sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Monisikiöraskauden riskit

Tätä olen tässä nyt pyöritellyt mielessäni ja lukenut aiheesta täältä netistä. Kolme kehitteillä ollutta munarakkulaa on aika iso juttu, sikäli mikäli ne kaikki sattuisivat hedelmöittymään ja kiinnittymään. Kolme olisi jo kyllä aivan liikaa yhdellä kerralla, kahdesta selvittäisiin ja yksi olisi enemmän kuin tervetullut. Riskejä on lukuisia, jos vauvoja alkaisikin kehittyä useampi kuin yksi. Keskosuus, kohtukuolema jajajaja mitä kaikkea tuolta nyt löytyikään. Tilastojen mukaan kuitenkin suurin osa monikkolapsista syntyy terveenä, mutta ei noita riskejäkään voi vaan sivuuttaa.

Toisaalta takaraivossa kolkuttaa koko ajan tieto siitä, että meidän nyt on selkeästi keskimääräistä hankalampaa tulla raskaaksi, joten miksi nytkään onnistaisi. Saati sitten vielä niin, että lapsia tulisikin kerralla useampi. Aikamoista mielen myllerrystä tämä asia saa aikaiseksi. Jotenkin tuntuu niin oudolta käydä läpi tällaisia ajatuksia, kun tässä ollaan nyt puolitoista vuotta vaan toivottu, että tärppäisi ja saataisiin oma vauva. Nyt toivotaan, että tärppäisi, mutta mieluiten niin, että tuloksena olisi vain yksi hedelmöittynyt munasolu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahdun, jos jätät kommentin vierailustasi!