HEP!

Täällä ollaan edelleen vaikka mitään ei kuulukaan (tai näy). Me vaan nautiskellaan kesästä ja poika on nykyään semmonen menijä ettei täällä koneella oikein ehdi roikkua.

Maalla ruohonleikkuu-hommissa

Tyyppi täytti juhannuksena 11 kuukautta. Viimeistä vauva-kuukautta siis viedään! Poika papattaa tätä nykyä ihan mielettömästi - siis juttua vaan tulee ja tulee. Kaikkea osotellaan ja ikäänkuin kysellään, että mitä ne nähdyt asiat on. Välillä on käskevä sävy, välillä kujeileva. Sanoista eniten käytettyjä on äiti ja anna. Hienosti toimii esim. sormella osoitus kohti maissinaksukätköä ja samalla sanotaan pontevasti ANNA.

Meillä taitaa tuo verbaalinen kehitys olla tällä hetkellä ykkösenä, sillä vielä ei kävely ilman tukea luista. Tai no kävelihän tuo lapsi juhannuksena pikkuserkkunsa nuken sateenvarjorattaiden kanssa. Niistä nyt ei mitään kunnon tukea saa, mutta näköjään hämäsi sen verran hyvin, että niiden kanssa tepasteli menemään kuin vanha tekijä.

Äiti on tällä hetkellä tärkein ihminen eikä oikein kukaan muu kelpaa tilalle. Ei edes isi. Äidin sylissä pitäisi olla koko ajan. Juuri tällä viikolla jouduin roikottamaan poikaa sylissä koko kauppareissun ajan, kun ei toinen suostunut istumaan ostoskärryissä eikä missään nimessä olemaan isin sylissä. Mutta on se kyllä aika ihanaa olla se "tärkein", nimittäin voi niitä halien ja pusujen määrää mitä päivässä saan. Kunnon pusumuikkari tuo poika.

Ainut kurja juttu on lapselle kehittynyt atooppinen ihottuma ja tänään käytiinkin allergiasairaalassa sen tiimoilta. Meillä alkoi kortisonirasvailu ja päästiinpä mukaan vielä tutkimusryhmäänkin, jonka myötä saadaan extrahyvää hoitoa. Me joudutaan käymään sairaalassa nyt kolmen kuukauden välein aina kontrolleissa ja tätä jatkuu ainakin seuraavat kolme vuotta. Kurjaa, mutta tärkeintä, että lapsi saa hyvää hoitoa ja iho paranisi.

Sori, jos teksti on ihan sekava - liian pitkä kirjoitustauko tehnyt tehtävänsä!

Lämpöä

Ihanaa, kun on näin lämmintä. Tämmönen ilmasto saa mut paljon aktiivisemmaksi ja ollaankin tällä viikolla oltu joka päivä menossa. Menoa hienoisesti haittaa se, että lapsi tehtailee toista etuhammasta ja on melkoisen kiukkuinen kaveri. Mutta siltikin meillä on ollut tosi ihanaa. Ollaan oltu uimastadionilla ja Hietaniemen rannalla, syöty eväitä ja hellitelty.

Laps ja hiekkamuotti

Lauantaina lähdetään lentäen pikavisiitille Tukholmaan ja vähän jänskättää, että miten koneessa menee. Itse lentohan on onneksi pääasiassa yhtä nousua ja laskua, mutta erityisenä jännitysmomenttina on myöhäinen paluulento. Meillä kun on melko tarkat ja vakiintuneet iltarutiinit, joista joudutaan nyt tinkimään. Jäiks! Toivotaan, että kaikki menee kuitenkin hyvin.

Lapsi on kovasti treenannut tasapainoa ja seisoo jo 5-10 sekuntia ihan itsekseen ennen pepulle pyllähdystä. Myös asioiden osoittelusta on tullut hänen juttunsa. Tänään muun muassa osoiteltiin kovasti lokkia ja seurattiin sen lentorataa kera jonkinlaisen puhetta muistuttavan mökellyksen. Hellyydenosoituksia on myös alkanut sadella enemmän - toissailtana äidin naama pussattiin kauttaaltaan ja tänään tätiä pukkailtiin päällä hellyyden osoituksena. Täällä on siis kaikki hyvin ja elämästä nautitaan.

