmoskoon vaippapakettikin. Onneksi siis imetys sujuu loistavasti, ettei tarvitse siitä murehtia.
Eilinen päivä oli varsinainen koliikkipäivä, huuto oli sydäntä särkevää ja mikään ei auttanut. Pikkuinen nukkui vaan kahdet unet päivän aikana eikä nekään ollut mitenkään pitkät unet. Välillä siis tämä vauva-arki on todella rankkaa. Onneksi kuitenkin hyviä päiviä on ollut vielä toistaiseksi enemmän kuin huonoja.
Alkuun vauva nukkui meidän vieressä - se tuntui turvallisimmalta, kun minun täytyi saada nähdä että hän hengittää. Itse kuitenkin sain kärsiä jumahtaneista niskoista ja migreenistä, kun nukahtelin mitä ihmeellisempiin asentoihin syöttöjen välillä. Vauva siirtyikin tuossa jokin aika sitten nukkumaan omaan sänkyyn ja nukkuminen helpottui. Täytyy kyllä sanoa, että ihmettelen kovasti miten väsymys ei pahemmin paina vaikka välillä tulee nukuttua vain 3 tuntia yössä eikä ollenkaan päiväunia.
Vaikka vauva syntyi kuukauden etuajassa hänessä ei ole havaittavissa mitään merkkejä ennenaikaisuudesta, mikä on mukavaa. Ensimmäisinä viikkoina vauva kuitenkin sai hengityskatkoja ja mökkireissulla jouduimme käymään jopa Tays:ssa, kun hän lakkasi hengittämästä hetkeksi ja meni veltoksi. Mitään vaarallista ei kuitenkaan löytynyt ja nyt hengityskin on jo tasaantunut, säikähdys oli kuitenkin suuri kun siinä soittelin lastenklinikalle, lähimpään päivystykseen ja 112:n.
Vauvaa voisi vaan tuijotella päivät pitkät ja suukotella ihania pieniä pyöreitä poskia loputtomasti. Olen täysin myyty tuon pienen poikani edessä. Pyykkiä kuitenkin kertyy ihan järkyttävät määrät joka päivä, joten tuota vauvan tuijottelua täytyy yrittää rajoittaa ja aina kun vauva nukkuu pitää koittaa käyttää se aika tehokkaasti hyödyksi.
Päivien piristeenä on toiminut pitkät kävelylenkit, joihin useimmiten seurakseni lähtee oma äitini joka jäi juuri sopivasti eläkkeelle. Päänvaivaa on kyllä aiheuttanut se fakta, että asumme hissittömässä kerrostalossa ja emme halua jättää rappuun noita tuhannen euron vaunuja. Niinpä siis lähteminen täältä kotoota vauvan, vaunujen ja koiran kanssa ei ole ehkä kaikista helpointa. Onneksi kuitenkin tässä itsevarmuuden kasvaessa sitä on keksinyt keinoja täältä poistumiseen.
Synnytyksestä palautuminen oli minulle jokseenkin hidasta puuhaa, paino tosin tippui saman tien samoihin lukemiin mitä se oli ennen raskautta. "Omien" farkkujen jalkaan vetäminen oli ihan parasta. Tikkejä sain synnytyksestä kuusi, mutta niitäkään ei olisi ollut välttämätöntä laittaa, kun ei mitään varsinaisia repeämiä tullut. Paikat oli kuitenkin kamalan kipeät ensimmäiset kaksi viikkoa, jolloin istuminen, seisominen eikä kävely oikein onnistunut. Jälkivuotoa tuli noin kuukauden päivät ja tuntuikin siltä, että tässäpä nämä koko raskausajan menkat tuleekin nyt sitten yhdellä kertaa. Nyt siis kuitenkin onneksi kroppakin alkaa olla lähellä normaalitilaa.
Meidän poika on nyt siis 6 viikkoa "vanha". Arki on sujunut vaihtelevalla menestyksellä, välillä on ollut todella helppoja päiviä, joita on seurannut ihan kamalan huonot yöt ja toisin päin. Meidän pikkumies syö ihan hirmuisesti ja paino nousee silmissä. Tänään korkataan kolmoskoon vaippapakettikin. Onneksi siis imetys sujuu loistavasti, ettei tarvitse siitä murehtia.
