Doublemami

Täällä ollaan, on vaan astetta haastavampaa päästä päivittelemään blogiin yhtään mitään. Toisaalta myös aivot lyö suurimmaksi osaksi tyhjää eikä mitään järkevää sanottavaa tule ulos. Joten enpä nyt tiedä onko tässäkään postauksessa mitään järkeä.

Mutta siis, arki on lähtenyt rullaamaan. Isi oli kolme viikkoa meidän kanssa kotona ja viime viikko oli ensimmäinen viikko, kun pääsin testailemaan kärsivällisyyttäni yksin kahden lapsen kanssa. No hengissä ollaan kaikki edelleen eli eiköhän tästä selvitä jatkossakin ja onneksi on kaksi mummia ihan kiven heiton päässä, apu on siis lähellä.

Isoveikka on sisäistänyt roolinsa varsin mainiosti ja vauvalla onkin pää vähän väliä kuolassa, kun muiskuja satelee. Ihana tuo esikoinen. Myös puhe otti aimoharppauksen heti vauvan syntymän myötä ja nyt tulee jo lauseitakin ja uusia sanoja tarttuu matkaan joka päivä. Muumit on tällä hetkellä iso juttu ja kirjojen lukeminen itsekseen ja äidin ja isän kanssa. Tietty myös sitä pientä 2 vuotiaan uhmaa on ilmassa, mutta onneksi sen kanssa selvitään.

Mun ajatukset on niin hajallaan, että blaaaaah. Yöunia on vähän ikävä, mutta tämähän nyt olikin tiedossa ettei niitä ihan heti ole luvassa. Vauva on ihana ja se tuoksu. <3 Vähän on masuvaivoja ollut, mutta ei kuitenkaan sellaisia kun isoveljellä oli. *koputtaa puuta* Synnytyskin oli ihan täyden kympin kokemus tällä kertaa, mutta siitä enemmän myöhemmin.

Ja taas blaah, en tiedä mitä kirjottaisin tai miten saisin kerrottua edes jotain. Luulen, että yritän tehdä paluun lähiaikoina kera kirkkaampien ajatuksien.

Maailman onnellisin

Täällä tulvii rakkautta ovista ja ikkunoista. Olen maailman onnellisin taaperopojan ja vauvatytön äiti. Kaikki on niin vaaleanpunaista. Tuntuu, että halkean onnesta. <3

37+3 Pötsi

Kuumia aaltoja, vihlontaa alakerrassa, muljuntaa masussa, järjetöntä valkovuotoa ja mitä näitä nyt on.. Tuu jo vauva!

The pötsi.

Ai niin ja se mun odottama ultra.. pyh ja pah, oli ihan tyhjän kanssa. Sain tietää, että vauvalla on tukka. Jep sepä helpottikin oloa.

37+1 odotan ja odotan

Miten pitkä matka ollaankaan jo tultu tämän masuvauvan kanssa. Tammikuusta tuntuu olevan ikuisuus, siis oikeasti olen ollut raskaana jo tammikuussa. Tuntuu niin oudolta. Tuntuu, että olisin ollut raskaana vaikka kuinka kauan, ainakin kaksi vuotta. Viimeksi tuntui ihan erilaiselta. Silloin ei tuntunut, että raskaus olisi vain jatkunut ja jatkunut. Silloin jännitti vähän eri asiat, kuten "osaanko mä olla äiti" tai "osaanko mä hoitaa ja kasvattaa pientä vauvaa/lasta". Nyt lähinnä mietin, että miten me päästään liikkumaan, kun en niitä tuplarattaita sitten halunnutkaan ja saankohan mä nukuttua ollenkaan päiväunia kahden lapsen kanssa.

Tiedän kyllä, että tästäkin vauvavuodesta selvitään ja varmasti tästäkin lapsesta saadaan kasvatettua yhtä hyvä tyyppi kun ensimmäisestäkin. Itseensä luottaa tällä kertaa paljon enemmän.