Äitiysloman loppu

Tänään on virallisesti vika päivä äitiyslomaa. Huomenna olenkin jo hoitovapaalla ja KESÄLOMALLA! Tuntuu kyllä kieltämättä vähän hassulta olla kesälomalla, kun ei töistä ole ollut tietoakaan kohta vuoteen.

Tänään laps nosti taas äitin ja isin sykkeitä ja tulipahan soitettua 112:n. Tyyppi oli pahanteossa eli kävi repimässä modeemin piuhan seinästä irti ja kun me sännättiin paikalle sai se aikaan sellaisen innostuskikatuksen, että oksat pois. Jalat ja kädet alkoi helui ja ykskaks tasapaino katosi ja toinen kippasi selälleen ja löi tietenkin päänsä jalkalistaan. Nappasin itkevän pojan syliin ja siinä sitten katottiin kun sekunneissa päästä kohosi kamala patti, jonka keskellä meni tumma mustelmaraita.

Siis miten voi olla, että tähän astisen elämän pahin kolhu tulee siitä, kun kippaa istualtaan selälleen? Sängystä tippuminen ja suorilta jaloilta lattialle kaatuminen on ollut ihan pikkujuttuja tähän verrattuna. Onneksi ei kuitenkaan näyttäisi olevan suurempaa hätää ja saatiinkin ohjeeksi tarkkailla pojan vointia tässä kotona.

No kai näihin sydämen tykytyksiin saa alkaa tottua - niiden aiheuttaja taitaa vaan muuttua tässä matkan varrella.

10kk

Lapsi ehti täyttää viime viikolla jo 10 kuukautta. Iso poika. Me alotettiin samalla maitotuotteiden maistelu jogurtilla ja piimällä. Hyvin on uponnut eikä mitään reaktioita ole tullut. Aika huisia, kohta (reilun kuukauden päästä) päästään sitten jo ihan maitomaitoakin testaamaan.

Kävelyä täällä treenaillaan taaperokärryn avustuksella ja aika hyvinhän sillä jo siirrytään paikasta toiseen. Jännä nähdä kauan menee siihen, että tasapaino löytyy ja ihan itekseenkin voi lähteä kävelemään. Leikkipuistossa ollaan nyt käyty ja lapsesta siellä parasta on muut lapset, niitä on niin hurjan kiva katella. Sääkin on ollut melkoisen hyvä, joten mikäs siellä puistossa on istuskellessa.

Viime viikolla taidettiin kuulla isin kanssa eka sanakin, kun poika täräytti iltapuuroa syödessään "äiti". Äiti oli otettu. Muitakin sanantapaisia kovasti yritetään tavailla, esimerkiksi äijä, ka (ankka), vauva. Kovastihan tyyppi puhua papattaa ja ymmärtää selkeästi jo paremmin puhettakin. Kovasti siis ollaan siirtymässä vauva-ajan ohi kohti taapero-aikakautta.

/Edit. Pakko vielä lisätä, että poika on nyt noin kuukauden verran ajellut brion puisella formulalla pitkin kämppää samalla päristellen suullaan prumpruuum.

Imetys = ihmedieetti?

Tää mama tepasteli tänään extemporee vaatekauppaan ja pongasi älyttömän halvat kesäfarkut ja marssi sovituskoppiin. Sovituskopissa sain huomata, että tällä hetkellä minulle käypä housukoko on kaksi kokoa pienempi kuin ennen raskautta. Kotiin tultua oli pakko kokeilla kaikkia vanhoja farkkuja, jotka oli jopa vähän ahdistavia ennen raskautta.. no nyt niissä oli melkein viisi senttiä lisätilaa vyötäröllä.

Tähän väliin on pakko kysyä, että eikö raskauden myötä lantion pitäisi levetä ja kropankin ehkä muuttua jotenkin naisellisemmaksi aka kurvikkaammaksi?

Mun kohdalla tää äitiys on kyllä ainakin toiminut päinvastoin. Tässähän ollaan hoikemassa kunnossa kuin vuosiin. Pitää jostain ettiä vaaka ja kattoa miltä sen lukemat näyttää. Jos tää hoikistuminen johtuu imetyksestä, joka varmasti on vähintäänkin osasyyllinen niin miten ihmeessä raaskin ikinä sitä lopettaa?