Eilinen päivä oli varsinainen koliikkipäivä, huuto oli sydäntä särkevää ja mikään ei auttanut. Pikkuinen nukkui vaan kahdet unet päivän aikana eikä nekään ollut mitenkään pitkät unet. Välillä siis tämä vauva-arki on todella rankkaa. Onneksi kuitenkin hyviä päiviä on ollut vielä toistaiseksi enemmän kuin huonoja.
Alkuun vauva nukkui meidän vieressä - se tuntui turvallisimmalta, kun minun täytyi saada nähdä että hän hengittää. Itse kuitenkin sain kärsiä jumahtaneista niskoista ja migreenistä, kun nukahtelin mitä ihmeellisempiin asentoihin syöttöjen välillä. Vauva siirtyikin tuossa jokin aika sitten nukkumaan omaan sänkyyn ja nukkuminen helpottui. Täytyy kyllä sanoa, että ihmettelen kovasti miten väsymys ei pahemmin paina vaikka välillä tulee nukuttua vain 3 tuntia yössä eikä ollenkaan päiväunia.
Vaikka vauva syntyi kuukauden etuajassa hänessä ei ole havaittavissa mitään merkkejä ennenaikaisuudesta, mikä on mukavaa. Ensimmäisinä viikkoina vauva kuitenkin sai hengityskatkoja ja mökkireissulla jouduimme käymään jopa Tays:ssa, kun hän lakkasi hengittämästä hetkeksi ja meni veltoksi. Mitään vaarallista ei kuitenkaan löytynyt ja nyt hengityskin on jo tasaantunut, säikähdys oli kuitenkin suuri kun siinä soittelin lastenklinikalle, lähimpään päivystykseen ja 112:n.
Vauvaa voisi vaan tuijotella päivät pitkät ja suukotella ihania pieniä pyöreitä poskia loputtomasti. Olen täysin myyty tuon pienen poikani edessä. Pyykkiä kuitenkin kertyy ihan järkyttävät määrät joka päivä, joten tuota vauvan tuijottelua täytyy yrittää rajoittaa ja aina kun vauva nukkuu pitää koittaa käyttää se aika tehokkaasti hyödyksi.
Päivien piristeenä on toiminut pitkät kävelylenkit, joihin useimmiten seurakseni lähtee oma äitini joka jäi juuri sopivasti eläkkeelle. Päänvaivaa on kyllä aiheuttanut se fakta, että asumme hissittömässä kerrostalossa ja emme halua jättää rappuun noita tuhannen euron vaunuja. Niinpä siis lähteminen täältä kotoota vauvan, vaunujen ja koiran kanssa ei ole ehkä kaikista helpointa. Onneksi kuitenkin tässä itsevarmuuden kasvaessa sitä on keksinyt keinoja täältä poistumiseen.
Synnytyksestä palautuminen oli minulle jokseenkin hidasta puuhaa, paino tosin tippui saman tien samoihin lukemiin mitä se oli ennen raskautta. "Omien" farkkujen jalkaan vetäminen oli ihan parasta. Tikkejä sain synnytyksestä kuusi, mutta niitäkään ei olisi ollut välttämätöntä laittaa, kun ei mitään varsinaisia repeämiä tullut. Paikat oli kuitenkin kamalan kipeät ensimmäiset kaksi viikkoa, jolloin istuminen, seisominen eikä kävely oikein onnistunut. Jälkivuotoa tuli noin kuukauden päivät ja tuntuikin siltä, että tässäpä nämä koko raskausajan menkat tuleekin nyt sitten yhdellä kertaa. Nyt siis kuitenkin onneksi kroppakin alkaa olla lähellä normaalitilaa.
keskiviikko 1. elokuuta 2012
Pitkä odotus palkittiin
No niin josko nyt ehtisin kertoa hieman siitä miten poikamme päätti ottaa varaslähdön ja tulla maailmaan kuukauden etuajassa.
Ensimmäiset supistukset tulivat lauantai yönä 21.7. klo 02 jälkeen. Alkuun tuntui lähinnä menkkakipua muistuttavaa jomotusta, mutta lähempänä kolmea niitä alkoi tulla 5 minuutin välein ja kipeinä. Neljään mennessä ne kuitenkin hiipuivat ja otin panadolia ja jatkoin unia.