Meidän masuvauva on täysaikainenkin - ihan turhaan siis valmistauduin, että tulisi reippaasti etukäteen niin kuin veljensä. Ehei, tämä tyyppi näyttää viihtyvän masussa. Mua jopa alkoi pelottamaan, että entäs jos hän viihtyy liiankin hyvin ja kasvaa ihan super isoksi? Isoveli painoi kuitenkin syntyessään rv35+5 sen 3,3kg. Auts. Onneksi pääsin vähän purkamaan tätäkin huolta neuvolassa ja sain ajan tämän viikon torstaille opetus-ultraan. Meidän terveysasemalle on siis tulossa ultralaite ja tuolloin torstaina koulutetaan lääkäreitä sen käytössä ja minä (tai me päästiin) pääsin harjoituskappaleeksi. Toivottavasti harjoituskappaleena oleminen tuo vähän lisää mielenrauhaa..

Joka päivä sitä vaan miettii, koska se synnytys käynnistyy. Tulis jo. Tuntuu, että tässä tulee aina vaan malttamattomammaksi. Miten kaikki muut selviää näistä viimeisistä viikoista, kun tuntuu siltä, ettei tässä oikein tiedä miten päin olisi ja odottaisi.

36+5

Yhdessä koossa. Ja voin sanoa, että olen oppinut arvostamaan tuon esikoisen syntymää raskausviikolla 35+5 ihan uudella tavalla. En jaksa enää yhtään kysymyksiä "joko se kohta tulee", "onko jotain tuntemuksia" ja mitä näitä nyt on. Tuntuu, että ketutus käyrä on noususuhdanteinen, eikä tee mieli oikein nähdä ketään, jottei tarvitse vastailla saman kaavan mukaan "ei ole tuntemuksia, enkä tiedä koska syntyy".

Isi ja poika kattelee tuossa vieressä ekaa kertaa elokuvaa. Elokuva on Rölli ja melko ihmetykseksi tuo kaksivuotias oikeasti jaksaa katsoakin sitä. Tapittaa sitä ihmeissään ja kommentoi aina välillä ja naurahteleekin, aika iso poika siis.

35+4

2 vuotta sitten tällä samaisella raskausviikolla oli tunnelmat vähän eri. Näihin aikoihin nimittäin ensimmäiset supistukset tulivat ja sitten se jo kohta olikin menoa. Muistelisin vielä, että oltiin juuri kotiuduttu uimasta ja syötiin kanasalaattia olkkarissa ja katsottiin tv:tä. Ja kello oli juurikin vähän jälkeen kolme.

Vuonna 2014 raskausviikko 35+4 ja istun pojan sängyn jalkopäässä ja odottelen, että päiväunet kutsuisivat lasta. Masu on iso ja tuntuu koomiselta kököttää täällä lapsen sängyssä. Tänään ei taida tulla lähtöä synnärille, vaan taidetaan mennä huomenna kolmihenkisenä perheenä Linnanmäelle. Tämä sopii hyvin, toivottavasti masuvauvan suolisto ehtii valmistua vähän paremmin, kun saa kölliä masussa vähän veljeään pitempään.. silloin ehkä vauva-arkikin olisi aavistuksen verran helpompaa.

Eilen oli mun ja pojan yhteisneuvola. Meidän 2 vuotias on jo 94cm pitkä ja painoakin on jo sen 15 kiloa. Melkonen mies. Pituusennuste olisi tällä kasvutahdilla sellainen 192cm, mikä nyt ei ole varsinainen ihme, kun itse olen 170cm ja mies 188cm.