Erävoitto

Äiti voitti lapsen tässä uniasiassa. Toivottavasti en nyt pilaa kaikkea hehkuttamalla täällä. Yösyöttöjen lopettaminen oli meidän avain nukuttuihin öihin. Ei nyt tietenkään vieläkään voi sanoa, että poika vetelis unia yhteensoittoon kasista kasiin, mutta huimaa edistystä on tapahtunut.

Unille mennään nykyään 20-21 (riippuen vähän päivän sisällöstä) ja lapsi nukahtaa imetyksen jälkeen meidän sänkyyn meidän väliin. Siitä sitten nostan nukkuvan pojan omaan sänkyynsä. Parhaana yönä, mikä oli la-su välinen yö, kävin laittamassa tutin muistaakseni kaksi kertaa takaisin suuhun ja poika heräsi kaipaamaan maitoa puoli kuudelta aamulla. Aika mieletöntä!

Mä olen pitänyt aamutissuttelulle kello-rajaa, eli kuuden jälkeen voidaan ottaa hyvillä mielin huikat maitoa. Välillä tyyppi jatkaa siitä vielä unia ja välillä sitten noustaan ylös. Päiväunet on kyllä huonontunut melkosesti tän yönukkumisen myötä, mutta tiettekö, ei kyllä haittaa yhtään. Mä oon vaan niin ilonen.

Hektistä

Joo, meillä lopetettiin yösyömiset la-su välisenä yönä. Eka yö oli aika itkuinen ja sitä kesti jostain 01-05. Olin luvannut itselleni, että kuudelta aamulla saan imettää ja siitä pidin kiinni vaikka tiukkaa tekikin. Seuraavat yöt on mennyt pikkasen helpommin enkä ole antanut periksi. Ihan vaan jo senkään takia etten halua kokea sitä ekan yön voimattomuutta enää uudelleen. Uskon kuitenkin, että voin kohta hyvillä mielin perua sen sairaalan unikoulun ja saadaan hoidettua tämä juttu ihan omin voimin loppuun asti.

Päätinpä sitten eilen lähteä vetäsemään ekan juoksulenkin liki kahteen vuoteen. Häpeäkseni täytyy sanoa, että olen viimeksi käynyt lenkillä ennen kuin lapsukainen sai alkunsa. Alkumatkan tein pienoista kuolemaa, mutta puolenvälin jälkeen tuntui melkein niin hyvälle, että oisin voinut vetäistä toisen samanmoisen perään. Lenkki ei kyllä itsessään ollut kauhean pitkä, ehkä vähän reilun kolme kilometriä, mutta se oli ihan hyvä alotus.

Lapsen kanssa oltiin tänään ekaa kertaa virallisesti leikkipuistossa, kun saatiin pojan pikkuserkku ja minun serkkuni mukaan. Oli ihanan aurinkoista ja taisipa vähän naamakin taas saada väriä + kasan lisäpisamia ympärivuotisten kaveriksi. Lapsi tosin tyytyi tarkkailemaan menoa rattaista, kun oli niin väsynyt, mutta ei voinut kuitenkaan nukkua.

Kotona meillä on vähän härdelliä nyt just, kun miehellä on kauhea kiire koko ajan töissä, koiralta leikattiin kasvain takapuolesta ja laps on salama vaihtamaan sijaintiaan ympäri kämppää. Meillä on siis lapsen ja koiran kanssa ollut pitkiä päiviä kolmeen pekkaan. Lapsen mielestä koiran lampunvarjostin aka kauluri on tosi hauska lelu ja sitä pitäisi olla repimässä vähän väliä, kun sitten taas koira ravaa ympäri kämppää peppukutinoidensa kanssa. Ah kyllä tässä ihan mieli lepää. Lisäksi lapsi on päättänyt jättää toiset päiväunet nukkumatta tässä jo useampana päivänä... Onneks mikään näistä ei kestä loputtomiin ja onhan nyt sentään ihan just kesä, mitä parempaa ei olekaan.