Lauantaina aamuna minulla oli hyvä olo ja lähdinpä ystävieni kanssa ottamaan aurinkoa, mutta uimisen jätin väliin sillä jokin tuolla takaraivossa sanoi ettei se olisi hyvä idea. Kerroin ystävilleni yöllisistä supistuksista ja sanoin heille vielä etten usko, että vauva pysyy masussa elokuuhun asti. Olin autolla liikenteessä, mutta onneksi kotimatkalla poikkesin hakemaan miehenikin vielä kyytiin sillä heittäessäni ystävääni kotiin tuli taas kipeä supistus ja vaihdoimmekin kuskin paikkaa mieheni kanssa.
Kotiin päästyämme puoli neljän aikaan supistuksien tulo jatkui epäsäännöllisenä. Viiden aikaan aloimme kirjata supistuksia ylös. Varttia vaille seitsemän soitin synnärille ja kyselin vähän toimintaohjeita, sillä supistuksia oli tullut epäsäännöllisinä lähemmäs kolme tuntia. Vastaus oli, että supistukset ovat ihan normaaleja ja niitä voi jatkua vaikkapa koko loppu odotuksen ajan eli eipä kummoista, piti vain ottaa rauhallisesti ja tarvittaessa panadolia.
Heti puhelun lopetettuani vaihtuikin supistusten tahti ja ne muuttuivat kivuliaiksi. Supistuksia alkoi tulemaan 2-5 minuutin välein. Kahdeksan aikaan menin suihkuun siinä toivossa, että se vähän lievittäisi kipuja. Suihku ei auttanut ja palasin takaisin sohvalle hengittelemään.
Kymmentä vaille kymmenen soittelin synnärille uudelleen ja nyt minut otettiin jo hieman vakavammin, kun kerroin, että supistuksia tulee pääsääntöisesti 2-3 minuutin välein kivuliaina ja, että tätä oli jatkunut nyt liki kolme tuntia. Lapsivettä eikä muutakaan vuotoa ollut tullut, joten sovimme, että seuraan tilannetta vielä tunnin kotosalla ja soittelen sitten uudelleen. No supistukset jatkuivat 2 minuutin välein ja klo 23 soittelinkin jo taas synnärille. Sanoivat, että voin tulla näytille kun en enää kivuiltani kotona selviä.
Mies oli yrittänyt epätoivoisesti kerätä sairaalakassia kasaan viimeisen tunnin aikana ja olo oli kovin epätodellinen. Päätin kuitenkin, että nyt lähdetään käymään siellä synnärillä näytillä ja tullaan sitten mieluummin vaikka välillä kotiin, kun ei yhtään tiennyt missä tässä mennään. Käydessäni vessassa vielä juuri ennen lähtöä huomasin, että limatulppa oli irronnut.
Heitimme koiramme äidilleni hoitoon matkan varrella ja saavuimme sairaalalle puoli kahdentoista jälkeen. Päätimme jättää vielä sairaalakassin autoon odottelemaan, ettemme vaikuta täysin intoilevilta synnyttämään tulevilta vanhemmilta joilla sitten ei edes ole synnytys vielä käynnistynytkään. Puuskutin siinä sitten parkkipaikalta kohti päivystystä ja sain välillä pysähtyä nojailemaan seiniin kun supistus tuli. Päivystyksessä yllättyivät supistusten voimakkuudesta ja pääsin heti käyrille. Supistuksia tuli säännöllisesti ja kipeinä, joten seuraava etappi oli lääkärin tarkistus.
Lääkäri ultrasi tarjonnan ja siellähän poika olikin jo lähtökuopissa oikein päin tulossa. Kohdun kaula oli hävinnyt ja olin 3-4 cm auki. Edessä olikin vaatteiden vaihto ja köpöttely synnytyssaliin. Minut kirjattiin sisään klo 23:50.
Synnytyssaliin päästyämme kätilö kiinnitti masuun härpäkkeet ja kyseli kivunlievityksestä, toivoin epiduraalia. Alkuun kätilö kuitenkin opasti ilokaasun käytössä, minkä jälkeen hän alkoi siinä valmistella minua epiä varten; laittoi tipan ja alkoi putsaamaan selkää. Kesken selän putsauksen minua alkoi ponnistuttamaan ja kätilön tarkistaessa kohdunsuun tilanteen olinkin jo 8cm auki. Heti tämän jälkeen lapsivedet kirjaimellisesti räjähti ja saipa mieskin siinä vieressä osansa niistä. Tässä vaiheessa kello oli 00:50.
