2 vuotta 4 kuukautta ja 3 kuukautta

Taas on tovi vierähtänyt ja voin sanoa, että ei ole tässä arjen häsellyksessä ollut ihan päällimmäisenä mielessä blogin päivitys. Päivät on enemmän tai vähemmän kaaosta, mutta se alkaa olla jo sellaista kotoista kaaosta jossa on joku rytmikin olevinaan.

Isompi tyyppi puhuu papattaa taukoamatta. Ja siis hän oppi puhumaan oikeastaan vasta pienemmän tyypin syntymän myötä. Viikon tai kahden verran hän puhui itsestään nimellä "laps tekee tätä" sen jälkeen se vaihtuikin suoraan "mä teen tätä". Puhe siis kehittyi ja kehittyy räjähdysmäisesti. Parasta on kun laps miettii, että mitä se oikein kertoisi niin silmät menevät toiselle sivulle ja kuuluu vaan "mmm mmm" kun toinen miettiin niin kovasti. Huippu tyyppi mulla lapsena.

Toinen merkkipaalu olikin sitten kuivaksi oppiminen. Isompi tyyppi oli silloin 2v3kk, kun yhtenä iltana se joutui pakon omana tekemään kakat pottaan. No siitähän ne padot murtui ja meillä käytetään vaan muodon vuoks enää yövaippaa. En muista kyllä, koska viimeks yölläkään olisi vaippaan pissannut. Ihan käsittämätöntä. Hyvä etten alkanut stressaamaan aiheesta sen enempää vaan annettiin tuonkin tapahtua vaan omalla painollaan.

Kolmantena juttuna vois nostaa tälläsen "lievän" äiti-vaiheen. Kyllä, äiti on ainut ihminen, joka saa tehdä asioita. Tästä loistavana esimerkkinä kerrottakoon, kun poika ja isi olivat kahden ja koitti päiväuni aika. Laps oli kotiin tultuaan kiertänyt koko kämpän läpi äitiä etsien ja todennut, ettei äiti nyt ole saatavilla. Päätti sitten mennä yksin nukuttamaan itsensä päikkäreille. Isi ei ollut saanut tulla edes samaan huoneeseen. Jep. Sellainen pieni äiti-vaihe. Kauheasti yritän kyllä toista huomioida, pitää sylissä, pusutella ja halia ja leikkiä kivoja leikkejä kahdestaan.

No niin sitten voidaankin siirtyä pienemmän tyypin kuulumisiin. Tytön tyllerö on kyllä ehdottomasti helpompi vauva kuin veljensä oli. Nukkuu pidemmissä pätkissä ja syö paljon harvemmin. Harmillisesti muuten hyvän tuulisen vauvamme arkea varjostaa refluksi. Alkuun hän aina nieleskeli kaiken ylös tulleen takaisin alas, mutta nykyään sitä maitolimaa tulee järjettömät määrät ihan ulos asti. Eilenkin illalla kolme puklurättiä tuli tarpeeseen, kun jälkiä siivoilin. Tämän tiimoilta meillä onkin lääkäriaika varattuna parin viikon päähän.

Minityyppi on myös kehittynyt jo ihan hirveästi. Katse seuraa jo pitemmän matkan päähän, juttua tulee vastavuoroisesti jokeltelun merkeissä ja hymyjä ja naurua riittää. Tänään hän jo kääntyi mahalta selälleen ja kovasti on kuukauden verran jo pyrkinyt kunnon istuma-asentoon. Baby Björnin sitterikin saatiin jo säätää pystyimpään asentoon, kun ei neiti viihtynyt siinä enää muuten. Ja onpahan hän muuten nyt tässä lähipäivinä oppinut pyörittelemään sitterin lelukaaren puisia lelujakin ympäri. Niin paljon mahtuu niin lyhyeen aikaan, että apua.

Mulla on muuten varmaan joku krooninen vauvakuume, sillä haaveilen vielä kolmannesta lapsesta. En saa näköjään tarpeekseni tästä jatkuvasta kaaoksesta. Minityyppi heräs, joten koitan palata taas kirjottelemaan lisää.