Mun neuvola osuus meni kanssa hyvin, vaikka unohdinkin kysyä kävelystä johtuvasta masukivusta, joka on tosi inhottavaa. Painoa on tähän mennessä tullut 10,9kg, verenpaineet on pysyneet mukavalla tasolla, hemoglobiinikin oli jo huikeat 128. Masuvauva nukkui ensimmäistä kertaa sydänääniä kuunneltaessa ja ne olikin poikkeuksellisesti 136. Pää on jo kiinnittynyt, että lähtövalmiudessa tämäkin vauva on näillä raskausviikoilla. Nyt ei auta, kun sitten vaan odottaa, että jotain alkaisi tapahtumaan. Täytyy myöntää, että pikkaisen jo jännittää.

Oikeasti niitä varpaita ei enää näy, kun kumartumatta niitä yritin kurkkia. (rv35+4)

34 viikkoa raskaana

Oli pakko käydä lukemassa omia tunnelmiaan parin vuoden takaa samalta ajankohdalta. Ne löytyy täältä. Tähän toiseen raskauteen verrattuna tuntemukset eroavat vain siinä, että nyt on suurin piirtein kaikki laitettu valmiiksi vauvalle. Aika kypsä tässä alkaa olemaan tälläkin kertaa ja odotan jo vauvan syntymää.

Uusimpana raskausvaivana olen saanut seurakseni suonikohjut koristamaan oikean jalan takareittä. Voitte vaan arvata kuinka mielissäni olen tästä tuttavuudesta. Aargh. Mutta, en edelleenkään valita. Kyllä tässä nyt yhdet suonikohjutkin kärsitään, kun tietää mikä ihanuus sieltä on luvassa.

Huomaan myös, että oma pinnani on lyhentynyt ihan hirmuisesti ja pienoisia mielialan vaihteluita on havaittavissa. Onnellisuudesta voi olla super nopea tömähdys kiukkuisuuteen. Välillä katselen tuota taaperoa kunnon vaaleanpunaisten lasien läpi ja mietin, miten ihana pikkutyyppi mulla onkaan. Seuraavassa otteessa olenkin ihan hermorauniona, kun toinen päättää vähän hankaloittaa esim. äidin kaapin siivous urakkaa. Välillä mietin, että miten tulen selviämään kahden lapsen äitinä, välillä ajattelen, että tietenkin selviän. Mieskin saa aina silloin tällöin osansa näistä mielialan vaihteluista, mutta osaa se kyllä tahallaan ärsyttääkin. Että syyttäköön vaan itseään.

Tämä mamma alkaa siis olemaan kypsä, suonikohjut ja nämä mielettömät helteet, on ehkä vielä hieman edesauttanut tuota tunnetta. Alle kaksi viikkoa on samaan raskauden kestoon, kuin viimeksi pääsin synnyttämään. (En nyt just osaa muotoilla tuota lausetta yhtään fiksummin, mutta toivottavasti pointti tulee sieltä esiin.) Saa nähdä kuinka nyt käy. Sairaalakassin pakkaaminen on nyt tässä pyörinyt mielessä ja lupasinkin itselleni edellisen kokemuksen siivittämänä, että teen sen heti kun 30 raskausviikkoa tulee täyteen, mutta kröhömm... kuinkas on käynytkään. Jospa sen tuossa kohta saisi aikaiseksi pakattua. Olihan se viimeksi kiva yrittää kahden minuutin välein tulevien supistusten lomassa ohjeistaa miestä keräämään kaikki tarvittava mukaan.

Tällä viikolla päätettiin vielä uskaltautua lomailemaan maalle, mutta tämän reissun jälkeen tuleekin jo rv35 täyteen ja sen jälkeen pysytään visusti kotona. En nimittäin jotenkin kummasti kaipaa tähän synnytykseen yhtään ylimääräisiä jännitysmomentteja, kuten toisella paikkakunnalla synnyttäminen tai ehkäpä autossa synnyttäminen ja mitä näitä muita nyt voisi tähän keksiä. Sen verran täpärällä oli edellisellä kerrallakin sairaalaan ehtiminen, että nyt olen varmaan ensimmäisestä supistuksesta jo matkalla sairaalaan.