Vesien menosta 5 minuutin päästä alkoi ponnistusvaihe ja se olikin sitten menoa. Puudutteet sai jäädä ja vauva oli synnytettävä luomuna. Sunnuntaina 22.7. kello 01:18 raskas ponnistusvaihe sai päätöksen, kun rakas poikamme syntyi raskausviikolla 35+5. Sairaalakassi oli vieläkin autossa kameroineen päivineen, mutta onneksi kännyköillä sai räpsittyä ensikuvat.
Meidän pieni poika siis pääsi yllättämään meidät täysin eikä kotonakaan ollut kaikki vielä valmista. Onneksi kuitenkin kaikki tärkeimmät oli hankittu ja loput haalimme kasaan tässä pikku hiljaa. Mikäli joskus toisen lapsen tulemme saamaan osaamme ehkä varautua paremmin aikaisempaan tuloon sekä nopeaan synnytykseen. Kätilökin totesi meille synnytyksen jälkeen, että olimme viimeisimmät jotka kirjattiin sisään ja ensimmäiset jotka synnyttivät.
Tällainen tarina on meillä kerrottavana, paljon tuli tekstiä, mutta suurimmaksi osaksi kirjoitinkin tämän itselleni. Ehkä kuitenkin joku muukin jaksaa tämän lukea. Blogin jatkosta en oikein tiedä, sillä tuntuu tavallaan, että tämä matka on nyt tullut päätökseensä. Ehkä makustelen asiaa jonkun aikaa ja seurailen ainakin miten blogiystävien yritykset ja odotukset etenevät.
Kiitos kaikille kommenteista ja vertaistuesta, niin yrityksen kuin odotuksenkin aikana. <3
Ensimmäiset supistukset tulivat lauantai yönä 21.7. klo 02 jälkeen. Alkuun tuntui lähinnä menkkakipua muistuttavaa jomotusta, mutta lähempänä kolmea niitä alkoi tulla 5 minuutin välein ja kipeinä. Neljään mennessä ne kuitenkin hiipuivat ja otin panadolia ja jatkoin unia.
Lauantaina aamuna minulla oli hyvä olo ja lähdinpä ystävieni kanssa ottamaan aurinkoa, mutta uimisen jätin väliin sillä jokin tuolla takaraivossa sanoi ettei se olisi hyvä idea. Kerroin ystävilleni yöllisistä supistuksista ja sanoin heille vielä etten usko, että vauva pysyy masussa elokuuhun asti. Olin autolla liikenteessä, mutta onneksi kotimatkalla poikkesin hakemaan miehenikin vielä kyytiin sillä heittäessäni ystävääni kotiin tuli taas kipeä supistus ja vaihdoimmekin kuskin paikkaa mieheni kanssa.
Kotiin päästyämme puoli neljän aikaan supistuksien tulo jatkui epäsäännöllisenä. Viiden aikaan aloimme kirjata supistuksia ylös. Varttia vaille seitsemän soitin synnärille ja kyselin vähän toimintaohjeita, sillä supistuksia oli tullut epäsäännöllisinä lähemmäs kolme tuntia. Vastaus oli, että supistukset ovat ihan normaaleja ja niitä voi jatkua vaikkapa koko loppu odotuksen ajan eli eipä kummoista, piti vain ottaa rauhallisesti ja tarvittaessa panadolia.
Heti puhelun lopetettuani vaihtuikin supistusten tahti ja ne muuttuivat kivuliaiksi. Supistuksia alkoi tulemaan 2-5 minuutin välein. Kahdeksan aikaan menin suihkuun siinä toivossa, että se vähän lievittäisi kipuja. Suihku ei auttanut ja palasin takaisin sohvalle hengittelemään.
Kymmentä vaille kymmenen soittelin synnärille uudelleen ja nyt minut otettiin jo hieman vakavammin, kun kerroin, että supistuksia tulee pääsääntöisesti 2-3 minuutin välein kivuliaina ja, että tätä oli jatkunut nyt liki kolme tuntia. Lapsivettä eikä muutakaan vuotoa ollut tullut, joten sovimme, että seuraan tilannetta vielä tunnin kotosalla ja soittelen sitten uudelleen. No supistukset jatkuivat 2 minuutin välein ja klo 23 soittelinkin jo taas synnärille. Sanoivat, että voin tulla näytille kun en enää kivuiltani kotona selviä.