Doublemami

Täällä ollaan, on vaan astetta haastavampaa päästä päivittelemään blogiin yhtään mitään. Toisaalta myös aivot lyö suurimmaksi osaksi tyhjää eikä mitään järkevää sanottavaa tule ulos. Joten enpä nyt tiedä onko tässäkään postauksessa mitään järkeä.

Mutta siis, arki on lähtenyt rullaamaan. Isi oli kolme viikkoa meidän kanssa kotona ja viime viikko oli ensimmäinen viikko, kun pääsin testailemaan kärsivällisyyttäni yksin kahden lapsen kanssa. No hengissä ollaan kaikki edelleen eli eiköhän tästä selvitä jatkossakin ja onneksi on kaksi mummia ihan kiven heiton päässä, apu on siis lähellä.

Isoveikka on sisäistänyt roolinsa varsin mainiosti ja vauvalla onkin pää vähän väliä kuolassa, kun muiskuja satelee. Ihana tuo esikoinen. Myös puhe otti aimoharppauksen heti vauvan syntymän myötä ja nyt tulee jo lauseitakin ja uusia sanoja tarttuu matkaan joka päivä. Muumit on tällä hetkellä iso juttu ja kirjojen lukeminen itsekseen ja äidin ja isän kanssa. Tietty myös sitä pientä 2 vuotiaan uhmaa on ilmassa, mutta onneksi sen kanssa selvitään.

Mun ajatukset on niin hajallaan, että blaaaaah. Yöunia on vähän ikävä, mutta tämähän nyt olikin tiedossa ettei niitä ihan heti ole luvassa. Vauva on ihana ja se tuoksu. <3 Vähän on masuvaivoja ollut, mutta ei kuitenkaan sellaisia kun isoveljellä oli. *koputtaa puuta* Synnytyskin oli ihan täyden kympin kokemus tällä kertaa, mutta siitä enemmän myöhemmin.

Ja taas blaah, en tiedä mitä kirjottaisin tai miten saisin kerrottua edes jotain. Luulen, että yritän tehdä paluun lähiaikoina kera kirkkaampien ajatuksien.

Maailman onnellisin

Täällä tulvii rakkautta ovista ja ikkunoista. Olen maailman onnellisin taaperopojan ja vauvatytön äiti. Kaikki on niin vaaleanpunaista. Tuntuu, että halkean onnesta. <3

37+3 Pötsi

Kuumia aaltoja, vihlontaa alakerrassa, muljuntaa masussa, järjetöntä valkovuotoa ja mitä näitä nyt on.. Tuu jo vauva!

The pötsi.

Ai niin ja se mun odottama ultra.. pyh ja pah, oli ihan tyhjän kanssa. Sain tietää, että vauvalla on tukka. Jep sepä helpottikin oloa.

37+1 odotan ja odotan

Miten pitkä matka ollaankaan jo tultu tämän masuvauvan kanssa. Tammikuusta tuntuu olevan ikuisuus, siis oikeasti olen ollut raskaana jo tammikuussa. Tuntuu niin oudolta. Tuntuu, että olisin ollut raskaana vaikka kuinka kauan, ainakin kaksi vuotta. Viimeksi tuntui ihan erilaiselta. Silloin ei tuntunut, että raskaus olisi vain jatkunut ja jatkunut. Silloin jännitti vähän eri asiat, kuten "osaanko mä olla äiti" tai "osaanko mä hoitaa ja kasvattaa pientä vauvaa/lasta". Nyt lähinnä mietin, että miten me päästään liikkumaan, kun en niitä tuplarattaita sitten halunnutkaan ja saankohan mä nukuttua ollenkaan päiväunia kahden lapsen kanssa.

Tiedän kyllä, että tästäkin vauvavuodesta selvitään ja varmasti tästäkin lapsesta saadaan kasvatettua yhtä hyvä tyyppi kun ensimmäisestäkin. Itseensä luottaa tällä kertaa paljon enemmän.