Mies oli yrittänyt epätoivoisesti kerätä sairaalakassia kasaan viimeisen tunnin aikana ja olo oli kovin epätodellinen. Päätin kuitenkin, että nyt lähdetään käymään siellä synnärillä näytillä ja tullaan sitten mieluummin vaikka välillä kotiin, kun ei yhtään tiennyt missä tässä mennään. Käydessäni vessassa vielä juuri ennen lähtöä huomasin, että limatulppa oli irronnut.
Heitimme koiramme äidilleni hoitoon matkan varrella ja saavuimme sairaalalle puoli kahdentoista jälkeen. Päätimme jättää vielä sairaalakassin autoon odottelemaan, ettemme vaikuta täysin intoilevilta synnyttämään tulevilta vanhemmilta joilla sitten ei edes ole synnytys vielä käynnistynytkään. Puuskutin siinä sitten parkkipaikalta kohti päivystystä ja sain välillä pysähtyä nojailemaan seiniin kun supistus tuli. Päivystyksessä yllättyivät supistusten voimakkuudesta ja pääsin heti käyrille. Supistuksia tuli säännöllisesti ja kipeinä, joten seuraava etappi oli lääkärin tarkistus.
Lääkäri ultrasi tarjonnan ja siellähän poika olikin jo lähtökuopissa oikein päin tulossa. Kohdun kaula oli hävinnyt ja olin 3-4 cm auki. Edessä olikin vaatteiden vaihto ja köpöttely synnytyssaliin. Minut kirjattiin sisään klo 23:50.
Synnytyssaliin päästyämme kätilö kiinnitti masuun härpäkkeet ja kyseli kivunlievityksestä, toivoin epiduraalia. Alkuun kätilö kuitenkin opasti ilokaasun käytössä, minkä jälkeen hän alkoi siinä valmistella minua epiä varten; laittoi tipan ja alkoi putsaamaan selkää. Kesken selän putsauksen minua alkoi ponnistuttamaan ja kätilön tarkistaessa kohdunsuun tilanteen olinkin jo 8cm auki. Heti tämän jälkeen lapsivedet kirjaimellisesti räjähti ja saipa mieskin siinä vieressä osansa niistä. Tässä vaiheessa kello oli 00:50.
Vesien menosta 5 minuutin päästä alkoi ponnistusvaihe ja se olikin sitten menoa. Puudutteet sai jäädä ja vauva oli synnytettävä luomuna. Sunnuntaina 22.7. kello 01:18 raskas ponnistusvaihe sai päätöksen, kun rakas poikamme syntyi raskausviikolla 35+5. Sairaalakassi oli vieläkin autossa kameroineen päivineen, mutta onneksi kännyköillä sai räpsittyä ensikuvat.
Meidän pieni poika siis pääsi yllättämään meidät täysin eikä kotonakaan ollut kaikki vielä valmista. Onneksi kuitenkin kaikki tärkeimmät oli hankittu ja loput haalimme kasaan tässä pikku hiljaa. Mikäli joskus toisen lapsen tulemme saamaan osaamme ehkä varautua paremmin aikaisempaan tuloon sekä nopeaan synnytykseen. Kätilökin totesi meille synnytyksen jälkeen, että olimme viimeisimmät jotka kirjattiin sisään ja ensimmäiset jotka synnyttivät.
Tällainen tarina on meillä kerrottavana, paljon tuli tekstiä, mutta suurimmaksi osaksi kirjoitinkin tämän itselleni. Ehkä kuitenkin joku muukin jaksaa tämän lukea. Blogin jatkosta en oikein tiedä, sillä tuntuu tavallaan, että tämä matka on nyt tullut päätökseensä. Ehkä makustelen asiaa jonkun aikaa ja seurailen ainakin miten blogiystävien yritykset ja odotukset etenevät.
Kiitos kaikille kommenteista ja vertaistuesta, niin yrityksen kuin odotuksenkin aikana. <3
tiistai 24. heinäkuuta 2012
Pikapäivitys
Tänään olisi rv 36 tullut täyteen, mahan kasvattelu tyssäsi kuitenkin jo lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kun vauva syntyi rv 35+5. Tänään kotiuduttiin sairaalasta ja kaikki on hyvin. Yritän tulla pian kertomaan vähän lisää.