Meidän masuvauva on täysaikainenkin - ihan turhaan siis valmistauduin, että tulisi reippaasti etukäteen niin kuin veljensä. Ehei, tämä tyyppi näyttää viihtyvän masussa. Mua jopa alkoi pelottamaan, että entäs jos hän viihtyy liiankin hyvin ja kasvaa ihan super isoksi? Isoveli painoi kuitenkin syntyessään rv35+5 sen 3,3kg. Auts. Onneksi pääsin vähän purkamaan tätäkin huolta neuvolassa ja sain ajan tämän viikon torstaille opetus-ultraan. Meidän terveysasemalle on siis tulossa ultralaite ja tuolloin torstaina koulutetaan lääkäreitä sen käytössä ja minä (tai me päästiin) pääsin harjoituskappaleeksi. Toivottavasti harjoituskappaleena oleminen tuo vähän lisää mielenrauhaa..

Joka päivä sitä vaan miettii, koska se synnytys käynnistyy. Tulis jo. Tuntuu, että tässä tulee aina vaan malttamattomammaksi. Miten kaikki muut selviää näistä viimeisistä viikoista, kun tuntuu siltä, ettei tässä oikein tiedä miten päin olisi ja odottaisi.

36+5

Yhdessä koossa. Ja voin sanoa, että olen oppinut arvostamaan tuon esikoisen syntymää raskausviikolla 35+5 ihan uudella tavalla. En jaksa enää yhtään kysymyksiä "joko se kohta tulee", "onko jotain tuntemuksia" ja mitä näitä nyt on. Tuntuu, että ketutus käyrä on noususuhdanteinen, eikä tee mieli oikein nähdä ketään, jottei tarvitse vastailla saman kaavan mukaan "ei ole tuntemuksia, enkä tiedä koska syntyy".

Isi ja poika kattelee tuossa vieressä ekaa kertaa elokuvaa. Elokuva on Rölli ja melko ihmetykseksi tuo kaksivuotias oikeasti jaksaa katsoakin sitä. Tapittaa sitä ihmeissään ja kommentoi aina välillä ja naurahteleekin, aika iso poika siis.

35+4

2 vuotta sitten tällä samaisella raskausviikolla oli tunnelmat vähän eri. Näihin aikoihin nimittäin ensimmäiset supistukset tulivat ja sitten se jo kohta olikin menoa. Muistelisin vielä, että oltiin juuri kotiuduttu uimasta ja syötiin kanasalaattia olkkarissa ja katsottiin tv:tä. Ja kello oli juurikin vähän jälkeen kolme.

Vuonna 2014 raskausviikko 35+4 ja istun pojan sängyn jalkopäässä ja odottelen, että päiväunet kutsuisivat lasta. Masu on iso ja tuntuu koomiselta kököttää täällä lapsen sängyssä. Tänään ei taida tulla lähtöä synnärille, vaan taidetaan mennä huomenna kolmihenkisenä perheenä Linnanmäelle. Tämä sopii hyvin, toivottavasti masuvauvan suolisto ehtii valmistua vähän paremmin, kun saa kölliä masussa vähän veljeään pitempään.. silloin ehkä vauva-arkikin olisi aavistuksen verran helpompaa.

Eilen oli mun ja pojan yhteisneuvola. Meidän 2 vuotias on jo 94cm pitkä ja painoakin on jo sen 15 kiloa. Melkonen mies. Pituusennuste olisi tällä kasvutahdilla sellainen 192cm, mikä nyt ei ole varsinainen ihme, kun itse olen 170cm ja mies 188cm.

Mun neuvola osuus meni kanssa hyvin, vaikka unohdinkin kysyä kävelystä johtuvasta masukivusta, joka on tosi inhottavaa. Painoa on tähän mennessä tullut 10,9kg, verenpaineet on pysyneet mukavalla tasolla, hemoglobiinikin oli jo huikeat 128. Masuvauva nukkui ensimmäistä kertaa sydänääniä kuunneltaessa ja ne olikin poikkeuksellisesti 136. Pää on jo kiinnittynyt, että lähtövalmiudessa tämäkin vauva on näillä raskausviikoilla. Nyt ei auta, kun sitten vaan odottaa, että jotain alkaisi tapahtumaan. Täytyy myöntää, että pikkaisen jo jännittää.

Oikeasti niitä varpaita ei enää näy, kun kumartumatta niitä yritin kurkkia. (rv35+4)