Niin ja tärkeimmät tietysti vielä eli strategiset mitat: 3320g ja 48cm. <3
Niin ja tärkeimmät tietysti vielä eli strategiset mitat: 3320g ja 48cm. <3
maanantai 16. heinäkuuta 2012
Kuulumisia
Viime torstaina oli siis neuvolalääkäri. Ensinnä meidät vastaanottanut terkkari ei ollut omamme ja tämä tapaus olikin melkoinen lässyttäjä. En oikein pidä lässyttäjistä, joten alku ei ollut lupaava. Positiivista oli kuitenkin se, ettei paino ollut noussut julmetusti. Painoa oli kertynyt 246g viikossa ja kokonaisnousu on nyt n. 9kg.
Seuraavaksi siirryin lääkärin puolelle ja mies lähti hoitamaan asioita. Lääkäri tuntui itseäni nuoremmalta ja jotenkin mielestäni hänellä oli puutteelliset sosiaaliset taidot. Koko käynti oli jotenkin vaivaantunut tunnelmaltaan. Hän siinä kyseli, että turvottaako ja tuijotti nilkkojani, oikein muuta hän ei osannutkaan kysellä. Turvotusta ei siis pahemmin ole ja sormuskin mahtuu sormeen ihan vaivatta. Hän siinä sitten kuunteli sydänäänet, tunnusteli mahan päältä tarjontaa sekä teki pikaisen sisätutkimuksen. Käsikopelolla hän epäili, että vauva on edelleen poikittain - jes. Sf-mitta oli kuulemma 31, hieman keskikäyrän yläpuolella siis mennään. Sisätutkimusta hän kommentoi vain sen verran, että kohdunsuu on pehmennyt, mikä kuuluu asiaan - ahaa.
Siinäpä se sitten oli. Hyvä, että muisti täydentää parit merkinnät neuvolakorttiin. Onnekseni hän kuitenkin halusi laittaa lähetteen äippäpolille tarjonnan tarkistukseen. Muutoin jäikin koko käynnistä aika tyhjän kanssa olo.
Tänään posti toikin jo kirjeen, jossa minulle ilmoitettiin, että minulle on varattu aika äippäpolille ensi viikon keskiviikoksi. Oi toivottavasti tämä käynti korvaa tuon edellisen käynnin jättämän tyhmän fiiliksen.
Huomenna olisi ohjelmassa tutustumiskäynti synnytyssairaalaan, saas nähdä millainen kokemus siitä tulee.
Poikkihippuli rv 34+6
Seuraavaksi siirryin lääkärin puolelle ja mies lähti hoitamaan asioita. Lääkäri tuntui itseäni nuoremmalta ja jotenkin mielestäni hänellä oli puutteelliset sosiaaliset taidot. Koko käynti oli jotenkin vaivaantunut tunnelmaltaan. Hän siinä kyseli, että turvottaako ja tuijotti nilkkojani, oikein muuta hän ei osannutkaan kysellä. Turvotusta ei siis pahemmin ole ja sormuskin mahtuu sormeen ihan vaivatta. Hän siinä sitten kuunteli sydänäänet, tunnusteli mahan päältä tarjontaa sekä teki pikaisen sisätutkimuksen. Käsikopelolla hän epäili, että vauva on edelleen poikittain - jes. Sf-mitta oli kuulemma 31, hieman keskikäyrän yläpuolella siis mennään. Sisätutkimusta hän kommentoi vain sen verran, että kohdunsuu on pehmennyt, mikä kuuluu asiaan - ahaa.
Siinäpä se sitten oli. Hyvä, että muisti täydentää parit merkinnät neuvolakorttiin. Onnekseni hän kuitenkin halusi laittaa lähetteen äippäpolille tarjonnan tarkistukseen. Muutoin jäikin koko käynnistä aika tyhjän kanssa olo.
Tänään posti toikin jo kirjeen, jossa minulle ilmoitettiin, että minulle on varattu aika äippäpolille ensi viikon keskiviikoksi. Oi toivottavasti tämä käynti korvaa tuon edellisen käynnin jättämän tyhmän fiiliksen.
Huomenna olisi ohjelmassa tutustumiskäynti synnytyssairaalaan, saas nähdä millainen kokemus siitä tulee.
Poikkihippuli rv 34+6
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)